Viides Kohtaus.
LALLI (yksin).
Haa! Miks' en viipynyt ma sodassa
Ja hurjan verikisan melskeessä!
Ei kotona mun ole hyvä olla!
Kuin miekan kärki silmät kotilaisten
Mun silmihini purra pistävät
Ja heidän sanans' ovat myrkkyä
Mun mielelleni. Minun pitäisi
Taas mitä joutuisimmin lähtemän
Pois, taisteluun!
(Taimo, Kerttu, kädet sidottuna selän takana,
ja kaksi vartiaa tulee.)
Kuudes Kohtaus.
LALLI ja TULLEET.
LALLI (Itsekseen).
En toki luullutkaan
Ett olisi hän vaalentuva noin!
Haa! Haahmon haamussa mun onneni!
(Taimolle.)
Kuin monta vuorokautta olinkaan
Mä viime retkelläni?
TAIMO.
Suokaapas
Ma luen … yksi … kaksi … kolme … neljä…
Niin neljä, hyvä isäntä.
LALLI.
Vai neljä!
(Itsekseen.)
On mansikankin kukka kestävämpi
Kuin kukat hennot naisten poskilla!
(Katsoo tuijottaa Kerttuun. Ääneen.)
No vaimo parka, kovast' eksynyt!
Viel' yhä maistuvatko sinulle
Nää hulluutesi tuimat päivät, taikka
Jo ehkä tuntuvat ne karvahalta?
Sull' ompi ollut aikaa tarkastella
Mitk' ovat seuraamukset tämän uskon,
Jonk' otit elämäsi ohjeheksi,
Sa houru! Kärsimykset ankarat
Ja pilkka — parhaimmat sen tuotteet ovat!
Jo jälleen laskenetkin arvoa
Sun isiesi pyhään uskohon,
Jok' ompi selvä niinkuin taivaan sini
Ja kirkas niinkuin vedet lähtehissä!
(Kerttu on ääneti.)
Et vastaa!
(Äänettömyys.)
Vaimo uppiniskainen
Et ai'o vastata!
(Kerttu on yhä ääneti.)
Haa! Näyttämään
Sa vaadit minua, ett' oikeus
Mull' ompi saada suustas vastaus!
KERTTU (Hiljaisuudella).
Min tähden vastaisin, kun tiedät sen,
Ett' en mä luopua voi uskostani,
Mut kuolla voin…
LALLI (Kiivaasti vartioille).
Te kehnot! Oletteko
Mun käskyjäni tyystin noudattaneet?