JOHANNES (Itsekseen).
Haa! Mikä paha henki hallitsee
Mun sydäntäni siitä hetkestä
Kuin naisen tuon mä ensikerran näin?
Jos hälle sanon, että lapsensa
Viel' elää, että minun tahdostani
Hän ompi kätketty — niin sillä tavoin
Ma pauloihini saan tuon kyyhkyisen.
(Mietittyänsä.)
Et Johannes! Se oisi pirullista!
Sun pitää voittaa tämä synnin himo,
Jon pahahenki, koetukseks' sulle,
Lähetti!
MAUNU (Nousten seisoalle).
Heti pispan avuksi!
(Munkit, Ritarit ja soturit nousevat seisomaan. Samassa kuuluu suru-ääninen laulu vasemmalta, ensin niin etäällä ettei sen sanoja voi selittää, mutta laulajain lähemmäksi ehdittyä kuuluvat seuraavat sanat, joita kaikki kuuntelevat säikähtyneinä:)
Surun pilvet peittäköön
Taivaan kaiken, heittäköön
Aurinko loistonsa, kuu valonsa!
Lalli pispan murhasi,
(Kerttu hypähtää seisomaan.)
Hirtehinen surmasi,
Siit' olkoon surma hänen palkkansa!
O! pispa Henrik pyhä!
O, kansan isä hyvä!
Suojele meitä yhä!
(Reki, jota, kaksi mustalla vaatteella peitettyä härkää vetää ehtii näyttämölle. Reessä on ruumiinarkku. Kaarlo on ohjissa. Rekeä seuraa kansaa, vähemmän miehiä kuin naisia. Nyyri, joka jylhästi katselee ympärillensä, käy vangittuna kansan keskellä. Härät seisahtuvat.)
Toinen Kohtaus.
EDELLISET ja TULLEET.
ANDRAEAS.
Oi näky surullinen, katkera!
Tuo musta arkku — kaiken turvamme,
Toivomme kaiken, kaiken ilomme
Se sulkee hirveässä helmassansa!
Ei löydy hornan syvyydessäkään
Niin pimeätä pimeyttä, että
Se tämän näyn hirmuisuutehen
Ois verrattava! — Taivaan Jumala!
Kuink' kuolemalle toki annoitkaan
Tuonlaisen vallan! Vielä nielköhön
Nyt julma kuolo kitahansa minunkin!
En enää kauemmin ma tahdo elää,
Kun sammui elämäni valkeus
Ja pimeytyi johto-tähteni!
ENSIMÄINEN MUNKKI.
Oi Kristin opin asiaa tässä maassa!
Nyt pylväs, joka sitä kannatti
On särkynyt!
TOINEN MUNKKI.
Ja uskon kallis siemen.
Ei vielä juurtunut, on surkastuva!