"Hyvää yötä, herra everstiluutnantti!"
Everstiluutnantti lähti nyt pois. Ulkona odotti häntä Fleming, ja pyysi häntä nousemaan viereensä vaunuihin.
"Kävikö asia tuolla ylhäällä mielenne mukaan?" kysyi ylipäällysmies niin pian kuin vaunut olivat päässeet liikkeelle.
"Paremmin kuin luulinkaan! Nyt saatan vähintäkään epäluuloa herättämättä matkustaa minne tahdon!" vastasi everstiluutnantti, ja kertoi ylipäällysmiehen huviksi sen pienen huvinäytelmän, jonka oli esittänyt kuningattaren uskotulle kamaripalvelijalle.
"Lähetättekö kirjeen prinssille, herra paroni?" kysyi hän sitten.
"En. Ei ole aikaa kirjoittamiseen. Teidän täytyy heti lähteä ja kulkea niin nopeasti kuin ihminen suinkin voipi. Surkuttelen todellakin, että ilma on niin hiton sopimaton, mutta eihän se estä teitä kiiruhtamasta?"
"Ei, herra ylipäällysmies! Sanonpa, ett'ei myrsky eikä pakkanen saa minua pysähtymään! Mutta nyt olemme perillä. Tässä täytyy minun nousta pois".
Everstiluutnantti hyppäsi alas vaunuista. Fleming pudisti vielä kerran jäähyväisiksi hänen kättänsä ja kuiskasi: "Vie sydämellisimmät tervehdykseni hänen kuninkaalliselle korkeudellensa!" Sitten vierivät vaunut pois.
"Tuo Herman Fleming on viisas mies. Hän osaa pysyä sekä nykyisen että tulevan hallitsijan suosiossa, ja pysyttäytyy siten onnen oksalla, häilyköön se minnepäin hyvänsä tapausten tuulessa", mutisi everstiluutnantti, ja lähti huoneisinsa panemaan matkavaatteita päällensä, sill'aikaa kuin hänen hevostansa satuloittiin.