22 LUKU.
Bourdelot tuli pian Ruotsin hovin johtavaksi hengeksi ja kuningattaren etevimmäksi suosikiksi. Aikomuksemme ei ole lähemmin kertoa siitä suuresta vaikutuksesta, jonka hän sai kuningattareen, kuinka hän mitättömillä viisasteluillaan kumosi kuningattaren mietteet siveellisestä arvosta, kuinka hän tämän sydämestä sammutti viimeisenkin uskonkipinän ilmoitettuun uskontoon j.n.e. — tahdomme vaan puhua hänen suhteestaan everstiluutnantti Stålsköld'iin. Kaikki vihasivat Bourdelot'a, mutta ainoastaan harvat uskalsivat julkisesti näyttää tätä vihaansa, useimmat imartelivat tuota mahtavaa miestä päästäkseen siten hänen ja hänen kauttansa kuningattaren suosioon. Niiden joukkoon, jotka eivät kammoneet näyttää halveksumistaan Bourdelot'a kohtaan, kuului everstiluutnantti Stålsköld. Mutta Bourdelot'kin puolestansa näytti alusta alkaen katsovan karsaasti everstiluutnanttiin. Varmaankin oli hän tuntenut tämän tuosta ensimmäisestä kohtaamisesta kestikievarissa — niin luuli everstiluutnantti ja oli myöskin vakuutettu siitä, että Bourdelot, vaikutti häntä vastaan kuningattareen, sillä se luottamus, jota tämä ennen oli osoittanut häntä kohtaan, hälveni päivä päivältä ja kuningatar antoi enää hyvin harvoin mitään hänen toimekseen.
Mitä everstiluutnantti jo aikoja oli arvannut, se tuli hänelle täydelleen selväksi, kun Bourdelot muutamana päivänä kysyi häneltä suoraan, oliko hän, everstiluutnantti, ennenmainitussa kestikievarissa kohtaamisen aikana ollut matkalla. Kysymys ei aivan suorastaan koskenut asiaa, mutta everstiluutnantti arvasi, mitä sillä tarkoitettiin, ja vastasi jyrkästi, ett'ei hän aikonut ensinkään ryhtyä vastaamaan "herra Bourdelot'ille". — Asia jäi siksensä silloin ja ranskalainen lähti vihoissaan ja loukattuna pois.
Mutta vähän myöhemmin teki hän saman kysymyksen. Nyt puhuikin hän peittelemättä "heidän ensimmäisestä kohtaamisestaan" ja pyysi everstiluutnanttia, jos tahtoi välttää pahoja seurauksia, suoraan tunnustamaan totuuden.
Suuttuneena vastasi tämä: "Jo ennen olen sanonut, ett'en ole velvollinen tekemään teille vähintäkään tiliä ja ett'eivät matkani kuulu teihin ensinkään, matkustanpa minne tahansa! Nyt lisään vaan, että jos vielä kerran uskallatte tehdä niin hävyttömän kysymyksen, niin rankaisen teitä sellaisella korvapuustilla, jota teidän ranskalaiset korvanne eivät pitkiin aikoihin liene tunteneet!" — Ja antaakseen sanoilleen enemmän painoa teki everstiluutnantti uhkaavan liikkeen kädellään.
Kuohuen vihasta lähti Bourdelot kuningattaren luokse. Seuraukset tulivat pian näkyviin, sillä tähän aikaan ei rankaisematta saattanut loukata Bourdelot'a, "aikakautensa suurinta miestä", joksi Kristiina sokeassa ihailussaan tavallisesti sanoi häntä. Everstiluutnantti kutsuttiin kuningattaren luokse ja sai ankarat ripitykset. Kuningatar sanoi, ett'ei "hän ansainnut sitä suosiota, jota hän, Kristiina, tähän saakka oli osoittanut hänelle" sekä käski hänen rangaistuksen uhalla suuresta rikoksestaan heti lähtemään Tukholmasta ja palvelemaan tästälähin muutamassa rykmentissä, joka oli Käkisalmen läänissä lähellä Venäjän rajaa.
Everstiluutnantti kuunteli tuomiotansa aivan tyynellä mielellä ja varma on, ett'ei hän pitänyt rangaistusta niin kovana, kuin se oli aiottu, sillä jo aikoja ennen tätä oli hän tyytymätön nykyiseen asemaansa ja sitä paitsi kovin kyllästynyt näkemään, kuinka valtakunnan arvokkaimmat miehet jäivät syrjälle Bourdelot'in ja muiden hänen kaltaistensa rinnalla.
"Nyt pääset kotiin, Pekka, Suomeen", sanoi everstiluutnantti linnasta kotiin päästyänsä palvelijallensa. "Kuningatar on käskenyt minua matkustamaan sinne ja sinä tulet luonnollisesti mukaan. Laita sentähden pian kapineeni kokoon matkaa varten!"
Pekka seisoi aluksi äänetönnä ilosta. Viimein huudahti hän kuitenkin: "Hyvä Jumala, miten siunatun hyväntahtoinen kuningas tuo kuningatar kuitenkin on, kun on ollut niin armollinen herra everstiluutnanttia ja entäs minua sitten, syntistä ihmisparkaa kohtaan! Saanhan minäkin matkustaa Paimioon, herra everstiluutnantti?"
Everstiluutnantti hymyili Pekan käsitykselle asiasta ja vastasi:
"Saatpa tosin käydä sukulaistesi luona sill'aikaa kuin minä oleskelen
Turussa, mutta sitte matkustamme paljoa kauemmaksi aina Venäjän
rajalle".