"Ole huoleti minusta, Pekka. Meillä on vielä hyvä matka, ennenkuin tapaamme ketään vihollista", keskeytti häntä eversti ja tarkasti vielä kerran pistoolejansa.
Tämä lisäsi Pekan levottomuutta, ja laskien polvillensa pyysi hän herraansa, että tämä ottaisi hänen, Pekan, kanssansa.
"Ei, minun täytyy ratsastaa yksin, ihan yksin. Älä sentähden enää suututa minua rukouksillasi!"
Saatuansa tämän vastauksen näki Pekka, että kaikki enemmät rukoukset olisivat olleet turhat. Hän salasi sentähden niin hyvin kuin voi surun sydämeensä, mutta sitä ajatusta ei hän voinut salata itseltänsä, ett'ei hän ollut milloinkaan ollut niin levoton herransa takia kuin hän nyt oli. "Aavistus sanoo minulle, että joku onnettomuus kohtaa häntä tällä retkellä", ajatteli hän.
Kuitenkin oli eversti lähtenyt. Niin pian kuin hän oli päässyt kylän näkyvistä, ajoi hän täyttä laukkaa eteenpäin. Tultuansa sille sillalle, josta edellisessä on ollut puhe, kääntyi hän sille tielle, joka huolellisesti istutettujen lehtipuiden välitse johti paroonin linnaan, jonne hän pian saapui.
Ei yhtäkään ihmistä näkynyt pihalla. Koko suuri rakennus näytti autiolta ja asumattomalta ja teki kammoittavan vaikutuksen vieraasen; se oli valkeine, yksivakaisine muureineen suurenmoisen muurihaudan kaltainen.
Mutta eversti Stålsköld'illä ei ollut aikaa pitkiin mietiskelemisiin. Tosin tunsi hän että tuo häntä tässä kaikkialla ympäröivä haudantapainen kolkkous painoi hänen mieltänsä, mutta sen ohessa kiihtyi hänen vihansa ja suuttumuksensa joka silmänräpäys. Kiiruusti sitoi hän hevosensa erääsen maahan lyötyyn paaluun ja lähti sitten nopein askelin ylös eräitä portaita, jotka rakennuksen pääsisäänkäytävästä johtivat toiseen kerrokseen, Ehdittyänsä yläkertaan tarttui hän umpimähkään ensimmäiseen oveen, mikä hänen eteensä sattui. Lukko ei kestänyt hänen voimakasta tempaustansa ja ovi lensi auki. Huone, johon hän nyt tuli, oli pieni ja pimeä; ainoastaan yhdestä ainoasta ahtaasta ikkunasta pääsivät valonsäteet tunkeutumaan sisään. Huoneessa vallitsi pahanhajuinen, ummehtunut ilma, joka kyllin inhottavalla tavalla tunki everstin sieramiin.
Viereisestä huoneesta kuului hiljaista kolinaa. Eversti tarttui pistooliin ja se kädessä meni hän eteenpäin. Seuraavassa silmänräpäyksessä seisoi hän vastatusten verivihollisensa — paroonin kanssa.
Paljon oli parooni muuttunut, sittenkuin eversti Stålsköld, joka nyt tuskin tunsi hänen, oli hänen nähnyt viimeiksi. Hänen kasvonsa olivat laihat ja vaaleankeltaiset, hänen syvälle painuneet silmänsä tuijottivat kamalasti, melkein kuni mielipuolen päässä, rypyt hänen otsassansa olivat lisääntyneet ja käyneet syvemmiksi, ja hiukset, kampaamattomina ja siivoomattomina, törröttivät melkein pystyssä. Myöskin hänen pukunsa, joka ei ollut puhdas eikä siisti, todisti kylläksi kaunopuheliaasti puuttuvaa hoitoa ja huolenpitoa, ja teki hänen näkönsä vieläkin kamalammaksi.
Eversti Stålsköld seisoi hetken äänetönnä, ällistyneenä, nähdessään kuinka perinpohjin tuo ennen niin hieno hovimies oli muuttunut. Vihdoin katkasi hän äänettömyyden ja lausui pelottavalla äänellä: "Rikos on painanut leimansa teidän kasvoihinne, ja teidän pirullinen kyykäärmeenluontonne loistaa ei ainoastaan teidän silmistänne vaan koko teidän olennostanne. Ei koskaan ole perkeleellä tässä mailmassa ollut todellisempaa kuvaa kuin te olette tällä hetkellä! Mutta vapiskaa, konna! Minä tulen nyt muistuttamaan teitä vannotusta valastani ja kostamaan niitä ilkitöitä, joita te olette tehnyt viattomimmalle luojan luomista olennoista". — Tässä keskeytti eversti puheensa ja iski katseensa paroonin kasvoihin, jotka olivat käyneet kalman kalpeiksi kiukusta. Kuitenkaan ei hän virkkanut sanaakaan. Eversti Stålsköld lopetti taasen äänettömyyden ja lausui: "En tahdo salata teiltä, että viimeinen hetkenne on lähellä ja että minä aion ilman muita mutkia lähettää kuulan otsaanne! Mutta sitä ennen vaadin minä teidän lyhykäisesti tekemään tilin niistä ilkitöistä, joita olette tehnyt, sekä siitä kamalasta kohtalosta, jonka alaiseksi olette saattanut onnettoman Elvira raukan. Oletteko murhannut hänen taikka elääkö hän vielä elämätä, johon verraten kuolema olisi tuhat vertaa parempi? Tunnustakaa rikoksenne ja selittäkää miten tämän asian laita on?"