Täällä muutti hän yht'äkkiä käytöksensä Elviraa kohtaan, jota hän nyt kohteli suurella kunnioituksella, salli hänen vapaasti uskollisen palvelijan seurassa, milloin häntä halutti, liikkua linnan ulkopuolella. Kanssapuheissaan osoitti hän jonkunmoista varovaisuutta, eikä kiivastunut kuten muinoin, kun Elvira jäätävällä kylmyydellä otti vastaan nämät hänen epäiltävät mieltymyksensä ja uskollisuutensa osoitukset.
Vapauttansa käytti Elvira käydäksensä joka päivä köyhäin alustalaistensa asunnoissa, joissa hän viipyi pitkät ajat. Kaikille toi hän lohdutusta ja apua. Hän oli kyllin kärsinyt täydellisesti ymmärtääksensä toisten suruja, ja syvällä kiitollisuudella katselivat tilan sairaat ja köyhät alustalaiset tuota surullista enkeliä, joka linnasta ja päivä tuli heidän luoksensa lieventämään heidän kovia kohtaloitansa. Elviraa kohtaan osoitti kansa pian koko seudulla rajatonta mielisuosiota, ja tämä alhaisten rakkaus herätti eloon silloin tällöin jonkun kukkasen, joka ilahutti hänen elämän kokemuksissa haavoittunutta, nöyrää sydäntänsä. Kauan ei näitä tyveniä päiviä kuitenkaan kestänyt Elviralle. Parooni huomasi pian, kuinka nämät harrastukset yhä enemmän vieraannuttivat hänen puolisonsa hänestä. Sen lisäksi tuli vielä eräs ulkonainen tapaus, joka saattoi hänen pian riistämään Elviralta sen vapauden, jota hän nyt nautti.
Syksyllä sai parooni, näet, Tukholmasta kirjeen, jossa muun muassa kerrottiin, mitenkä eversti Stålsköld ihmeellisellä tavalla oli pelastunut uhkaavasta kuolonvaarasta.
Tämä odottamaton uutinen iski kuni ukkosen nuoli paroonin sydämeen ja teki hänen aikeensa tyhjiksi. Niinkauan kuin Stålsköld'in uhkaava hahmo oli hänen ja Elviran välillä, ei hän voinut toivoa mitään muutosta heidän molemminpuolisissa olosuhteissaan. Ulkomaailman keskuudessa voisi Elvira milloin hyvänsä saada tietää Stålsköld'in vielä elävän. Kalliilla valalla vannoi parooni, ett'ei tämä seikka sinä ilmoisna ikänä olisi tuleva Elviran korviin.
Tapansa mukaan kääntyi hän kysymään uskotultansa, herra Mörk'iltä, neuvoa puolikypsyneen tuumansa toimeenpanemisessa, ja tämä, joka hyvin ymmärsi herransa, puki ne pian selviin sanoihin.
"Se on helposti pantu toimeen", sanoi taloudenhoitaja, "sillä meidän tarvitsee ainoastaan erottaa hänen yhteydestä maailmaa kanssa. Sillä tavoin tehdään hänelle mahdottomaksi saada mitään tietoa siitä mitä maailmassa tapahtuu. Jo kauan aikaa olen aikonut esitellä teille tämmöiseen toimeen ryhtymistä, sillä olen kauan huomannut, että teille siitä monessa suhteessa olisi hyötyä. Ei ole hyödyllistä eikä soveliastakaan antaa hänen armonsa liikkua vapaasti ulkona. Se rakkaus, milt'eipä jumaloitseminen, jota kansa niin runsaassa määrässä osoittaa häntä kohtaan, tämä jumaloitseminen, sanon minä, koituu tälle huoneelle ainoastaan kiroukseksi. Ihan kärsimätöntähän on nähdä, millä hellyydellä hän kohtelee halpaa rahvasta, kun ajattelee sitä kylmyyttä, millä hän kohtelee teitä, herra paroni! Jok'ainoa hellyyden kipinä, jonka hän tuhlaa repaleiselle mieronkulkijalle, vähentää selvästi hänen hellyyttänsä teitä kohtaan. Ja siitä huvituksesta, mikä hänellä näyttää olevan noista mielettömistä matkoistansa mökkeihin, siitä ei ole hänellekään muuta kuin sulaa vahinkoa! Jos häneltä kerran riistettäisiin tämä huvitus, niin tulisi hän varmaan hellemmäksi teitä kohtaan — sitä ei tarvitse silmänräpäystäkään epäillä! Siis — sulkekaamme hänet neljän seinän sisälle, eroittakaamme hänet noista kerjäläiskakaroista, noista kyyhkysistä, varpusista ja kaikesta, jolle hän nyt niin sydämellisesti omistaa lempeytensä!"
Tämä herra Mörk'in näin esittelemä suunnitelma miellytti paroonia hyvin. Ainoastaan se seikka millä tavalla tämä olisi toimeenpantava epäilytti häntä vielä. "Tämä asia on kuitenkin herättävä suurta huomiota", muistutti hän sentähden, luoden miettivän silmäyksen taloudenhoitajaansa. "Mitä arvelevat alustalaisemme, mitä sanovat ihmiset vapaaherrattaren pikaisesta katoamisesta?"
"Mitä he sanovat! Me emme kai ole niin tyhmiä, että annamme heidän saada tietää asian oikeata laitaa!" vastasi Mörk ja katseli hetkisen isäntäänsä riemuitsevalla etevämmyydellä. Tämä puolestaan näytti odottavan likempää selitystä taloudenhoitajalta, mutta kun herra Mörk yhä edelleen oli vaiti, tiuskasi parooni vihdoin vähän äreästi: "No sano sitten selvästi mitä tarkoitat ja miten meidän on menetteleminen!"
"Minä voisin helposti keksiä sangen monta ja lisäksi sangen erilaista menettelytapaa, mutta esittelen tässä nyt sen, mikä ensiksi johtui mieleeni", vastasi Mörk vakavasti, kuten semmoinen henkilö ainakin, joka perinpohjin tuntee asian, jota aikoo käsitellä, ja hän lisäsi konnamaisille ihmisille omituisella välinpitämättömyydellä: "ei ole mikään salaisuus asukkaille näillä seuduin että hänen armonsa ei erittäin hyvin viihdy täällä teidän läänityslinnassanne, ja sitä seikkaa, että hän mielellään toivoisi saada nähdä vanhempiansa, ei hän juuri ole pitänyt minäkään salaisuutena. No mitäs muuta! Matkustakoon hän heidän luoksensa! Me viemme hänen takaisin heidän luoksensa!"
"Oletko järjiltäsi, mies!" kiljasi parooni vihastuneena, kun asia rupesi tähän suuntaan kääntymään.