Taloudenhoitaja hymyili ivallisesti ja hänen silmänsä loistivat kärmeensilmien kiillolla. "Ha, ha, ha!" nauroi hän vastaukseksi. "Ettehän luulle, herra parooni, minun täydellä todella ehdottelevan että hän matkustaisi! Kansan vaan tulee uskoa, että hän on matkustanut. Ymmärtääkö teidän armonne minua nyt?"
Paroni nyökäytti päätänsä ikäänkuin merkiksi, että tuo pulmallinen juoni nyt rupesi käymään hänelle käsitettäväksi. Sittemmin antoi hän herra Mörk'ille kädellänsä merkin jatkaa sen selittämistä.
Taloudenhoitaja kertoi nyt, että hänen aikomuksensa oli suljetuilla vaunuilla lähteä Turkuun. Samaan aikaan taikka vähäistä ennen tätä matkaa olisi Elvira suljettava yksinäiseen kammioon. Kansalle ilmoitettaisiin kuitenkin, että se oli vapaaherratar, joka matkusti suljetuissa vaunuissa, vaikk'ei hän voinut näyttäytyä kellekään, siitä syystä että satunnainen pahoinvointi vaati käyttämään erinomaista varovaisuutta.
Koko tämän suunnitelman, josta nämät molemmat herrat, tahi oikeammin herra ja hänen palvelijansa, keskustelivat sellaisella välinpitämättömällä tyyneydellä kuin olisi ollut puhe mitä tavallisimmasta asiasta maailmassa, hyväksyi parooni täydellisesti.
Hirmuisen katkerilta tuntuivat Elviralle ensi-ajat hänen yksinäisessä kammiossaan. Vapaus oli tähän saakka ollut ainoa hyvä lahja, joka teki hänelle elämän, jollei rakkaaksi, niin kuitenkin kärsittäväksi, ja sentähden oli tämä lahja, kallis kaikille, tullut hänelle arvaamattoman kalliiksi. Hän kärsi sanomattomia tuskia, ja hänen ymmärryksensä valo olisi kentiesi sammunut, jollei hän näinä rajattoman katkerina hetkinä olisi etsinyt ja löytänyt sitä korkeampaa lohdutusta, jota uskonto tarjoopi jokaiselle, joka nöyryytetyllä sydämellä hädässään ja tuskissaan siitä lohdutusta etsii.
Ne monet kokeet, joita paroni teki taivuttaaksensa Elviran mieltä häntä kohtaan suotuisammaksi, eivät olleet soveliaat lievittämään, vaan päin vastoin omiansa lisäämään Elviran vankeuden katkeruutta, sillä hänen oli mahdoton enää osoittaa puolisoansa kohtaan minkäänlaisia muita kuin halveksimisen tunteita.
Aina siitä päivästä alkaen, jolloin Elvira suljettiin yksinäiseen kammioonsa hamaan siihen tapaukseen saakka, joka saattoi parooni Gyllenström'in lähettämään hänen syrjäiseen uudistaloonsa, ei hän ollut ainoatakaan kertaa ollut ulkona vankeushuoneestansa. Vastenmielisesti ja ainoastaan estääksensä kaiken mahdollisuuden tiedustelemiseen, oli parooni nyt päättänyt ryhtyä siihen toimenpiteesen, joka taasen saattoi hänen vankihuoneen kolkkojen muurien ulkopuolelle.
27 LUKU.
Parooni Gyllenström ja eversti Stålsköld jatkovat matkaansa, jonka edellisessä olemme nähneet heidän alkavan.
Paroonin askeleet olivat epätasaiset, epävarmat — tuontuostakin seisahtui hän silmäilläksensä ympärilleen. Tämä näytti eversti Stålsköld'istä epäiltävältä ja hän päätti olla varoillansa.