"Kuuleppas vaan! — Milt'en jo rupea uskomaan väärin tehneeni siinä, että pelastin sinun ehkä hyvinkin ansaitusta rangaistuksesta!"
"Sellaista älkää uskoko; — minä vakuutan olevani rehellinen mies! Mutta pyhät valat sitovat kieleni. — Vaan olkaa te, jalo pelastajani, avosydämisempi kuin minä ja sanokaa minulle nimenne! Tämä pyyntöni on ehkä liian rohkea, mutta minua kovin ilahuttaisi tuntea sen miehen nimi, jolle Jumalata lähinnä olen suurimmassa kiitollisuuden velassa."
"Olkoon menneeksi! Eihän se koske minuun, mikä mies sinä olet, seppä, eikä minun tarvitse hävetä sanoa, että olen Hänen Majesteettinsa sinisessä rykmentissä palveleva kapteeni Stålsköld."
"Kylläpä heti huomasin, että kerran ennen olette ollut taistelussa! Ottakaa suosiollisesti sydämellisimmät kiitokseni vastaan, herra kapteeni! — Kummallekin meistä lienee vaarallista viipyä tässä paikassa kauemmin."
"Jää hyvästi seppä! Pyydän varoittaa sinua vast'edes välttämään tälläisiä selkkauksia, sillä hyvin epätietoista on, josko vielä toisen kerran sattuisin saapumaan sinua pelastamaan."
"Kiitän teitä herra kapteeni neuvostanne, jota mahdollisuuden mukaan otan noudattaakseni."
"Siinä teet viisaasti seppä!" — vakuutti kapteeni Stålsköld ja jatkoi äsken kerrottujen tapausten kautta katkaistua matkaansa samaan suuntaan, jonne yleisen rauhallisuuden pakenevat ylläpitäjätkin olivat menneet. Hän astui nyt keveämmillä askeleilla ja keveämmällä mielellä, sillä äskeiset tapahtumat olivat sysänneet syrjään hänen sydäntänsä raskauttavat katkerat tunteet. Mutta pian ne palasivat takaisin ja ahdistivat hänen mieltänsä uudistetuilla voimilla entistä ankarammin. Jo oli hän tuskallisten ajatustensa takia epätoivoon lankeamaisillaan kun hän yht'äkkiä kuuli täyttä laukkaa ajavien ratsastajain hevosten kavioiden kopinaa. Kapteeni Stålsköld'ille oli tämä kavioiden kopina siksi hyödyllinen, että hän taas unhotti katkeran murheensa ruvetessaan arvelemaan mitä ja millaista tarkoitusta varten nämät ratsastajat tähän aikaan yötä mahtoivat olla liikkeellä?
Mutta pitkiin mietteisin ei hänelle suotu aikaa, sillä ratsujoukko läheni ja sen päällikkö huudahti jylhällä äänellä: "seis!"
"Hyvä ystävä!" — vastasi kapteeni ja pysähtyi, sillä hän hyvin tajusi, että tämä päällikön antama käsky etupäässä koski häntä, jos kohta sen ohessa ratsujoukkoakin.
"Onko tuo jompikumpi niistä kahdesta?" — kysyi päällikkö kääntyneenä häntä lähinnä ratsastavan ratsumiehen puoleen.