"Me emme taida auttaa teitä — sanoi ensin mainittu. — Mutta käykäätte linnaan pyytämään kuningattarelta apua! — Hänellä on yltäkylläisesti tämän mailman tavaraa, hänelle on helppo asia määrätä teille riittäviä eläke- ja muona-varoja."
"Meiltä on pääsy linnaan kielletty. Me emme saata pyrkiä kuningattaren puheille" — valitti joku joukosta.
"Niin menkäätte vanhan valtiokanslerin luo! — väitti Jakobsson — Taikka valtakunnan rahavaraston hoitajan luo! Heidän toki pitää voida jakaa teille jonkun pienen osueen niistä runsaista veroista, joita me vuosittain olemme valtiolle maksaneet ja ovathan ne miljonat heidän talletettavinansa, jotka Ruotsi voitti viime rauhassa. Minä rohkenen arvella että niitä pitäisi käytettämän kansan hyväksi."
"Nuo korkeat herrat eivät pidä meistä vähintäkään huolta eivätkä salli että lähestymme heitä! — intti eräs vanha harmaapää ukko, joka vavisten vilusta ja vanhuudesta seisoi sauvaansa nojaten.
"Siinäpä se nyt onkin — huudahti Jakobsson kiljaisemalla — He eivät pidä teistä vähintäkään huolta — eivätkä salli teidän lähestyä heitä! Tämäpä juuri on pääpuntti asiassa! Päälle päätteeksi ovat nämät korkeat herrat ynnä kuningatar tuhlanneet kaikki kruunun omistamat rahavarat, jott'ei heillä nyt ole mitä antaa, jos antaa tahtoisivatkin — siinä on asian pirullinen kohta ja puoli! Mutta keventäkööt nyt omia raskaita rahapussejansa niinkuin tähän asti ovat keventäneet kruunun!"
"Sinä puhut liian rohkeasti!" — kuiskasi Pertti Månsson varoittaen kumppaninsa korvaan.
Matalammalla äänellä vastasi Jakobsson: Ole huoletta! Minä olen kuullut itse Niilo Niilonpojan puhuvan rohkeammin, paljonki rohkeammin!"
"Toki olit vähällä joutua pulaan maaliskuun leikissä. Oletko jo unhottanut…"
"Empä niinkään, onhan minulla hyvä muisti —" keskeytti Jakobsson. Sen jälkeen otti hän rahakukkaron taskustansa ja puhui taas korkealla äänellä, jaellen joitakuita hopearahoja kerjäläisille: "Minä en ole rikas, pikemmin köyhä. Kuitenkin annan vähistä varoistani niin paljon kuin niistä riittää. Mutta rehellinen kansalainen minä olen ja tiedän, että tekin olette samoin. Sen tähden pyydän teitä rukoilemaan Jumalaa, että Hän lievittäisi kansan tuskaa ja armossansa kukistaisi valtakunnan tuiki kehnon ja kelvottoman hallituksen, antaen meille toisen paremman! — Voi toki, kuinka hävyttömästi kuningatar itse ja ne miehet jotka tätä nykyä pitävät valtakunnan hallituksen ohjia, pilkkaavat ja parjaavat meitä heidän köyhiä alammaisiansa! Hovipiireissä väitetään julkisesti, että Ruotsissa löytyy kahta lajia ihmisiä: vapaasukuisia eli aatelisia ja roistolaisia. Kuulkaapas, hyvät ystävät: he kutsuvat meitä aatelittomia roistolaisiksi! Mutta se kuitenkin on h——tin valhe, että me roistolaisia olisimme!"
Kerjäläiset katsoivat hämmästyneinä puhujaan ja väistyivät syrjään, kun hän, painettuansa hattunsa syvemmälle silmille, alkoi astua eteenpäin. Pertti Månsson seurasi häntä. Hänkin oli saanut käsille kukkaronsa ja antoi sivumennessään rahoja kerjäläisille.