Ääneti jatkoivat tuttavamme matkaansa Norrbro nimiselle sillalle.
Ehdittyänsä sille kuulivat he etäällä meluavaa ääntä.
"Mitäpä tuo melu merkinnee?" — sanoi Pertti Månsson vähän pelästyneenä ja pysähtyi tarkemmin kuuntelemaan.
"Eteenpäin mars, pelkuri! Eihän meillä ole aikaa jäämään kaikenmoista mehiläisten meteliä kuuntelemaan!" — lausui Jakobsson harmistuneena.
"Voitko arvata, mistä syystä tuolla noin melutaan?" — kysyi Pertti
Månsson lähtien astumaan eteenpäin.
"Paljasta joutavaa, mutta voipa siitä syntyä muutakin kuin ainoastansa joutavaa." —
"Selitä selvemmin! Tiedäthän vanhastansa, ettei minussa ole arvoituksien selittäjää."
"Kuuleppas siis… Eräs ylimys viettää häitänsä ja jotta nyt kaikki olisi niinkuin oleman pitää, niin täytyy 'roistoväenkin' saada osansa. Aivan paikallaanhan on tuo … on! Eikä muutaman oluttynnyrin ja viinakannun hinta paljon paina sen miehen kukkarossa, jolle kuningatar naimalahjaksi antaa 56 tilaa Suomessa! Kuule, kuule kuinka 'roistoväki' kirkuu: se nyt kiittää kestityksestä. Mutta kyllä nuo oivalliset viinatorvet minun toimestani vielä tänä iltana soittavat toista nuottia!"
"Merkillistä ettet sinä milloinkaan taida puhua aatelismiehistä katkeruudetta ja mielikarvaudetta —"
"Siitä suu puhuu mistä sydän on täynnä" — sanoi Jakobsson pudistellen nyrkkiänsä.
"Mutta pitäähän moni heistä meidän puoltamme. Skytte esimerkiksi."