Katsottuaan terävästi ja tutkistellen kapteenin silmiin, jatkoi kuningatar puhettansa:
"Sitä paitsi on se katu, jolla tuo rettelö tapahtui, kaukana siitä tiestä, jota kuljetaan kenraalin palatsista teidän nykyiseen asuntoonne, jotta saattaisi arvella teidän tahallanne käyneen noille seuduille tiedustelemaan mitenkä kapinallisten rikolliset toimet olivat päättyneet."
Kapteenin kasvot olivat kuningattaren puhuessa lentäneet tulipunaisiksi ja harmi hänen loukatusta kunniastansa sai hänen silmänsä säteilemään. Kohottaen päätänsä korkeammalle sanoi hän: "Kaikki nämät asianhaarat ovat tosin sellaiset kuin Teidän Majesteettinne on suvainnut sanoa, mutta joku salainen vihamieheni on käyttänyt satunnaista hajamielisyyttäni — johon oli syynä muuan, kokonaan minua itsekohtaisesti koskeva seikka, jota kuitenkin täytyy pitääni salassa — sen kautta kavalasti sytyttääksensä Teidän Majesteettinne mielessä perättömiä epäluuloja minua kohtaan. Että ne todellakin ovat aivan perusteettomat ja kaikkea todenperäisyyttä vailla, sen toivon Teidän Majesteettinne itsekin kohta havaitsevan. Minä olen sotilas ja mieleni on ollut niin yksin-omaisesti kiinnitetty tähän ammattiini, että häpeäkseni täytyy tunnustaani, jotta kaikki sille vieraat, kotimaata koskevat kysymykset vieläpä nimeltäänkin ovat olleet minulle tuntemattomia. Teidän Majesteettinne valtakunnalle kunniarikkaan rauhan toimitettuakin, olen kaiken ajan oleskellut tämän rauhan kautta voitetuissa maakunnissa Saksan maalla. Täällä Tukholmassa, jonne saavuin päivää ennen valtiokamariherran häitä ei ole minulla muita tuttavia kuin muutamat entiset sotakumppanit, jotka kaikki sydämmestään ovat Teidän Majesteettinne hallitukselle alttiit. Tuo typerä tuntemattomuuteni valtiollisissa asioissa juuri sai sen aikaan, että vastustelematta noudatin omantuntoni ääntä, joka käski minua auttamaan heikompaa. Jos minulla tavallisissa seikoissa olisi ollut edes niin paljon kokemusta, kuin nyt yhden vuorokauden kuluessa olen ehtinyt hankkimaan itselleni, niin olisin varmaan ollut kahdella päällä siitä, mitä tehdä tuon sepän asiassa. — Joku häijy ihminen on käyttänyt tätä tietämättömyyttäni soaistaksensa hyvää mainettani ja saattaaksensa minua onnettomuuteen. Jos Teidän Majesteettinne suvaitsisi sanoa, kuka tämä salainen viholliseni on, niin vaatisin hänen julkisesti tunnustamaan kavalat aikeensa. Mutta jos hän ei sitä tahtoisi tehdä, niin antaisin hänelle miekallani sellaisen löylytyksen, joka saattaisi kelvata muille kielitteleville konnille varoittavaksi esimerkiksi."
Kristiina kuningatar rakasti rohkeata puhetta, kun tämä puhe koski jotakuta muuta henkilöä eikä häntä itseä ja miehekästä uljuutta hän piti suuressa arvossa. Kapteeni Stålsköld'in tekemä uhkaus tuntematonta vihamiestänsä vastaan miellytti kuningatarta, etenkin kuin hän oli täydellisesti vakuutettu siitä, ett'ei tuo kapteenin puolelta ollut tyhjää kehumista ja suulla suurentelemista, vaan että hän todellakin oli mies toteuttamaan uhkauksensa. Myös oli kapteenin käytös niin suora ja hän oli lausunut puolustus-puheensa niin avosydämisellä äänellä, että niin teräväjärkinen ihminen kuin Kristiina kuningatar helposti ymmärsi, ett'ei hän niistä salavehkeistä, joista häntä oli koitettu tehdä epäluulon alaiseksi, ennakolta ollut mitään tietänyt.
"Minä uskon puheenne todeksi, kapteeni Stålsköld — lausui kuningatar — ja annan teille tällä kertaa tämän miekkanne väärin-käyttämisen anteeksi siitä syystä, että sitä maineella ja ansiollisesti olette käyttäneet sodanaikana. Tuo erhetyksenne, kerran tehtynä, muuten ei enää olekkaan korvattavissa. Mutta olkaa vast'edes varovainen!"
Kapteeni Stålsköld kumarsi syvään ja hänen sydämensä täyttyi kunnioituksella tuota nuorta hallitsijatarta kohtaan, joka tuomiossansa näin sopivalla tavalla oli ymmärtänyt yhdistää ankaruuden ja lempeyden sekä oikeuden ja kohtuuden.
"Mutta tullakseni toiseen asiaan," sanoi Kristiina, ja ojensi kätensä ottaaksensa muutamia pöydällä olevia asiakirjoja; — "tilojenne lahjoituskirjeet ovat valmiina, ja minä olen omakätisesti kirjoittanut niiden alle". Hän antoi ne kapteenille, joka astui esiin niitä vastaanottamaan.
"Ota vaataan, oi kuningatar, alamaisin kiitollisuuteni siitä palkitsemistyöstä, joka Teidän Majesteettinne erin-omaisesta hyvyydestä tulee isäni muistolle, ja niille vähäpätöisille ansioille, joita hänen on onnistunut saavuttaa taistelussa oikean uskon puolesta ja Ruotsin vihollisia vastaan."
Kapteeni Stålsköld ei huomannut sitä pian katoavata hymyä, johon kuningattaren huulet vetäytyivät, kun hän puhui oikeasta uskosta.
"Sitä paitsi olen pitävä huolta siitä, että sukunne otetaan ritarihuoneesen, jotta te, kapteeni Stålsköld, senjälkeen vastaansanomatta pääsette nauttimaan niitä etuja, jotka teille vapaasukuisena tulevat".