"Kiitän Teidän Majesteettianne tästä lupauksesta", vastasi kapteeni, "ja se ilahuttaa minua sitä enemmin, koska itselläni on ollut aikomus alamaisuudessa nostaa kysymys siitä. Voi olla hyvään tarpeesen, että tämä asia on selvillä; sillä kun on kysymys itsensä puolustamisesta pilkkaajoita vastaan, niin tämä asianhaara ei ole merkitystä vailla".
"Te ajattelette ainoastaan taistelua ja puolustusta, kapteeni Stålsköld. Mutta muistakaa, että se joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Alanpa pelätä, että olette oikein torapussi, joka paljastatte miekkanne joka pikku-asiasta". — Kuningatar lausui tämän leikillisellä äänellä, ikäänkuin hän ei olisi tarkoittanut mitään siitä. Tunnettu sitäpaitsi on, että Kristiina mielellään suosi sellaisia miehiä, jotka puolustivat kunniaansa, sekä että hän sangen armollisesti kuunteli ilmoituksia kaksintaisteluista, sillä hän katsoi niiden paraiten todistavan taistelevien uljuutta ja miehekästä urhoollisuutta. Seurauksena tästä kuningattaren mieltymyksestä kaksintaisteluihin olikin, että nämät, jotka Kustaan aikana olivat jääneet milt'ei unohduksiin, taas Kristiina kuningattaren hallitus-ajalla tulivat yleisesti käytäntöön.
"Minä en halua tarpeettomasti mitellä miekkaa kenenkään kanssa, mutta toisinaan tapahtuu, että heikompi ainoastaan vetoamalla miekkaan voi hillitä parjaajan kielen ja saada oikeuden," väitti kapteeni ja asettui odottavaan asemaan, vartoen kuningattaren viittausta, että vastaan-otto oli loppunut. Mutta hän otti vielä yhden papereista, jotka olivat pöydällä, lausuen: "Vielä seikka, joka koskee tätä asiakirjaa. Neuvosto on vaatinut, ja minun on myöskin aikomus hyväksyä tämä heidän ehdotuksensa, joka koskee sen mainion rykmentin hajoittamista, jossa te palvelette, kapteeni. Katsoen siihen, että nyt on rauha kaikkien naapurien kanssa, on mahdollista vähentää sotajoukon määrää. Koska miehistössä sinisessä rykmentissä suurimmaksi osaksi on ulkomaalaista palkkaväkeä, niin olemme katsoneet, että rauhan ajalla valtakunnalle hyödyllisempäänkin tarkoitukseen voimme käyttää tuota melkoista rahamäärää, joka nyt menee heidän palkkaamisekseen".
Kapteeni Stålsköld oli säpsähtänyt kuullessaan tämän. Hänen rakastettu sininen rykmenttinsä hajoitettaisiin, jonka kanssa hän oli ottanut osaa niin moniin vaaroihin ja saanut niin monta voiton seppelettä. Sanoma hänen äitinsä kuolemasta ei olisi kentiesi koskenut häneen kovemmin kuin tämä surusanoma.
Kuningatar tarkasti hymy suin tuota suurta vaikutusta, jonka hänen sanansa tekivät nuoreen sotilaasen, ja hän milt'ei sääli hänen teeskentelemätöntä suruansa. Senpätähden ei hän myöskään pannut pahakseen, kun kapteeni uskalsi huomauttaa: "Mutta Teidän Majesteettinne! Sininen rykmenttihän on ruotsalaisen armeijan ydin. Lukemattomissa taisteluissa on se pitänyt paikkansa urhoollisimpana urhoollisten joukossa ja se on yksinään tuottanut Ruotsille sotakunniaa yhtäpaljon kuin kymmenen muuta rykmenttiä yhteensä! Mihin kelpaa sotajoukkomme, jos sininen rykmentti hävitetään? Minä päivänä tahansa saattaa syntyä joku sodan syy, ja silloin olisi sangen hyvä lähettää tuleen sellaisia sotilaita, jotka eivät muuta kuin nimeltä tunne sitä tunnetta, jota muuan ihmislaji kutsuu peloksi."
"Ettehän moittine muita rykmenttejä voittoisassa sotajoukossamme pelkureiksi?" väitti kuningatar.
"Olkoon sellainen vääryys kaukana minusta, mutta ensimmäinen palkinto urhoudesta tulee kuitenkin 'siniselle'." —
"Mitä sitten sanotte maamiehistänne, suomalaisista? Olisivatkohan he tyytyväiset teidän palkinnon antoonne?"
"Ei kukaan voi urhoudessa olla heitä etevämpi, vaan kun he pää-asiallisesti ovat rakuunoita, niin ei heillä voi olla sitä erin-omaista sotataitoa, joka tekee sinisen rykmentin maailman etevimmäksi rykmentiksi!" vastasi kapteeni Stålsköld hehkuvalla innolla.
"Mutta mitä luulette ruotsalaisten ajattelevan sellaisesta arvostelusta, jossa he ovat kokonaan unohdetut?"