"Tehköönpä hän vaan sen. En mitään hartaammin toivoisi, kuin että hänen
Rikkiviisautensa päivät päättyisivät samalla tapaa kuin korkeasti
autuaan kuningas Eerikki neljännentoista aikoinaan!" huudahti Aake
Berg.
Tämä lause loukkasi Pertti Månsson'in hurskasta mieltä.
"Sellaista kohtaloa en tosin toivoisi suuren Kustaa Aadolf'in tyttärelle", lausui hän. "Mutta ei minulla olisi mitään sitä vastaan, jos prinssi noudattaisi sen Rooman keisarin esimerkkiä, joka teki vastakeisarinsa piispaksi. Sellainen virka ei tosin oikein sopisi kuningattarellemme, joka tuskin ensinkään uskonee Jumalaan, mutta asia tulisi kaikissa tapauksissa melkein samaksi, jos annettaisiin hänelle provessorin toimi yliopistossamme. Hän on kylläksi oppinut ja miesmäinen sellaiseen virkaan.
"Asia on niinkuin olen sanonut. Aina mestarillisesta värväyksestäsi saakka olet alkanut tulla aivan toiseksi mieheksi, Pertti Månsson hyvä, ja päivä päivältä edistyt yhä enemmän. Panenpa vetoon kahdeksankymmentä tukaattia, että sinä täiläkin kertaa keksit parhaan neuvon. Koettakoon se, joka haluaa ansaita kahdeksankymmentä tukaattia, keksiä parempaa!" sanoi Jakobsson leikillisesti.
Läsnä olevat suostuivat vetoon, ja vilkasta naurua herättävä leikin lasku alkoi, missä jokainen koki keksiä jotakin virkaa tahi tointa kuningattarelle, jonka tämä seura itse kruunauspäivänä syöksi valta-istuimeltaan, mutta loppupäätökseksi tuli, ett'ei kukaan ollut keksinyt niin kaikin puolin sopivaa kuin Pertti Månsson. Hän julistettiinkin sentähden maljoja juodessa ja eläköön-huutojen kaikuessa voittajaksi, jonka jälkeen jälleen ruvettiin jatkamaan keskeytynyttä keskustelua.
"Minä puolestani luulen", sanoi Niilo Niilonpoika, "ett'ei meillä ole juuri mitään toivomista prinssiltä ennenmainitussa suhteessa, sillä tuskin käyttää hän väkivaltaa sitä vastaan, jota hänen etupäässä tulee kiittää siitä, että hän on valittu Ruotsin perintöruhtinaaksi. Viisaus ja varovaisuus kieltävät häntä tekemästä sitä, puhumattakaan siitä kiitollisuusvelasta, jossa hän on kuningattarelle, ja joka asiain näin ollen myöskin merkitsee paljon. En tosin epäile, ett'ei hän sydämmessään tunne surua ja epätoivoa asioiden kurjasta tilasta, mutta hänen täytyy salata se. Aika saattaa kuitenkin paljon muuttaa, ja aika saapi myöskin näyttää koska ja kuinka hän nousee sille valta-istuimelle, jossa soisin jo hänen istuvan! Paljon kurjuutta, jota kuningatar epäilemättä on Ruotsille tuottava, saatettaisiin siten välttää".
"Eläköön prinssi!" huudahti Jakobsson jälleen ja kaikki läsnä olevat yhtyivät innolla tähän eläköön-huutoon, joka kolmasti kajahti salissa.
Pian senjälkeen sanoi Jakobsson, että hänen yksityisten asioiden vuoksi, jotka vaativat hänen läsnä-oloansa, täytyi lähteä. Hän toivoi seuralle edeskinpäin iloa ja pyysi, ett'ei hänen lähtönsä sitä häiritsisi, jonka jälkeen hän lähti huoneesta. Hänen valtiollinen varjonsa, rehellinen Pertti Månsson seurasi häntä. Portista päästyänsä eivät he menneet Drottning-gatan nimiselle kadulle päin, jota tavallisesti kulkivat, vaan poikkikadulle päin, läheten siten sitä paikkaa, johon viime luvussa jätimme kapteeni Stålsköld'in haavoitettuna, kun viittaan puettu mies ja kaksi hänen verenhimoista apulaistansa häntä ahdistelivat. Noin sadan askeleen päässä tässä paikassa seisahtui Jakobsson kuuntelemaan. Hän kuuli täyttä kyytiä poistuvien henkilöiden askeleita.
"Nämät miehet eivät liene olleet rehellisessä toimessa, sillä päättääkseni siitä äänestä, joka tunkeuu korviini, osoittaa heidän matkansa äkkipikaista pakoa", muistutti hän ja lähti jälleen liikkeelle.
"Tunnenpa kummallisen väristyksen käyvän lävitseni joka kerta, kun minun viimeisinä viikkoina myöhempään illalla on täytynyt kulkea jotakin Tukholman kaukaisempaa katua", sanoi Pertti Månsson. "Mutta eipä sitä todellakaan sovi ihmetellä, kun muistelee mitä kauheita murhatöitä täällä tehdään melkein joka yö, ja kuinka yleinen turvallisuus on huonosti suojeltu".