Senjälkeen otti Pentti Esanpoika esiin toisen pienen pullon, jota hän myöskin mahdollisesti sattuvien tarpeiden varalta aina piti mukanansa, sekoitti vähän pullossa olevata nestettä lusikalliseen vettä ja pani sitten lusikan kapteenin huulille. Vaivoin ja ainoastaan siten, että kapteeni nostettiin istuma-asemaan, onnistui Pentti Esanpojan saada tämä nielemään tuon lepoa tuottavan juoman.
"Nostakaamme nyt hänet sänkyyn", sanoi Pentti Esanpoika. "Ja joll'ei
Jumala auta, niin ei ihmistaito saata tässä enää mitään tehdä!"
Jakobsson katseli liikutettuna kalvennutta nuorta sotilasta, kun tämä makasi silmät ummessa, enemmän kuolleen kuin elävän näköisenä.
"Kuinka on, tohtori? Onko teillä mitään toivoa hänen paranemisestaan?" kysyi hän.
"Siitä en voi sanoa mitään varmaan, ja Herramme ainoastaan tietää päätöksen! Mutta kyllä kallistuu vaakalautanen enemmän kuolon kuin elon puolelle. Sen kaikki tuskat voivuttavan juoman, jota hänelle annoin, pitäisi laskuni mukaan antaa hänelle lepoa huomis-aamuun saakka. Saa nähdä, miltä näyttää hänen herätessään. Te saatatte lähteä pois. Minä jään kaikissa tapauksissa yöksi tänne, sillä ei voi arvata mitä mahdollisesti tapahtuu, ja tarve saattanee minä hetkenä hyvänsä vaatia läsnä-oloani".
"Hän on pelastanut henkeni, tahi oikeammin tehnyt sitä enemmänkin, sillä hän on pelastanut minut häpeällisestä kuolemasta", sanoi Jakobsson. "Minun velvollisuuteni on siis etupäässä valvoa hänen vuoteensa ääressä. Minä jään luoksenne, Pentti Esanpoika".
"Hyvä", vastasi tämä. "muut lähtekööt pois, sillä vaiti-olo ja hiljaisuus ovat tässä kohden yhtä tärkeitä seikkoja kuin siteet ja lääkkeetkin".
Tämä Pentti Esanpoika, jota Jakobsson nimitti tohtoriksi, oli viidenkymmenen vuotias mies, mutta näytti hyvin kymmentä vuotta nuoremmalta. Hänen iloisissa, suopeissa kasvoissaan oli pysynyt jonkunlainen nuorekas juonne, ja veitikkamainen hymy, joka todisti erittäin onnellista luonnetta, kuvautui hänen huulillansa. Hänellä oli semmoinen kadehdittava luonne, johon elo turhaan vuodattaa katkeruutensa; kaikesta inhimillisestä kurjuudesta huolimatta on heillä raitis lapsensydän ja suuttumaton leikillinen iloisuus vanhuuden viimeisiin päiviin.
Ensi katsannolta voisi luulla, ett'eivät nämät ihmiset koskaan ole saaneet kokea elämän suruja ja vastuksia, sekä että pettyneiden toiveiden kiirastuli olisi heille kokonaan tuntematonta, vaan asianlaidan ei aina tarvitse olla sen, vaan on useinkin aivan päinvastoin. Usein huomaa, että juuri sellaiset henkilöt ovat olleet katkerimpien kärsimysten alaisia, vaan heissä oleva synnynnäinen mietiskely kaikkien kappalten katoovaisuudesta ja ihmisellisten otaksumisien pettäväisyydestä on murtanut näiden kärsimysten murhaavan kärjen ja pelastanut heidän iloisuutensa kaikista myrskyistä. Tämä oli myöskin Pentti Esanpojan laita, sillä hän, jos jokin, oli kovien koetuksien lapsi. Elinkeinoltaan kuului hän välskärien ammattiin, vaan kutsuttiin tavallisesti tohtori Pentti Esanpojaksi. Hän ei ollutkaan tavallinen välskäri, sillä hän oli nauttinut opetusta yliopistossa, vaikka varain puute ja häpeällisesti petetyksi tullut nuoruuden rakkaus olivat liian aikaiseen katkaisseet tämän opin tien. Kolmen kymmenen vuotisessa sodassa oli hän seurannut sotajoukkoa ja oli saavuttanut suurta ansiota haavoitettujen hoidossa. Tämän kertomuksen aikaan oleskeli hän Tukholmassa, ja alhainen väestö rakasti häntä suuresti, sillä hän oli alati lääkäritaidollaan avullinen niille, jotka sitä ilmaiseksi tarvitsivat. Kansansa hartaana suuruuden ihailijana oli hän yhtynyt tyytymättömien joukkoon, kun hän huomasi vaarallisen käänteen, jonka valtakunnan sisä-asiat alkoivat saada kuningatar Kristiinan hallitessa. Muuten oli hän vanha nuorimies sekä oli sukulaisuus-suhteissa Aake Berg'iin.
Kun hän oli jäänyt kahdenkesken huoneesen Jakobsson'in kanssa, katseli hän sitä järjestystä, joka vallitsi huoneessa, ja hän havaitsi mielihyvällä sen erinomaisen aistin, jolla jokainen kappale oli asetettu juuri siihen paikkaan, mihinkä se parhaiten sopi. Jokainen vähinkin sivuseikka kertoi kylläksi kaunopuheisesti naiskäden hoidosta. Vähän väliä loi Pentti Esanpoika silmäyksen Jakobsson'iin, nähdäkseen eikö tämäkin tullut samoihin huomioihin, vaan tämän ajatukset olivat kääntyneet aivan toiseen suuntaan, sillä hän ajatteli parasta keinoa päästä salamurhaajien jälille, ja koetti saada selville mahdollista syytä heidän hyökkäykseensä kapteenin kimppuun.