Äkkiä avattiin silloin ovi, jonka kautta kamari oli yhteydessä sisempien huoneiden kanssa, ja harvinaisen kaunis nais-vartalo näyttäytyi kynnyksellä.
Se oli nuori kuudentoista, korkeintaan seitsemäntoista vuotias tyttö.
Kalpeana ja vapisevana seisoi hän tuossa, ja loi aran katseen eteensä.
"Eno kulta! Kuinka voi haavoitettu?" kuiskasi hän, ja käänsi kyyneleisen katseensa Pentti Esanpoikaan. "Minä olen niin levoton, niin levoton!"
Pentti Esanpoika katseli hetken teeskentelemättömällä mielihyvällä kaunista tyttöä, meni sitten hänen luoksensa ja vastasi, ottaen hellästi tytön toisen käden käsiinsä:
"Sinä täällä rakas lapseni! Sellaiset verennäöt eivät todellakaan ole sinua varten! Sitä paitsi toivon mitä parasta sairaasta. Mene nyt kauniisti makaamaan, rakas Elsaseni". — Pentti Esanpoika oli tahallansa asettunut niin, ett'ei Elsa saattanut nähdä kalmankalpeata kapteenia.
"Mutta enokulta", väitti tyttö, "minä en mitenkään saa unta! Ajatteleppas, jos ne pahat ihmiset, jotka ovat lyöneet upseeria, murtautuvat ikkunoista sisään! Ompa hirveätä, eno, että löytyy niin julmia ihmisiä!"
"Niin on, lapseni", sanoi Pentti Esanpoika. "Mutta saatat olla aivan rauhassa, sillä he jättävät kyllä tähän taloon hyökkäämättä, sillä silloin otettaisiin he kiinni ja joutuisivat, niinkuin sanotaan, satimeen".
"Enkä minä niin paljon heitä pelkääkään, kuin muuten olen levoton. Enkö saa valvoa kanssasi, eno kulta?"
"Ei, lapseni, et saa! Mene nyt vaan aivan siivosti ja tee niinkuin olen sanonut. Siunaa itsesi ja rukoile Jumalaa kaikkien ihmisten ja haavoitetun upseerinkin puolesta. Semmoisen viattoman enkelin rukouksen, kuin sinä olet, pitäisi kuuluman Korkeimman armoistuimelle!" — Hän otti nuoren tytön pään käsiensä väliin ja suuteli hänen runsaita, tummanruskeita kutriansa.
"Teen teen, eno, mutta sinun täytyy luvata, että saan auttaa sinua valvomisessa, jos täällä täytyy valvoa useampi yö".