"Myöskin minulle lausui Elsa, että hän ihmis-ystävyydessä tahtoi olla Amalian vertainen, vaan minä varoin sanomasta häntä vastaan, sillä tiedän, että minä kiistassa hänen kanssaan joudun tappiolle, sekä etten häneltä voi kieltää mitään".
"Sama taipuvaisuus myöntyä hänen pyyntöihinsä on myöskin minussa", lausui Pentti Esanpoika. "Vaan tällä kertaa olemme taipumattomat kaikille rukouksille ja kyynelille! Tuo tyttönen vaikuttaa kummallisesti minun tahtooni! Vaan kuten sanottu: tällä kertaa hänen rukouksillaan ei ole oleva menestystä!"
"Mikä teitä tässä oikeastaan arveluttaa?"
"Sinä tiedät, ett'ei Elsa enää ole sellainen lapsi jona meitä huvittaa häntä pitää. Minulla ei ole perätöntä pelkoa hänen sydämensä levosta, jos hän on hoitava tätä nuorta miestä, jonka muoto on tavattoman viehättävä. Elsa kuuluu porvaristoon ja tämä on aatelismies henkikaartissa, niin ettei mikään kunniallinen yhteys heidän välillään voi tulla kysymykseenkään. Vaan otaksukaamme, että tämä sairas on hiuskarvasen kunniallisempi, kuin sellaiset tavallisesti ovat, niin olisi kuitenkin Elsan menetetty mielen lepo jo itsessään kauhea onnettomuus ja minusta on liian uskallettua panna hänen kokematon sydämensä sellaiseen koetukseen".
"Epäilemättä teillä on oikein, Pentti Esanpoika. Minä kyllä uskon tällä kapteenilla olevan niin paljon kunniantuntoa, ettei hän häpäisevällä tavalla käytä väärin vieraanvaraisuutta, jota hän täällä nauttii, — vaikka eivät aateliston röyhkeät pojat tavallisesti pidä mitään pyhänä meidän porvari-perheissämme, — mutta vaara on kuitenkin tarjona, että tyttö kiintyy sairaan uroon silmiin. Meidän tulee jollain tavalla estää tämä ja minä neuvottelen tästä Amalian kanssa. Hänen naiseilinen hienotunteisuutensa keksii varmaankin paremman keinon, kuin me miehet voimme keksiä".
"Tee se, Aakeni. Vaan pidä kaikin mokomin silmällä, ettei hän naisellisesta turhamaisuudesta pidä vaaraa liian vähäpätöisenä! Minä jäisin lohduttomaksi lopuksi päiviäni, jos ken rohkenisi himmentää tuon ihanan helmen, jonka puhdas, taivaan sininen loiste on silmieni ihastus! Kirotut olkoot silloin kaikki siteet, joilla olen estänyt punaisen veren vuotamasta tämän nuorukaisen sydämestä!"
"Teidän liian suuri rakkautenne tyttöön tekee, että näette vaaran likempänä ja suurempana, kuin se tosiaan onkaan. Toivokaamme parasta ja väärin on välttämättömästi otaksua, että onneton sattumus on saattanut tämän nuorukaisen tahtomme alle".
"Elvira … älä kiroo minua, vaikka minä tulin kiroukseksi sinulle!" jupisi sairas samassa, ja huokaus pusertui hänen rinnastaan.
Aake Berg katsoi Pentti Esanpoikaan.
"Mahtaneeko hän herätä?" kysyi hän.