Pidot, joihin useaan oli yhdistetty Ruotsissa ei siihen asti nähtyjä juhlamenoja, seurasivat pitoja eikä kemuista, joita pidettiin jos jonkinlaisia, tahtonut tulla mitään loppua. Näiden kallisten huvien toimeenpanijana oli osaksi kuningatar itse, osaksi varakkaammat hovipuolueessa, jotka kilpailivat hänen kanssaan tuhlaamisessa. Vanha-aatelisto, Aksel Oxenstjerna etupäässä, vetäytyi pois tästä juhla-tulvasta, täten osoittaen tyytymättömyyttään tuollaiselle ylelliselle hovi-elämälle, joka niin suuresti erosi entisestä. Myös kansa katseli mielipahalla tuollaista ääretöntä tuhlausta, joka soti ei ainoastaan hyvää järjestystä vastaan, vaan etenkin niitä säästäväisyyden lupauksia ja vakuutuksia vastaan, joita kuningatar valtiopäiväin aikana oli antanut säädyille. Nyt huomattiin miten paljon totta näissä lupauksissa oli sekä ett'ei hän edes koettanutkaan pitää niitä ja tyytymättömäin ennaltaan kylläkin tiheät rivit tihenivät. Vaan Kristiinalla ei ollut aikaa totisempiin ajatuksiin, hän näytti kokonaan sieluineen sydämineen heittäyneen huvin jumalattaren helmoihin. Myöskin näytti hän sillä välin unohtaneen kapteeni Stålsköld'iä kohtaan koituvan suosion kuten hänen itsekin, kun eräs tapahtuma sattui, joka taas saattoi kuningattaren ajattelemaan häntä.
Oli tammikuun ensimmäisiä päiviä, siis enemmän kuin kaksi kuukautta kruunauksen jälkeen, kun Kristiina, Jumala tiesi mistä aiheesta, sattui käymään siinä linnan huoneessa, jossa vartioitseva upseeri tavallisesti oli. Sama luutnantti von D——, jonka tuttavuutta jo ennen olemme tehneet, oli sattumalta päivystäjä. Kuningatar tapasi tämän, lukemassa erästä käsikirjoitusta.
"Mikä vielä painamaton, kuolematon neron tuote tuo on, jota tarkastatte, luutnantti von D——?" kysyi Kristiina uteliaisuudella, jota, kuten tiedetään, hänessä oli sangen runsas määrä.
Hämmästyen kuningattaren odottamattomasta siellä käynnistä pani luutnantti käsikirjoituksen syrjään ja vastasi punastuen: "Teidän Majesteettinne! Olen epäilemättä tehnyt hyvin väärin, että osaksi olen lukenut nämät paperit, sillä ne eivät ole minun enkä ole saanut mitään lupaa siltä, joka on käsikirjoituksen omistaja ja luultavasti tekijäkin, tyydyttää uteliaisuuttani".
"Kuka on sitten tekijä, ja miten on kirjoitus hänen tietämättään joutunut teidän käsiinne?"
"Luultavasti on kapteeni Stålsköld, kun hän viimein oli vartioimassa, unohtanut sen tänne, ja sen sisällyksestä päättäen, luulemme häntä tekijäksi. Samana iltana joutui hän salamurha-yrityksen esineeksi ja haavoittui pahasti, jonkatähden hän ei ole voinut noutaa tänne unohtamaansa teosta. Koska se on ollut käsillä täällä, eivät upseerit, jotka ovat hoitaneet hovivartiota, ole pitäneet ryöväämisenä teoksen selailemista joutohetkinä. Tätä itse anastettua oikeutta olen minäkin käyttänyt".
"Kapteeni Stålsköld … murha-yrityksen esineenä", sanoi Kristiina ja näytti ajattelevan. "Olen muistavinani, että olen jotain kuullut tuosta. Onko siitä pitkäkin aika, kuin tuo tapahtui, luutnantti von D——?"
"Se oli Teidän Majesteettinne kruunauspäivän illalla", vastasi luutnantti.
"Aivan oikein… Olinpa aivan unohtaa sen … vaan nyt muistan, että kreivi Jaakko Kasimir ilmoitti siitä".
Tämä kreivi Jaakko Kasimir, josta kuningatar puhui, oli suosikin Maunu de la Gardie'n äskettäin henkikaartin everstiksi nimitetty veli.