Joku läsnä-olijoista kysyi tekijää.
"Tekijä", vastasi Kristiina, "haluaa pysyä tuntemattomana ja minä olen luvannut tarkoin säilyttää hänen tuntemattomuutensa. Ainoastaan sen voin ilmoittaa, että hän vielä on sangen nuori ja että tämä teos on hänen ensimmäisiä kokeitansa".
Hän ojensi sen jälkeen käsikirjoituksen, joka oli kirjoitettu sangen siistillä ja selvällä käsi-alalla, saksalaiselle Meibom'ille ja kehoitti häntä lukemaan julki sen. Tämä totteli heti kehoitusta ja suoritti kuningattaren osottaman luottamuksen erittäin ansiokkaasti, sillä hänen lausuntonsa oli aistikas ja hän osasi mainiosti sovittaa äänen painon sisältöön. Kaikki kuuntelivatkin tarkasti ja teeskentelemättömällä hartaudella esitelmää. Kyhäelmä, joka lyhyesti kosketti melkein kaikkia 30-vuotisen sodan sotatapahtumia, oli erinomainen niin hyvin sujuvan esitystapansa, kuin kauniin ja sointuvan kielensä puolelta. Etenkin olivat tekijän ajatukset kohonneet korkealle ja kielessä miellyttävä sointu niissä paikoin, niissä sinisen rykmentin ja suomalaisten joukkojen urotöitä kerrottiin, jonkatähden näytti siltä, kuin koko kyhäelmä olisi kirjoitettu ainoastaan näiden ylistämiseksi. Vaan myöskin kuningattaren henkilö mainittiin siellä täällä ja aina tavalla, joka selvään todisti tekijän korkeita ajatuksia hänestä ja hänen innokasta ihailuaan. Milloin nimitettiin häntä "kirkkaasti loistavaksi Pohjantähdeksi", milloin "Pohjan ennustavaksi Minervaksi", milloin "Ruotsin nuoreksi kuningattareksi, jumalaiseksi Kristiinaksi", milloin "suuren kuninkaan nerokkaaksi tyttäreksi". Banér'ia, Torstenson'ia ja muita ruotsalaisten päällikköjä sanottiin "Hänen Majesteettinsa, kuningatar Kristiinan sota-eversteiksi;" eräässä paikassa oli "ruotsalainen sotajoukko, nuoren hallitsijattarensa ja isänmaan rakkauden innostamana", toisessa, "rykmentti, jota elähytti hartain uskollisuus nuorta ruhtinatarta kohtaan, jonka nimeä silloin jo maineen siivet kuljettivat ympäri maailman", j.n.e.
Kun lukeminen, jota kesti kaksi runsasta tuntia, vihdoin oli lopussa, pyysi kuningatar läsnäolijoita antamaan lausuntonsa kyhäelmän kelvollisuudesta ja arvosta. Kaikki olivat yksimieliset siitä, että kieli todisti hyvää koulua ja klassillisen kirjallisuuden tarkkaa tuntemista; myöskin ylistettiin esitystavan keveyttä ja sujuvuutta.
"Sellaista latinaa ei Lactantiuksenkaan olisi tarvinnut hävetä!" lausui
Meibom, joka viimeksi antoi lausuntonsa.
Tähän yksimieliseen kiitokseen, jolla kirjoitus täten otettiin vastaan, oli syynä etupäässä sen oma kelvollisuus, vaan myöskin ja kentiesi yhtäpaljon oppineiden herrojen vakuutus siitä, että Kristiina halusi saada puoltavaa arvostelua siitä, kuten hän itse jo oli antanut sellaisen.
Olipa niitäkin, jotka pitivät luultavana, että hän itse ja tuo "tuntematon tekijä" olivat sama henkilö. Tosin näytti itse aine vieraalta ja olevan hänen ajatus- ja arvostelu-piirinsä ulkopuolella, vaan niin paljon luottivat he hänen kaikkia käsittävään neroonsa, että he luulivat hänen, kun hän siihen kerran oli ryhtynyt, voineen käytellä myöskin sellaista ainetta, kuin kysymyksessä oleva. Ja kentiesi oli hän juuri valinnut sellaisen aineen, voidakseen sen kautta vaan paremmin salata itsensä ja tehdä teeskennellyn tekijän otaksumisen sitä todenmukaisemmaksi.
13 LUKU.
Seuraavana päivänä, kun vuoden ajan mukaan aikainen hämärä jo alkoi levittää vaippaansa Svean pääkaupungin yli, ilmoitti kuningatar virkaa tekevälle kamariherralle, että hän aikoi lähteä ajelemaan. Kun kamariherra oli lähdön aikeessa antaakseen käskyn tallipalvelijoille panemaan kuntoon valjaat, lausui kuningatar hänelle. "Vielä sananen, herra! Haluan saada suljetut vaunut, ja sitä paitsi yksinkertaiset, ilman mitään koristuksia, sillä minä tahdon kulkea tuntemattomana… Ei siis mitään koruja ja ainoastaan yksi palvelija".
Kamariherra poistui ja kun hän hetken päästä palasi, selitti hän, että kaikki oli valmis kuningattaren käskyn mukaan.