"Nyt on jo niin hämärä huoneessa, ett'en näe enää. Meidän täytyy sentähden lopettaa tänään. Sitä paitsi saapunee eno Pentti hetimmiten. Hyväntahtoinen Pentti-eno! En koskaan luullut, että minulla olisi mitään hyötyä latinan kielestä, kun hän melkein vastoin tahtoani pakoitti minua oppimaan sitä. Vaan nyt huomaan, että enolla kuitenkin on oikein sanoessaan, että kaikki oppi, näyttäköön se ensi katseessa miten hyödyttömältä tahansa, kuitenkin toden teossa on ihmisille suurimmaksi hyödyksi, sillä ilman tätä taitoa en olisi voinut lyhentää teidän pitkiä iltapäiviänne".
"Ja ilman tätä taitoa, Elsa, ette olisi oppineet tuntemaan, mitä muinais-ajan jalot viisaat ovat ajatelleet ja sanoneet ja kaikki heidän oivalliset, sielua jalostuttavat oppinsa olisivat menneet hukkaan teiltä! Se että olette saattanut minulle mitä suloisimpia hetkiä, on verrattain pieni voitto sitä voittoa vastaan, jonka teidän oma sielunne on saanut tästä taidostanne".
Pentti Esanpoika saapui samassa. Kun hän näki vielä sulkemattoman kirjan Elsan edessä, lausui hän: "Luulenpa varmaan, että olet taas ollut vahingoittamassa silmiäsi lukemalla hämärässä! Neuvoista ja varoituksista et pidä lukua, ja minä katson sinun tekeväsi syypääksi itsesi liian varhaiseen kuolemaan!"
"Siitä on jo pitkät ajat, kun lakkasin lukemasta", vastasi Elsa hymyillen ja astui esiin tavan mukaan antaakseen hyvän enon suudella itseään otsaan, "ja eno tekee itsensä syypääksi väärään varoitukseen. Minä koetan kyllä kaikilla tavoin seurata enon neuvoja ja varoituksia!"
"Onko laita niin, herra kapteeni? Mutta onhan totta, ette kelpaa antamaan tässä mitään arvostelua, sillä teidän velvollisuutenne olisi ollut pitää huolta, ettei hän turmele silmiänsä, mutta sen olitte unohtaneet. Kuitenkin — olinhan unhottamaisillani kysyä, miten voitte tänään?"
Kapteeni vakuutti, että hän voi paremmin kuin edellisinä päivinä.
"Hyvä!" vastasi Pentti Esanpoika. "Jos tunnette itsenne vielä paremmaksi huomenna, niin saatte ylihuomenna luvan lähteä kävelylle — aluksi tietysti vaan huoneessa. Minun laskujeni mukaan pitäisi täst-edes paraneminen käyvän sangen nopeasti. Rohkeutta sentähden vaan, kapteeni hyvä! — Kuukauden päästä tai sillä vaiheella voinette kestää taivaan tuulien puhallusta."
Kapteeni Stålsköld'in oli onnistunut kääntämään Pentti Esanpojan mielen eduksensa ja siihen määrään, että tämä ei nyt enää ensinkään ollut pahoillaan siitä, että Elsa seurusteli kapteenin kanssa ja osaksi keskustelulla koetti lyhentää hänen aikaansa. Kuitenkin oli ollut kovalla, ennenkuin Pentti Esanpoika oli antanut luvan Elsalle vähimmälläkään tavalla ottaa osaa sairaan hoitoon, tai edes astua siihen huoneesen, jossa sairas kapteeni makasi. Vaan löytyi eräs asianhaara, joka matkaansaatti muutoksen hyväntahtoisen enon mielipiteessä, ja tämä kävi seuraavalla tavalla. Pentti Esanpoika oli hartaasti tutkinut klassillisia teoksia ja ihaili niitä erittäin. Latinan taito oli hänestä sama, kuin täydesti tyydyttävän inhimillisen sivistyksen omaaminen, näiden kielten taitamattomuus oli hänestä sama kuin kaiken inhimillisen sivistyksen perustusten puute. Itse oli hänen tapansa välisti, kun hän oikein oli innossaan, sekoittaa puheesensa latinaisia sanoja, vieläpä kokonaisia lauseita ja värssyjä latinalaisten runoilijain teoksista. Tätä hän oli usein tehnyt kapteeni Stålsköld'in sairaanhuoneessa, mutta hänen parattua sen verran että jaksoi puhua tapahtui tuon tuostakin, että hän vastasi Pentti Esanpojan latinaisiin puheisin samalla kielellä, usein saman kirjailijan lauseilla, jolta tämä juuri oli näitä lainannut, ja aina varsin osaavasti. Pentti Esanpoika tuli tästä erittäin hyvälle päälle ja koki saada selville, mitenkä kapteenin latinan kielen taidon laita oikeastaan oli. Kun oli saanut tietää asian todellisen kannan nousi kapteeni melkoisen askeleen hänen suosiossaan. Joka virheettömästi ja sujuvasti käytti latinan kieltä puheessa ja kirjoituksessa, ei mitenkään saattanut olla mikään veitikka! Päin vastoin voi sellaiseen henkilöön täydellisesti luottaa! Tämän jälestä ei Pentti Esanpojalla ollut mitään muistutuksia sitä vastaan, että Elsa tekisi tuttavuutta kapteenin kanssa, ja hän olisi katsonut vieläpä kuolemansynniksi kieltää Elsaa kapteenin huviksi lukemasta ääneen niitä Ciceron kirjoituksia joista tämä enimmän piti. Tässä esiytyi Pentti Esanpojan puolelta myöskin vähän turhamaisuutta. Hän näet tahtoi että kapteeni oppisi ymmärtämään ja panemaan arvoa sille edistykselle latinan kielen taidossa, jonka Elsa hänen johdollaan oli saavuttanut. Eikä kapteenikaan puolestaan ollut kehumatta oppilasta yhtä vähän kuin opettajaakaan! Että hän tämän kautta oli päässyt viimemainitun erinomaiseen suosioon, ymmärsi hän hyvin, mutta sitä vastoin ei hän koskaan ollut huomannut, että hänen taikka kenenkään muun kiitoslauseet olisivat tehneet Elsaan minkäänmoista vaikutusta. Tämä vastaanotti näitä kohtuullisina kiitoksen osoituksina, milloin katsoi sitä ansainneensa; milloin taas hänen mielestään kiitoksen sijaa ei ollut, sanoi hän aristelelematta ja suoraan, että kiitoslauseet olivat pelkkää imartelua. Kuitenkin on meidän myöntäminen että kapteeni piti niitä hetkiä, jotka Elsa vietti hänen seurassaan, mitä hupaisimpina, ja että hän heti aamulla alkoi ikävöidä sitä aikaa, jolloin Elsa tavallisesti alotti luentonsa. Elsa oli niitä onnellisia henkilöitä, jotka kaikkialla, missä lienevätkin, levittivät iloa ja hupaisuutta ympärilleen, eikä kapteeni ollut ainoa, johon hänen läheisyytensä teki tämän vaikutuksen.
"Kuukausi on pitkä aika", vastasi kapteeni Stålsköld Pentti Esanpojan vakuutuksiin pikaisesta paranemisesta, "olletikin jos laskee sen niihin kuukausiin, joiden kuluessa jo olen tämän vieraanvaraisen huoneen rasituksena ollut, teille kaikille suureksi vaivaksi! Myöskin lisääntyy minun jo suureksi noussut kiitollisuuden velkani — -"
"Vaivasta ja kiitollisuudesta olemme nyt puhumatta!" keskeytti Pentti Esanpoika. "Niinpä nyt kuitenkin on laita, että me ihmiset niillä pienillä palveluksilla, joita toisillemme teemme, emme milloinkaan saata tehdä niin paljon hyvää kuin pitäisi. Ei missään tapauksessa tule liikoja tehdyksi, josta ansaitsisimme kiitollisuutta. Siitä puhuu jo tuo jumalallinen Cicerokin teoksessaan: de officiis. Mitä pidätte siitä teoksesta, kapteeni Stålsköld?"