"Oletko mielipuoli! Mitä kuningattarella olisi täällä tekemistä?" vastasi Jakobsson.
"Hän on kysynyt kapteeni Stålsköld'iä. Mutta hiljaa! Hän tulee." Hän aukaisi oven ja sisään astui kuningatar Kristiina armollinen hymy huulilla ja talven puna poskilla.
Pentti Esanpoika, Elsa ja Jakobsson olivat ensi hämmästyksessä vetäytyneet huoneen vastaiselle ovelle, vaan eivät ehtineet poistua ennenkuin kuningatar jo oli sisällä. Tuossa he seisoivat hämillään ja tervehtivät nuorta hallitsijatarta syvään kumartaen. Hän loi heihin silmäyksen, joka ei juuri näyttänyt armolliselta; tämän he selittivät niin, että heidän läsnäolonsa oli tarpeeton ja poistuivat.
Kuningatar astui senjälkeen milloin punastuvan miiluin vaalenevan kapteenin luo ja ojensi hänelle suosiollisesti kätensä tervehdykseen.
"Siitä on jo pitkä aika, kuin viimeksi näin teidät, kapteeni hyvä", lausui hän, "ja minä päätin etsiä teidät täällä teidän vastentahtoisessa maanpakolaisuuspaikassanne, saadakseni tiedon, saanko teistä yhden seuraajan aiotulla matkallani. Aikomukseni on antaa muutamien henkikaarti-upseerien seurata, vaan nyt huomaan, ett'ette te voi tulla yhdeksi näistä".
"En. paha kyllä!" sopersi kapteeni vastaukseksi.
"Oikeuden palvelijain ei ole onnistunut päästä teitä vastaan tehdyn salamurha-yrityksen jäljille. Eikö teillä, kapteeni Stålsköld, ole mitään syytä epäillä jotakuta vihamiestänne tuon törkeän teon toimeenpanijaksi? Kenties voisi, tällaisen epäluulon nojalla, asian todellinen laita tulla selville".
"En tunne yhtään ihmistä, olkoon sitten ystävä tai vihamies, jota tahtoisin tai uskaltaisin epäillä mistään sellaisesta rikoksesta", vastasi kapteeni.
Kuningatar ajatteli hetkisen.
"Minusta näyttää, kuin teidän parantumisenne olisi käynyt varsin hitaasti. Kentiesi on siihen syynä puuttuva hoito".