Kaikkein silmät kääntyivät nyt sitä suuntaa kohti, missä Jakobsson seisoi, huomatakseen, kuka tuo ylen rohkea puhuja olikaan, joka näin röyhkeästi uskalsi parjata itse majesteettia, mutta hän oli jo poissa. Ainoastaan kiivaat kiroukset ja haikeat valitushuudot osoittivat sitä rataa, jota myöten hän kelvollisten muurin-murtajiensa avulla oli kulkenut halki väkitungoksen.
"Minä en milloinkaan tule autuaaksi, ell'et sinä tähän aikaan ensi tulevana vuonna roiku hirsipuussa!" — änkkäsi Pertti Månsson hengästyneenä päästyään toverinsa kanssa väkijoukon läpi.
"Äläpäs tee tuollaisia kevytmielisiä valoja, sillä seuraus niistä on oleva se, ett'et milloinkaan tule autuaaksi. Kun olet heimolaiseni, niin tuo olisi kylläkin ikävä seikka minulle!" — vastasi Jakobsson nauraen.
"Lakkaapas ilveilemästä ja puhu vakavamielisesti! Tällaiset asiat eivät suinkaan ole naurun asioita! Kovasti jo kadun, että antauduin kumppaliksesi sellaisiin tuumiin, joita en tähän asti ole kyennyt tajuamaankaan. Sinä tulet saattamaan itsesi ja luultavasti minunkin onnettomuuteen. Minä en ole luotu osan-ottajaksi näihin tälläisiin seikkailuihin. Mutta jos olisinkin, niin jääpi kuitenkin varmaksi totuudeksi tuo tosiasia, että p——le perii ne, jotka vallankumouksia koittavat saada aikaan! Tuollaisiin toimiin ryhtyminen on sama kuin kuumain hiilten kantaminen omassa povessaan: lakkaamaton tuska, kuume ja poltto molemmissa tapauksissa."
"Viisaasti puhut ja oikein kai teet siinä, että kadut antaneesi isänmaan rakkauden sydämessäsi kyteä — niinkuin nyt huomaan — helposti sammuvaksi tuleksi — sanoi Jakobsson vakaasti, mutta ivaten. — Tietysti olisi parempi vastustelematta antaa kuningattaren tuhlata valtakunnan varat jumalattomiin huveihinsa ja ulkomaalaisten lemmikkiensä hyväksi, parempi antaa aateliston imeä maastamme kaiken mehun ja ytimen, parempi kädet ristissä katsella kuinka meidän talonpojat vapaista miehistä vähitellen muuttuvat orjiksi, iestä kantavain härkäin tapaisiksi, parempi ja hauskempi sallia että yleisen varallisuuden saavuttamiseen välttämättömästi tarpeellinen kauppaliike kuihtumistaan kuihtuu, parempi levollisena odottaa siksi että kaikki asiat valtakunnassa turmion partaalle ehdittyänsä auttamattoman perikadon portaita pitkin syöksyvät alas surkeasti surkuteltavan surkeuden pohjattomaan kuoppaan, parempi…"
Niin kiivaasti ja sellaisella vihalla ja mielenliikutuksella oli Jakobsson puhunut, että hänen täytyi pysähtyä keskellä lausettansa henkeänsä vetääkseen.
Toverinsa innokkaasta puheesta vähän rohkaistuna loihe Pertti Månsson lausumaan: "Kyllä sinä, veli kulta, puhut totta, kyllä asiain laita niin surullinen on, mutta emmehän me voi mitään tehdä niiden paremmalle kannalle saattamiseksi."
"Emmekö voisi! — huudahti Jakobsson kiivaasti — Älä sano niin! Me voimme ahkerasti ylläpitää ja kohentaa sitä tyytymättömyyden kipenää, joka kytee kansan povessa, uhaten pian täysitulena nousta taivaan ilmoille, ja me saatamme huutaa ja sanomalla sanoa kansalle mitkä sen ammoisilta ajoilta esi-isiltä perityt oikeudet ovat. Kun kerta olemme saaneet kansan täydelliseen oikeuksiensa tuntemiseen, niin olemme samassa päässeet voitolle: me olemme nimittäin silloin tulleet tarpeeksi väkeviksi vaadittaissa käyttämään väkivaltaa, niin että voimme panna valtiolliset tuumamme toimeen kuningattaren ja aatelisherrain tahtoakin vastaan. Mutta meidän ei pidä väsymän tien keskitienoilla. Kärsivällisesti täytyy meidän sytyttää hiili hiilen, sysi syden perästä: kyllä tämä tällä tavalla kohentamamme kipinä vähitellen paisuu polttavaksi tuleksi, liekiksi leimuavaksi; — ehkä pikemmin kuin aavistammekaan."
"Hm" — jupisi Pertti Månsson äänellä, joka selvästi todisti, ett'ei hän luottanut Jakobsson'in tulevaisuuden toiveisin.
Samassa he poikkesivat eräälle sivukadulle ja pysähtyivät, muutamia satoja askeleita sitä pitkin käytyänsä, erään ikivanhan, kaksikerroksisen kivestä tehdyn talon edustalle. Kadun puolella olevat puolipyöreät kiviportaat osoittivat, että huoneuksen alikerrassa löytyi kauppapuoti. Mutta puodin ovi oli suljettu ja suljetut olivat myös ikkunat verrattoman suurilla tammisilla luukuilla, jotka eivät suoneet pienimmänkään valon säteen tunkeuvan huoneista kadulle. Portti oli tehty veistämättömistä honkahirsistä, joita vahvat rautasiteet yhdistivät toinen toisiinsa. Paksussa rautarenkaassa riippui suuri portinkolkutin.