Tästä syntyneen melun johdosta, hyökkäsivät kaikki sisähuoneessa olevat saliin, jossa nuot kaksi taistelijaa parhaillaan mittelivät miekkojansa. Niinkuin isäntä oli sanonut, kuului seuraan ainoastaan nuoria aatelismiehiä. Yhteensä oli heitä kahdeksan, ja neljällä heistä oli upseerinpuku.
"Mitäs tämä merkitsee?" huusivat saliin viime tulleet kummastellen.
Heidän miekkaileva kumppalinsa, laulaja, oli liian kiivastunut voidakseen vastata, mutta everstiluutnantti, joka oli taas päässyt maltilliseksi, sanoi: "Kunhan vaan ehdin lopettaa juttuni tämän herran kanssa, annan selon asiasta". Kun hän huomasi, että myöskin muutama toisista paljasti kalpansa, jatkoi hän. "Olkaa levolliset! Aikomukseni ei ole haavoittaa häntä kuolettavasti, ei edes veristääkään häntä, ei edes naarmoittaakaan, vaikka helposti voisin tehdä kummankin. Tahdon ainoastaan riistää aseen häneltä". Hän teki samassa taitavan hyökkäyksen ja samassa silmänräpäyksessä lennähti miekka hänen vastustajansa kädestä vastaiselle puolelle salia.
"Antakaa minulle miekka! Antakaa miekka! Minä kostan tämän uuden loukkauksen, jonka tuo kurja on saattanut minulle!" huusi aseeton hurjasti ja koetti saada jonkun kumppaninsa miekan, vaan he pidättivät häntä väkisin ja estivät hänet siten panemasta toimeen aikomustaan.
"Jumalan tähden, jalosukuiset herrat!" huusi samassa isäntä, joka myöskin oli tullut huoneesen, "Jumalan tähden — ei mitään verenvuodatusta, ei mitään murhaa minun huoneessani! Älkää saattako minua köyhää miestä onnettomaksi!"
"Pidä suusi kiinni, kapakoitsija", käski eräs upseereista, joka oli seurassa, "ja antakaa meidän ottaa selko asiasta!" — Hän kääntyi sen jälkeen everstiluutnantti Stålsköld'in puoleen, jonka hän tunsi nimeltä ja lausui: "Herra everstiluutnantti! Me odotamme luvattua selitystä".
Everstiluutnantti kertoi lyhyesti ne seikat, jotka olivat antaneet tappelun aiheen; hän pysyi vaatimuksessaan, sopivammassa tilassa saada korvausta nyt aseettomaksi joutuneelta vastustajaltaan niin hyvin itsensä kuin kuningattaren puolesta sekä lopetti puheensa seuraavasti:
"Minun vaatimukseni ei tarkoita tätä herraa yksinään, vaan kaikkia herroja, sillä te olette häväisseet Hänen Majesteettiansa kuningatarta, jonka palveluksessa minulla on kunnia olla. Itsestään on selvä, etten minä ai'o taistella teidän kaikkien kanssa yht'aikaa, vaan että noudatetaan laillista järjestystä: mies miestä vastaan".
He suostuivat kaikki taisteluvaatimukseen, ja esittelivät toinen toisensa perästä itsensä everstiluutnantille, jolloin huomattiin, että he kaikki kuuluivat tahi ainakin olivat sukua maan vanhimmille aatelisille.
"Nimeni on Sigge Niilonpoika N——, ——byn herra", sanoi everstiluutnantin voitettu vastustaja kopeasti ja vaivoin hilliten vihaansa, — "ja vaikka te ette ole suvultanne tasa-arvoinen taistelemaan kanssani, niin masennan kuitenkin julkeutenne".