Muistaen tehtävänsä jatkoi everstiluutnantti kulkuansa. Sattumalta tapasi hän kreivi Jaakko Kasimirin aivan lähellä linnaa. Viittauksella ilmaistuansa tahtovansa puhua kreivin kanssa, lausui hän vaunujen pysähdyttyä tälle asiansa. Kreivi antoi vastauksensa suullisesti, jonka jälkeen everstiluutnantti palasi takaisin linnaan. Hovilaiset olivat ruo'alla; hän huomasi sentähden ne huoneet, joiden läpi kulki, aivan tyhjiksi ihmisistä. Niin saapui hän kenenkään huomaamatta siihen huoneesen, jossa äsken oli eronnut kuningattaresta. Hän astui sisälle, mutta huomasi senkin tyhjäksi. Kun hän nyt mietiskeli, millä keinoin tapaisi kuningattaren, kuuli hän läheisestä huoneesta puhelevien ääniä. Tässä huoneessa ei everstiluutnantti ollut koskaan käynyt, mutta hän tiesi huhun mukaan, että kuningatar juuri täällä tavallisesti keskusteli uskotuimpien suosikkiensa kanssa salaisimmista asioista. Myös oli hän kuullut, että ennenmainitut salaportaat veivät tähän huoneesen. Hän epäili hetkisen, mitä tekisi, mutta meni sitten kalliilla turkkilaisilla matoilla peitetyn lattian poikki. Ovi oli hiukkasen ra'ollaan. Hän kurkisti huoneesen, ja kas, sen epäluulon, joka hänessä oli herännyt, huomasi hän toteutuneeksi. Huoneessa oli sama mustapukuinen mies, jonka äsken oli nähnyt käyvän linnanpihan poikki. Hän seisoi huoneen vastapäisellä puolella selin siihen oveen, jonka takana everstiluutnantti oli, kuitenkin niin, että tämä saattoi nähdä hänen terävät, pontevat kasvonpiirteensä, joille kaksi syvällistä, tummaa silmää loi haaveksivan valon. Kuningatar oli istuutunut niin, ett'ei everstiluutnantti saattanut nähdä häntä, vaikka hän varsin hyvin kuuli hänen äänensä.
Everstiluutnantti Stålsköld ei ollut aikonut seisahtua kuuntelemaan. Hän oli tuumannut etsiä kuningatarta siitä huoneesta, viedäkseen hänelle kreivi Jaakko Kasimirin vastauksen, mutta tultuaan siihen paikkaan, jossa nyt oli, menetti hän rohkeuden mennä edemmäksi. Senpä tähden joutui hän näkemään seuraavan kohtauksen ja kuulemaan tässä kerrotun puhelun. Keskustelu kävi latinaksi, mutta me kerromme sen suomeksi.
"Teidän Majesteettinne on nyt siis täydellisesti vakuutettu katoolisen opin totuudesta ja Jumala on käsittämättömässä hyvyydessään suvainnut käyttää minua halpaa henkilöä haihduttamaan niitä epäilyksiä, joita Teidän Majesteetillanne on ollut ainoan autuaaksi tekevän kirkon opinkappaleista sekä vakuuttamaan Teidän Majesteettianne niiden jumalattomien juttujen mahdottomuudesta, joita pää-vääräuskoinen Luther — kirottu olkoon hänen toimintansa — on saattanut Jumalan seurakuntaan?"
"Olen, herraseni", vastasi Kristiina. "Teidän on todellakin onnistunut haihduttaa kaikki epäilykset, joita minulla vielä oli tästä opista, jonka etevämmyydestä kuitenkin kauan olen ollut vakuutettuna. Olen sydämeni pohjasta vakuutettu, että syntien anteeksi saamisen, armon ja parempaan elämään pääsön voipi saata ainoastaan katoolisen kirkon helmassa; sekä että Hänen Pyhyytensä, paavi, on Kristuksen todellinen edusmies täällä maan päällä, ja että korkein päättäminen kaikissa hengellisissä asioissa tulee yksistään hänelle. Aikaisimmasta nuoruudestani saakka on uskonnonhäpäisijän Luther'in opin mitättömyys ollut minulle selvänä ja lapsuudessanikin oli minulla varma aavistus siitä".
"Siinä saattaa selvästi huomata sen lemmekkään huolenpidon, jota hyvä
Jumala on osoittanut Teidän Majesteettinne sielun pelastamisessa, kun
hän jo niin aikaiseen on kehoituksen kautta tahtonut johdattaa Teidän
Majesteettianne totuuden tietoon", lausui mustapukuinen mies.
"Minäkin olen pitänyt tätä Jumalan välittömänä etsiskelynä", vastasi kuningatar. "Ja olen suuresti suruissani siitä, että, pysyen vääräuskoisuuden autuudettomassa opissa, niin kauvan olen antanut hänen kehoittavan äänensä kutsua itseäni".
"Teidän Majesteettinne on tunteva omantuntonsa rauhoitetuksi, niin pian kuin olette päässeet elävästi nauttimaan niitä hengen siunauksia, joita ainoa autuaaksi tekevä kirkko antaa tunnustajilleen".
"Sitä toivon, herraseni, ja aikomukseni on niin pian kuin mahdollista luopua lutherilaisen vääräuskoisuuden erehdyksistä, saadakseni teidän kirkkonne helmassa sen mielenrauhan, jota sydämeni tähän asti turhaan on halannut".
"Pyhä isä on sydämestään iloitseva tästä teidän päätöksestänne, ja koko oikeauskoinen maailma on yksimielisesti äänellänsä ylistävä Teidän Majesteettianne. Se hetki, jolloin pohjan nerokas kuningatar julkisesti luopuu harha-uskostaan, on oleva juhlahetki koko kristikunnalle, ja vuosituhannet tulevat ylistämään Teidän Majesteettinne tekoa unhoittumattomana todistuksena totuuden voimasta! Näen jo pyhimysloisteen ympäröivän Teidän päätänne, ja henkeni silmillä huomaan, kuinka Pohjan uskonsa muuttaneet pojat läheisessä tulevaisuudessa, polvillaan pyhän Kristiinan alttarin edessä hänelle pyhitetyissä temppeleissä, nöyrästi rukoilevat hänen mahtavaa esirukoustaan Jumalan emon ja Vapahtajan luona! Vanhurskaiden munkkien ja siveiden nunnien, joka kuuluva pyhän Kristiinan yhteyteen, suojeluspyhimyksensä mahtavassa turvassa voitokkaasti levittävän yhteyttänsä maailman kaikkiin tunnettuihin maihin, ollen arvossa, vallassa ja rikkaudessa jokaista muuta pää yhdyskuntaa loistavampi. Monta tämän yhteyden miestä kohoaa kirkon korkeimpiin arvoihin, ja minä näen pitkän jakson paaveja, jotka kaikki ovat saaneet ensimmäisen sivistyksensä tämän yhteyden luostarikouluissa, ja sitten sen palveluksessa valmistaineet korkeaan tehtäväänsä!"
Mustapukuinen mies kohotti katseensa, joissa paloi sanomattoman haaveksivainen hehku, korkeuteen ja jatkoi: "Oi kuningatar! Huomaan teidät onnellisimmaksi kuolevaisista, sillä paitsi sitä, että olette syntyneet hallitsemaan suurta ja mahtavaa valtakuntaa, on Luoja antanut teille samalla yhtä suuren, joll'ei suuremmankin hengellisen päämäärän, nim. saattaa takaisin Jumalan valtakuntaan kansa, joka kulkee kadotuksen tietä, — mitä sanonkaan, — ei yksi, vaan kaikki ne kansat, jotka ovat lavealta hallitsevan valtikkanne alaisina. Tämä päämäärä sopii kuninkaalliselle mielellenne, ja tuon suuren työn alkamishetki ansaitsee ponnistuksia!"