"Jo hänen ulkomuotonsakin osoittaa etelämaalaista, mutta tiedättekö ehkä hänen nimeänsä?"
"Luulen hänen nimensä olevan Antonius Macedo", vastasi kuninkaallisen kanslian virkamies.
"Antonius Macedo", mutisi everstiluutnantti. "Olisi hauskaa tietää onko Pereiran tiedossa, että tämä Antonius Macedo, jota hän pitää seurueessansa, on paavillinen käännyttäjä ja jesuiitti?" — Kun hän kuitenkin huomasi mahdottomaksi keltään muulta ihmiseltä kuin herra Pereiralta itseltään saada selvää tästä asiasta, tyytyi hän pitämään silmällä miestä nähdäkseen koettiko hän millään tavoin lähestyä kuningatarta tahi kuningatar häntä. Pian olikin hän huomaavinaan, että kuningattaren silmät tarkastelivat sinne päin, jossa Macedo oli, ja että he, kun heidän katseensa kohtasivat toisensa, antoivat toisilleen salaista ymmärtämistä merkitsevän silmän-iskun. Jonkun ajan päästä huomasi everstiluutnantti kuningattaren lähestyvän Macedoa, jota lähellä hän, everstiluutnantti, yhä pysyi. Tämä puolestansa astui myöskin silloin muutaman askeleen eteenpäin, ja kun hän oli lähestynyt kuningatarta, kuiskasi tämä hänelle seuraavat sanat, jotka everstiluutnantti, Macedoa seurannut kun oli, kuuli, vaikka oli kääntävinään huomionsa toiselle taholle:
"Minä lähden täältä suoraan sinne".
"Hyvä Teidän Majesteettinne! Minä kyllä toimitan itseni sinne", vastasi Macedo samoin kuiskaavalla äänellä, jonka jälkeen kumpikin kulki edelleen. Tämä heidän kohtaamisensa oli tapahtunut niin sivumennen ja nopeasti, ett'ei kukaan paitsi everstiluutnantti sitä havainnut, mutta tämä huomasi siitä, mitä oli kuullut, että Kristiinan matka Drottningholm'iin oli yhteydessä herra Macedon aiotun pa'on kanssa.
Pidot jatkuivat sitten tanssilla ja illalla paljon yli puoli-yön. Noin kello 3 aamulla käski kuningatar everstiluutnantin laittautumaan valmiiksi, jonka jälkeen tämä lähti pihalle, missä hänen palvelijansa seisoi häntä odottamassa pitäen suitsista hänen levottomasti korskuvaa ratsuansa. Kauvan ei hänen tarvinnut täällä odottaa, ennenkuin kuningatar yksinkertaisessa samettisessa ratsupuvussa tuli ulos, ainoastaan Portugalin ministerin seurassa. Everstiluutnantti arvasi, että hän oli hiipinyt pois vieraiden joukosta ja muuttanut pukua, sekä että ainoastaan hänen seuralaisensa tiesi hänen tulevasta matkastaan.
"Viipyykö Teidän Majesteettinne kauvan Drottningholm'issa?" kysyi herra Pereira, autettuaan Kristiinan sen lumivalkean ratsun selkään, jonka eräs hänen tallirengeistään oli taluttanut esille.
"Vaan tämän päivän. Olen suostunut kohtaamaan siellä jahtimestari R:ää, hänen seurassaan tarkastellakseni sitä metsästys-alaa, jonka hän on ehdoittanut sopivaksi käyttää tulevassa suuressa metsästyksessä, johon toivon teidänkin, Pereira, ottavan osaa".
Lähettiläs kumarsi suostumuksen merkiksi. Kuningatar hellitti sitten tulisen juoksijansa ohjat, ja ratsasti joutuisaan pois, everstiluutnantin ja sen kaartin ala-upseerin seuraamana, jonka tämä oli mukaansa käskenyt.