EBBA. Miks'et tule?
ROLF JUTE. Syytä siihen en nyt ehdi selittää. Mutta ole minusta puhumatta siksi, että järkähtämättömän rakkautemme nimessä tulen sinua vaatimaan vaimokseni ja viemään sinut alttarin eteen, jossa pyhä kirkko on meidät yhdistävä katkaisemattomilla siteillä!
EBBA. Et toki kauan viivy?
ROLF JUTE. En. — Vaan jätä tuo huivisi minulle! Se on oleva lohdutukseni siksi, että sinut taas kohtaan.
EBBA. Se muistuttakoon sinua minusta! — Hyvästi, rakas Rolf!
ROLF JUTE. Hyvästi. — (Hän syleilee Ebbaa, joka sen jälkeen rientää pois vasemmalle. — Suutelee Ebban antamaa huivia.) Oi, kuinka on tämä huivikin minulle rakas, sillä siitä voin sanoa: se on hänen! Se onpi minulle kultaa kalliimpi, sillä se on peittänyt armahani ihanaisia kasvoja ja imeskellyt mehua, makeutta hänen kiemuroitsevista hiuksistansa!
(Otto Rud ja kaksi soturia tulee kummun takaa.
Ilma pimenee vähitellen.)
Kuudes kohtaus.
Rolf Jute ja Tulleet. Myöhemmin yksi upsieri ja kaksi soturia.
OTTO RUD. Tähän päättyköön tiedustelu-retkemme! Kauemmaksi emme uskalla mennä; — joku voisi meidät nähdä. Ritari Rolf! sinä joka tunnet nämät seudut, mikä on miettees? Ryntäämmekö kaupunkiin maitse vai meritse?