Mikko. Tukitko suusi, hävytön! Minä olen Mikko Möykky, nimeni pitäisi olla tuttu jokaiselle.
Esko. Ja minä olen Esko Eskonpoika Pässinpää, Tervamäen alingosta, Pahkaperä-Jussin seitsemäs poika. (Kumartaa.) Emmekö oikein paiskaa kättä? (Ojentaa kätensä.)
Mikko (kopeasti). Minä en ole renkien tuttu. Missä isäntä on?
Esko. Mitäs vieras nyt isännällä? Olisiko asiaa?
Mikko (kiivaasti). Minä en sinulle rupea asioitani selvittämään.
Esko. No, no, vieraan ei pidä suuttua. Isäntä sanoi, ettei häntä saa tulla häiritsemään, ellei ole välttämätöntä asiaa.
Mikko. Mutta minulla on välttämätöntä asiaa. Minä olen Raskin tuleva vävy ja tahdon tavata isäntää itseänsä.
Esko (on säikähtävinään). Herra toki, vai tuleva vävy! Miksi ette tuota heti sanonut? (Juoksee hätäillen paikasta toiseen.) Tuota… minä… seuratkaa minua. Isäntä käski viedä teidät pihakamariin, jos sattuisitte tulemaan taloon sillä aikaa, kun hän on poissa.
Mikko. Hyvä on, nouda hänet kotiin. (Esko avaa oven ja kumartaa Mikolle. Poistuvat.)
Esko (tulee tanssien takaisin). Nyt sitten alkaa turnajaiset. (Matkii Mikon liikkeitä ja puhetapaa.) "Minä olen Mikko Möykky! Minä olen Raskin tuleva vävy!" Uskopas, Mikko, ei pidä nuolaista ennenkuin tipahtaa. Tuommoinen ylpeä mahtailijako saisi Raskin kauniin ja hyväluontoisen Ellin vaimonaan kiusattavakseen? E-heei! (Vakavana.) Niin, Elli on hyvä tyttö. Melkein tekisi mieleni itse hänelle makeilla ja sitten kosia, jolloin hän varmasti olisikin minun, olisipa niinkin. (Entiseen tapaansa.) Ei! Hittojako poikamies akalla tekee, saakoon Antti Ellinsä. Antti käy miehestä hänkin, ja hänet minä autan vävyksi tähän taloon, niin totta kuin nimeni on Esko — Esko Pässinpää se taisi äsken olla. Juu, pojat, sanoi Sumperi, kun saippuaa haukkasi, sen minä teen. (Poistuu.)