Elli (tulee sisään). Nythän talo tyhjältä näyttää, ei ristinsielua täälläkään. Olin kuulevinani täällä äsken puheen sorinaa, mutta lienen erehtynyt. Olisi muuten sentään ollut hauska nähdä, minkä näköinen mies tuo Mikko on näköjään. Eivätkö ne ole hassuja nuo vanhain tuumat. Isä ei tunne Mikkoa enempää kuin minäkään, tuskin on koskaan miestä nähnyt, ja kumminkin hän lupaa minut Mikolle vaimoksi, hah, hah, hah.
Esko (tulee Raskin ja Antin seuraamana sisään). Niin, mitä nyt teemme?
Raski. Ei arveluakaan, asiaan käsiksi ja mies nuoriin.
Antti. Eikö sentään olisi parempi lähettää tieto nimismiehelle ja jättää vangitseminen hänen tehtäväkseen?
Raski. Ei, me emme viivyttele minuuttiakaan. Elli, sinä haet kappaleen nuoraa käsiä varten, ja Antti tuo köyden, jolla kytkemme jalat. (Antti poistuu.)
Elli (säikähtäneenä). Mitä on tekeillä? Kenen käsiä varten minun pitää nuoraa hakea?
Raski. Meillä on mustalainen talossa, Lapuan kellojen varas, ja me nipistämme hänet kiinni. Etsi käsille kappale nuoraa, kuten sanoin.
Esko (rehentelee). Joutui lempo kerrankin miesten kouriin.
Elli. Huh! Minua niin peloittaa. Missä hän on?
Raski. Esko on narrannut hänet pihakamariin, ja sieltä saa hän marssia suoraan linnaan. Esko, minne heitit sen sanomalehden? Katson vielä tuntomerkit.