Mikko (taistelee vastaan). Mitä kirottua väkeä te olette? Hellitättekö?
Raski. Emme hellitä! Koivet nuoriin!
Esko. Älä pelkää, emme me pane nuoraa kaulaasi, saappaasi vain lujemmin sääriisi kiinnitämme, etteivät tielle putoa.
Raski (sitoo Mikon kädet ja jalat). Nyt kestää hiuka tempoillakin.
Mikko (on koko kohtauksen ajan melunnut). Te hävyttömät roistot, siantappajat, otatteko köydet irti?
Antti. Emme ota. Sinun täytyy, mies, olla hiljaa, tai muuten suljemme sinut toiseen huoneeseen.
Raski. Kannamme hänet pesutupaan, sen seinät kyllä kestävät ääntä.
Esko. Teemme sen, viemme hänet pesutupaan. (Kantavat Mikon ulos.)
Elli. Kauhea mies, kun melusi ja taisteli vastaan! Mutta miksi minussa on epäilys, ettei kaikki ole oikein? Olin äsken huomaavinani, että Esko salaa silloin tällöin nauroi, ja se on aina varma merkki siitä, että jokin asia on hullusti tai että hänellä on silloin tekeillä jotakin koirankuria. Mitähän se lienee? Vai olisiko hän nauranut isäni äskeiselle innostukselle? Mahdotonta ei ole sekään. Olkoon miten tahansa, mutta selvän otan joka tapauksessa hänen kujeistaan, jos niitä on tekeillä.
Raski (tulee Eskon ja Antin seuraamana sisään). Melutkoon nyt siksi, kun siitä kyllänsä saa. Lemmon ripeä mies oli vastaan pinnistämään, puolusti itseään kuin mies.