Raski. Mitä raamattu kertoo, se on totta. Ja kun kerran Labanilla oli oikeus naittaa tyttärensä Jaakopille, on nykyaikaisilla perheen isillä, joilla on vaimoiässä olevia tyttäriä, oikeus tehdä aivan samoin.
Antti. Mutta ellei tällä tavalla naitettavaksi aiottu tyttö hyväksyisi isänsä tekemää naimiskauppaa, ei suostuisi rupeamaan vaimoksi ehdolla olevalle sulhasmiehelle?
Elli. Ja semmoinen mies ei milloinkaan vaimoa ansaitsekaan, joka ei itse uskalla kosia, vaan käyttää niissä puuhissa kiertoteitä. En minä vain menisi vaimoksi semmoiselle raukalle.
Esko. Tuossa sen kuulitte, isäntä. Raukka se on mieheksi, joka ei suoraan itse uskalla kosia.
Raski. Vanhempain kunnioitus ja tottelevaisuus ennen kaikkea. Kun isä asian päättää, täytyy lapsenkin se hyväksyä. Ellilläkään ei tuota vielä liene sen vertaa elämänkokemusta, ettei isän apu olisi tarpeen niin tärkeässä asiassa kuin avioliitosta päätettäessä.
Elli. En vain minä suostuisi vaimoksi kaikenlaisille Jaakopeille, vaikka isä asian niin päättäisikin, ellen rakastaisi minulle aiottua miestä.
Esko. Hah, hah, hah, isäntä, kuulkaapas tuota. Elli ottaakin asian enemmän käytännölliseltä kannalta, ja silloin ei teidän raamattunne ja Labaninne paina paljoakaan vaa'assa.
Raski. No, no, en tuota minäkään tarkoittanut, että isä saisi noin vaan umpimähkään tyttärelleen miehen valita. Tarkkaan on isän katsottava, että valitessaan osaa oikeaan, — että mies on siivo, kunnon mies ja kaikin puolin sopiva tyttärensä aviomieheksi.
Antti. Niin. Kyllähän vanhempain suostumus on paikallaan avioliittoa rakennettaessa, mutta ei vanhempain sentään milloinkaan pitäisi pakottaa lapsiaan heille vastenmieliseen avioliittoon.
Puhemies (tulee sisään). Hyvää päivää!