Esko. Nuorena sitä, isäntä, iloitaan; vanhana ovat sääret jo liian kankeat tanssissa pyörähtelemään.
Raski. Eihän ne nykyajan nuoret muusta tiedäkään kuin tanssista. Ei minun nuorena ollessani niin eletty; pidettiin kisat silloin tällöin harvemmin, ei joka ilta samassa touhussa oltu.
Esko. Onko isäntä kuullut vanhaa sanantapaa tanssista?
Raski. Lienenkö tuota kuullut?
Esko. Entinen sanantapa sanoo: "Täällä ajassa tanssitaan, että sitten taivaassa osataan."
Raski. Niinkö sanoo? Toisenlaisia nuo kuitenkin lienevät tanssit taivaassa kuin täällä maan päällä. Kun raamatussa kerrotaan miten David hyppäsi Herran kasvoin edessä, ei se mahtanut olla tuommoista remputusta kuin tuo teidän nykyaikainen tanssinne on; sievempää ja juhlallisempaa se oli.
Esko. Sen sievempää tanssia ei itse isä Davidkaan ole osannut tanssia kuin nykyaikainen valssi on, — siitä, isäntä, saatte olla varma.
Elli. Joko Esko ja isä taasen rupeavat raamatusta kiistelemään?
Antti. Sieltä tuota voi löytää kiistelemisen aihettakin. Miten se eilinen kiistanne Jaakopin naimisesta päättyi? Eskoko väittelyssä hävisi, vai kuinka?
Esko. Vielä mitä, minähän sen voitin. Isäntä ei voinut kumota minun väitettäni, tiesihän vain, että Laban naitti kaksi tytärtänsä Jaakobille, mutta ei voinut todistaa, että nykyaikaisilla isillä olisi oikeus tehdä tyttäriensä kanssa samaten.