Retunen. Mutta kylläpä niitä sitten tulikin, hah, hah, hah. (Muuttuu äkkiä totiseksi.) Ja se olvipulloin hinta, jonka sinä Kaisa-kulta lupasit. Saanko nyt sen?
Kaisa. Siitä ei vielä mitään puhetta, ovathan toiset velkojat vielä jälellä.
Retunen (Nyrpeissään). Pitääkö minun sitten vielä edelleenkin olla kuolleena?
Kaisa. Tietysti, tuoltahan kuulostaakin jo suutari Pikisen jalan ääni, joutuin lakanan alle!
Retunen (Mutisee lakanan alle kömpiessään). Myötäänsä tässä kuolla, eikä peijaisten pidosta hiiskasta halaistua sanaa.
Kaisa (Tasotellen lakanaa Retusen päälle). Hst! Ne pidetään sitten sitä uljaammat.
IV KOHTAUS.
Edelliset. Pikinen.
Pikinen. Päivää! (Katsoo laskua kädessään. Itsekseen.) Herra Retunen, 71 Mänty-katu. (Ääneen.) Kaiketi tässä talossa asuu — onko, onko rouva sairas?
Kaisa (Äänekkäästi itkien). Mi-mi-minun mieheni uu-uu — —