Pikinen. Niin juuri — teidän miehenne. Minulla olisi tässä hänelle lasku niistä saappaista, jotka hän sai minulta viime kuussa velaksi. Missä hän nykyään on?
Kaisa. Ta-ta-ivaassa-uu-uu — —
Pikinen. Eikö hän enää asu Mäntykadulla —? (Huomaa Retusen lattialla). Onko hän ku-kuollut?
Kaisa. On, herrani-uu-uu —
Pikinen. Vai on hän kuollut ja niin reipas kun hän oli vielä viimeksi tavatessamme. (Katselee epätietoisena laskua. Itsekseen.) Maksettavahan se olisi ollut tuo laskukin — lemmon hyvät saappaatkin olivat, mutta — kuka sitä nyt yksien saappaiden vuoksi suremaan. (Ääneen.) Rouvani, teidän laskunne on kuitattu. (Repii laskun.)
Retunen (Nostaa toisen polvensa koukkuun).
Pikinen (Kääntyy Retuseen käsin ja huomaa ylösnostetun polven). Mutta rouvani, ette ole huomannut oikaista hänen jalkojaan. (Menee Retusen luokse, ja painaa koukistuneen polven alas. Toinen polvi, nousee samassa ylös ja Pikisen painaessa sitä taasen toinen. Lopuksi painaa hän alas molemmat polvet, jolloin pää kohoo ylös, päätä painaessa taasen jalat. Kauhistuneena.) Herranen aika — rouva — mikä — miten hänen kanssaan oikeastaan on!
Kaisa (Yhä kiihtyneemmin itkien). Hän kuoli niin äkkiä että-uu-uu — että ehkä ei hänestä ehtinyt kaikki henkikään lähteä, uu-uu — —
Pikinen. Mihin tautiin hän kuoli?
Kaisa. Ruttoon-uu-uu — —