"Vaikka olenkin niin kiitollinen Jumalalle saamastani ihanasta työstä enkä suinkaan haluaisi vaihtaa osaani kenenkään kanssa, tunnen kuitenkin itseni välistä niin yksinäiseksi, niin rajattoman yksinäiseksi kylmässä vieraassa maailmassa. 'Vain Jumalassa sieluni löytää levon'."
* * * * *
Oli yö — ja vihdoin nukahti "vankien ystävä" yksinään Jumalansa kanssa ja sydän ylen täynnä.
"Mathilda Wreden malja!" ja muita kertomuksia.
Muutamana paahtavan kuumana kesäpäivänä Mathilda Wrede kulki yksinään ja uupuneena kivistä katua, joka vie Tähtitorninmäelle Helsingissä.
Lähestyessään vihreää mäkeä hän näki kaksi ränstyneen näköistä miestä lojuvan ruohikossa olutpullo välissään. He koettivat innokkaasti avata korkkia neulalla. "Ihmisparat", Mathilda ajatteli kulkiessaan tietä eteenpäin, "jospa minä voisin tehdä jotain heidän hyväkseen!" Juuri kun hänen piti kulkea heidän ohitseen, nykäisi toinen miehistä toveriaan kylkeen sanoen: "Näitkös silmiä?" — "Tämä toimitus ei ole mieleen", vastasi toinen. Sitten hän huusi käheällä ja venyttelevällä äänellä: "Neiti!" Mathilda kääntyi. Mies oli juuri saanut korkin auki. "Maljanne, Mathilda Wrede!" Ja hän käänsi pullon samassa alassuin, niin että sisällys valui maahan.
Samassa silmänräpäyksessä Mathilda Wrede seisoi heidän edessään kysyen: "Minunko tähteni te todella kaadoitte maahan tuon ilkeän nesteen, jonka juomisesta tiedän teidän niin iloinneen?" — "Neitihän kiivailee niin sen raittiuden puolesta", mies vastasi. "Mutta kyllä oli vahinko hyvää olutta", lisäsi toinen. — "Tiedättekös, miehet", puuttui Mathilda Wrede puheeseen, "että minulla on tänään ollut hyvin vaikea päivä ja kuljin juuri tuumien, että tarvitsisin jonkun ilon, ja nyt se tuli teidän kauttanne suurempana ja kauniimpana kuin olin voinut ajatellakaan. Ymmärrättekö, ystäväni, että äskeinen työnne on kenties kaunein mitä koko elämässänne olette tehneet? Te olette luopuneet omasta nautinnostanne ilahduttaaksenne minua. Ja nyt minä kutsun teidät kahville." Toinen miehistä vastasi: "Me emme ole oikein siinä kunnossa, että voisimme tulla." — "Ne kaksi, jotka ovat olleet siinä kunnossa, että ovat voineet valmistaa minulle suuren ilon, voivat kyllä tulla kanssani juomaan kahvia", virkkoi Mathilda.
Miehet näyttivät iloisen hämmästyneiltä, nousivat hitaasti ja seurasivat Mathildaa horjuvin askelin pieneen lähellä olevaan kahvilaan.
Juodessaan kahvia he aukaisivat sydämensä Mathildalle ja kertoivat avoimesti suruistaan ja vaikeuksistaan.
* * * * *