Sillä kertaa hän ei kuitenkaan joutunutkaan kiinni.
Vierähti vähän aikaa ja taas F. tuli vieraisille "vankien ystävän" luokse. Hän jäi oven suuhun ja sanoi itku kurkussa: "Minun pitää aina tulla kertomaan neidille, kun olen tehnyt jotain pahaa, ja eilen minä olin taas juovuksissa." — "Mutta F:hän ei ole selvä vielä nytkään", vastasi Mathilda. "Niin nähkääs, enhän minä uskalla tulla selvänä ollessani kertomaan neidille tehneeni pahoja, siksi minun täytyi ryypätä itseni humalaan tänäänkin."
F. oli istunut useita vuosia vankilassa, mutta hänet vapautettiin Venäjän vallankumouksen tapahduttua, ja kohta sen jälkeen hän tuli eräänä iltana tapaamaan vanhaa ystäväänsä. Hän oli juovuksissa ja itkeskeli, kuten tavallisesti.
"Kuinka voitte olla noin vastenmielinen, sehän on oikein surullista?" kuului Mathilda Wreden tervehdys. — "Minun täytyi tulla sanomaan jäähyväiset", mutisi mies, "ja sitten minun piti kertoa, että veljeni, jonka neiti näki vankilassa ja joka armahdettiin toukokuussa, oli yksi niitä miehiä, jotka varastivat ja joivat patologin ruumisspriitä ja kuolivat." — "Vai niin, ja nyt F. aikoo tehdä samoin kuin hänkin ja ryypätä itsensä kuoliaaksi". — "En, mutta enkö saa tulla sisään?" — "No tulkaa sitten ja istukaa, eihän F. jaksa seisoa." — "Minä olen tehnyt niin hirveän paljon pahaa ja huomenna otan itseni hengiltä tahi joudun kiinni."
Rouva E. raoitti keittiön ovea kovaäänisen puhelun säikäyttämänä.
Tehden torjuvan liikkeen F. huudahti: "Sanokaa, että hän menee pois!"
— "Hyvä rouva E., menkää vain! F:lla on kerrottavana salaisuuksia",
kehoitti Mathilda Wrede.
Heidän jäätyään yksin mies alkoi taas: "Mitä minusta tullee, kun olen oikein syntynyt roistoksi?" — "Älkää syyttäkö sitä!" tuumi Mathilda, "F. voi kyllä olla hyvä kunnon mies, kun vain tahtoo, ja kuitenkin F. juo ja tekee kaikenlaisia tyhmyyksiä." — "Niin, minä olen tehnyt niin hirveitä tekoja." — "Eihän F. vain liene varastanut kenenkään ullakolta?" — "Monelta", vastasi tämä surkean ruikuttavasti.
Hetkisen kuluttua Mathilda sanoi: "Nyt F. saa mennä. En halua, että poliisi vangitsee teidät täällä. Kiitos, että tahdoitte tulla kertomaan veljestänne ja kiitos, että halusitte myös sanoa hyvästi. Jos F. elää huomenna ja on vapaa ja selvä, niin tulkaa tänne, että saamme jutella, mutta nyt hyvästi!"
F. meni. Mutta Mathilda kuuli hänen mumisevan oven takana: "Kyllä
Wrede on sentään kiltti ihminen."
Sittemmin Mathilda ei ole kuullut miehestä mitään. Hän joko istuu vankilassa tahi on kuollut.
Mathilda Wrede oli tietoinen suuresta etuoikeudestaan, saada olla ikäänkuin kaikkien surujen "varastohuoneena", mutta häntä vaivasi usein arka asemansa "rippiäitinä."