"Koettakaapa vain! Uskonpa että onnistutte. Miettikää jotain valmiiksi, kirjoittakaa se kivitaululle ja lähettäkää vartijan muassa minulle!"
"Pitääkö sen olla ruotsiksi vaiko suomeksi?"
"Toisella puolen ruotsiksi, toisella suomeksi."
Ja F. alkoi kirjoittaa maailman hullunkurisimpia runoja. Niissä puhuttiin usein Mathilda Wredestä, pitkästä, valkeasta liljasta, j.n.e.
Mutta F:n mielestä ei Mathilda käynyt kyllin usein katsomassa häntä ja kerran, kun tämä vähän pitemmän poissaolon jälkeen tuli hänen luokseen, tervehti F. häntä seuraavilla säkeillä:
"Hur helig bland fångarna här hon månd vandra,
för felen man henne dock litet får klandra."
[Kuinka pyhänä hän kulkeneekaan täällä vankien parissa,
saa häntä kuitenkin moittia hieman virheistä.]
F. kirjoitteli ahkerasti ja Mathildan parannuskeinolla oli tarkoitettu vaikutuksensa. F. oppi ajattelemaan runomitalla ja se askartelu johti hänen mielikuvansa toiseen suuntaan.
Kun Mathilda taas pitempiaikaisen poissaolon jälkeen kävi Kakolassa, pyysi vahtimestari, että hän menisi F:n luo niin pian kuin suinkin, sillä tämä oli ollut useita viikkoja kuulevinaan joka päivä Mathildan askeleet "pikku koppinsa" edustalla. Vartijoiden vakuutukset, ettei Mathilda ollut siellä, eivät hyödyttäneet mitään. F. uskoi vain omaan mielijohteeseensa.
Mathildan tavalliseen tervehdykseen: "Hyvää päivää taas, F.!" vastasi vanki juhlallisesti "Hyvää päivää korkeasti kunnioitettu, arvoisa neiti Wrede! Milloin Te olette tullut taloon?" — "Minä tulin eilisiltana kaupunkiin, olen juuri nyt saapunut tänne ja F. on ensimmäinen, jonka luona käyn". — "Korkeasti kunnioiteta, arvoisa neiti Wrede valehtelee! Te olette ollut täällä monta viikkoa ja minä olen joka päivä kuullut Teidän askeleenne 'pikku koppini' ulkopuolella." Mathilda koetti turhaan vakuuttaa hänelle, ettei ollut käynyt Kakolassa. Syntyi pitkä sananvaihto, joka päättyi siten, että mies epätoivoisena Mathilda Wreden valheellisuudesta pani kätensä ristiin, katsoi kattoon ja lausui: