Näkikö hän unta vai näynkö? — Eräs vanki astui hänen huoneeseensa ja hän kuuli selvästi kahleitten kalinan. Vanki pysähtyi ja katseli häntä liikuttavan suruisesti. Mathilda ei tiennyt, puhuiko vanki, mutta hän oli selvästi kuulevinaan sanat: "Tuhannet ja taas tuhannet sieluparat huokailevat kaivaten elämää ja rauhaa, sano heille joku sana Jeesuksesta, niin kauan kuin sinulla vielä on aikaa!" — ja sitten hän katosi.
Tuskaisena heittelehti hän vuoteellaan kysellen itseltään: "Mitä Jumala tahtoo? Pitikö hänen todellakin lähettää tämä näky, muistuttaakseen minulle, etten saisi rikkoa lupaustani vangille?" — Hän avasi raamattunsa umpimähkään ja hänen katseensa osui sanoihin: "Ja minä sanoin: voi Herra, Herra! Katso, en minä osaa puhua, sillä minä olen nuori. — Niin Herra sanoi minulle: älä sano: 'minä olen nuori', vaan mene kaikkien tykö, mihin minä sinut lähetän ja puhu kaikki, mitä Minä sinulle käsken. Älä pelkää heitä; sillä Minä olen kanssasi pelastamassa sinua, sanoo Herra." Jer. 6: 7, 8.
Ja taas hän aukaisi raamattunsa, tällä kertaa rukoillen, että Jumala osoittaisi hänelle tahtonsa, ja hän sai tämän vastauksen: "Minä teen sinun otsasi niinkuin timantin, kalliota kovemmaksi; älä pelkää heitä, äläkä hämmästy heidän edessänsä, sillä he ovat vastahakoinen suku. Ja hän sanoi minulle: Ihmisen poika, ota sydämeesi ja kuule korvillasi kaikki minun sanani, jotka minä sinulle puhun. Lähde, mene vankien, kansasi lasten tykö ja puhu heille ja sano heille: 'näin sanoo Herra, Herra' — jos he kuulevat tai ovat kuulematta." Hes. 3: 8-11.
Syvästi järkytettynä hän kyseli itseltään: "Onko todella Jumalan tarkoitus, että vangit tulevat minulle ensi sijaan ja tärkeimmiksi?"
Ajatukset ja tunteet valtasivat hänet kokonaan. Nopeasti hän nousi, pukeutui ja riensi ulos kirkkaaseen kylmään maaliskuun aamuun. Alhaalla rannalla hän käveli edes takaisin tunnin toisensa jälkeen taistellen elämänsä suuren taistelun. Lopulta palasi rauha hänen sisimpäänsä — hän oli halukas menemään juuri sinne, minne Jumala oli hänet lähettävä.
Kello 10 hän kävi vangin luona, kuten oli luvannut. Siitä päivästä tuli vangin elämän käännekohta.
Jumala oli laskenut Vaasan vankien kohtalon aivan erikoisesti hänen sydämelleen, sen hän nyt tunsi. Mutta elämänkutsumustaan hän ei vielä aavistanut.
Laajenevia työaloja.
Syksyllä 1884 maaherra Wrede erosi virastaan Vaasan läänissä, ja jo edellisenä kesänä muutti perhe Rabbelugniin.
Syvästi kaivaten Mathilda sanoi jäähyväiset lääninvankilassa oleville ystävilleen, sillä hän uskoi aivan varmasti, että hänen työnsä vankien keskuudessa oli nyt päättynyt.