"Ei yksikään hyvä työ putoa hedelmättömänä maahan, eikä ainoakaan ihmissydämeen tehty jalo kylvö ole jättämättä jälkeä. Hedelmä saattaa kyllä näyttäytyä vasta tulevissa maailmoissa, joissa ne vaikuttimet, mitkä ovat turmelleet ja alentaneet ihmiselämää, ovat menettäneet tuhoisan voimansa.
"Mathilda Wredenkin elämäntyölle ovat vallat ja voimat koettaneet panna rajan. Siinä on toimittu aivan johdonmukaisesti. Hänen tapaisensa valosoihdun kantaja, elämän edistäjä ei sovi järjestelmään, joka palvelee pimeyttä, joka hieroo kauppaa ihmisarvosta, joka sitoo ja surmaa sielut.
"Muinaisaika puhui Nemesiksestä, koston jumalattaresta. Ihmisteoista on sanottu, että ne joko nousevat kuten näkymättömät sähköhiukkaset aurinkoa kohden, vahvistavat sen valoa ja herättävät elämää ja liikettä maailmassa, tahi kokoontuvat synkiksi pilviksi, ääneti, hitaasti, huomaamatta, kunnes pilvi on ladattu, purkautuu odottamatta ja tuhoaa.
"Aurinkoa kohden käy jokaisen sellaisen teon kulku, jollaisia Mathilda Wreden teot ovat. Pilviä kokoova on jokainen kansaa hävittävä voima, joka loukkaa oikeudentuntoa ja vanhurskautta, joka osoittaa halveksivansa vapautta ja ihmisarvoa. Mutta näkymätön tuomari kulkee äänetönnä kansojen joukossa. Kerran, kenties jo pian, tullaan hänen kätensä tuntemaan meidänkin keskuudessamme. Silloin on paljon muuttuva ja silloin on Mathilda? Wredenkin tapaiselle työlle oleva sijaa."
"Hufvudstadsbladetissa" eräs vapautunut vanki kirjoitti m.m.:
"Mitä vankiloihimme tulee, täytyy sanoa, ettei vangin, sielunelämästä juuri huolehdita. Sellaisesta ei kannata puhuakaan! Siksi vangit kaipaavatkin ihmistä, joka heitä ymmärtää, joka voi elähdyttää ja vahvistaa heitä. Kokemus on osoittanut, että Mathilda Wrede on oikea henkilö tähän työhön, joka vaatii paljon vaivaa ja jalon mielen. Ei kukaan muu kuin hän pysty niin helposti voittamaan kovimmankin vangin sydämen. Ei kukaan muu kuin hän voi niin lohduttaa, herättää ja kannustaa sitä, joka on luopunut kaikesta toivosta ja elämän uskalluksesta. Mathilda Wrede on tehnyt sen niin usein ja vain muutamalla sanalla. Hän tietää mikä kuhunkin vaikuttaa ja löytää aina oikean lähtökohdan.
"Kuinka ihmeellisen hienosti hän osaakaan sanoa sanottavansa ja kuinka varovasti mutta varmasti hän tunkeekaan onnettomien sydämen pohjaan, kuinka selvästi hän näkeekään kaikkien sydänsopukoiden valopilkut! Ja kirkas, aina rehellinen ja vapaa katse, jonka hän luo puhuteltavaansa! Jo se on kukistanut monen uhkamielisen vangin, monen kaikkein peljätyimmistä — taivuttanut hänet ja tehnyt hänestä samalla miehen. Olen ollut usein tilaisuudessa kuulemaan miehiltä itseltään tuon jalon ihmisen katseesta, johon kätkeytyy syvästi osaaottava tahi nostava ja toivoa herättävä sielu, joka on herättänyt ja pelastanut niin monen vankilaelämän sisältämistä suurista vaaroista. Parhaiten tunnen kuitenkin omasta kokemuksestani tuon ihmisen ihanat sanat. Hänen, jalon ystäväni, vaikutus minuun on ollut niin suuri, niin puhdas ja syvä, etten saata sitä sanoin kuvailla. Minä tunsin vain sinä hetkenä, jolloin tapasin hänet ensi kerran sellini ovella, kuin päivän valo olisi virrannut sisään ja kesä ruvennut kukkimaan keskellä synkintä syksyä.
"Sydämessänikin vallitsi hänen tullessaan mitä syksyisin autius. Ei valon välähdystäkään, ei toivon säkenettä! Sieluni valo oli sammumaisillaan.
"Silloin hän tuli tuoden valoa, lämpöä ja elämää. Ja keväisiä tuulahduksia; ne hajoittivat mustat pilvet, jotka olivat uhanneet minua joka hetki kuolettavilla salamoillaan!
"— — — Ja kesää kesti koko pitkän ajan, mikä minun vielä piti viettää tuossa kärsimyksen ja sielunhädän asunnossa. Joka kerran kun hän tuli luokseni, puhalsi minuun keväinen tuuli. Minulla oli toivoa ja mahdollisuuksia elää ja tehdä työtä. Minäkin saisin tulevaisuudessa elää valoisia päiviä. Ne ovat jo alkaneet, ja minä näen niiden ulottuvan kauas tulevaisuuteen. Hän on saanut ne alkamaan, hän on antanut minulle lyhdyn käteen. Kaikki riippuu siitä, tahdonko itse kantaa sitä ja antaa sen valon loistaa tielleni. Ja minä tahdon!