Tunsin että minun tuli puhutella miestä kahden kesken, sillä pelkäsin pahinta; ja pyytäen heitä odottamaan astelin pensas-aidan luo ja silmäilin ranskalaista epätoivon kamalalla tyyneydellä. Hän oli lyhyt, tanakka miehen pätykkä, posket siniset, silmät mustat ja säihkyvät, ja pähkinänkarvaiset kasvot vilkkaat; hänellä oli lyhyt, musta kameelinkarvatakki ja iso valkea kaulanauha, jonka keskessä loisteli suunnattoman suuri soikea malakitineula; tämän mainitsen syystä että huomasin koneellisesti tuijottelevani sitä keskustelumme kestäessä.
"Nimeni on Weatherhead", alotin ilmi joutuneen taskuvarkaan ryhdillä.
"Voinko millään teitä palvella?"
"Sangen palvella", lausui hän pontevasti; "te voida antaa minulle uudestaan koiran, jota näkyy täällä!"
Kostotar oli lopultakin tavannut minut kilpailevan vaatijan hahmossa. Hoippuroitsin hetken; sitte sanoin: "Luulenpa että olette erehdyksissä — tuo koira ei ole minun".
"Minä sitä tietää", hän sanoi; "olla pientä erehdystä, siis kun koira ei olla teidän, te antaa sitä minulle uudestaan, hein?"
"Kuulkaas nyt", intin, "koira on tuon herrasmiehen." Ja viittasin everstiin, nähden paraaksi nyt viipymättä toimittaa hänet juttuun.
"Teidän olla väärä", vakuutti hän uppiniskaisesti; "koira olla minun koira! Ja minä osoittiin tähän — teidän nimi kortin päällä!" Ja hän ojensi minulle tuon onnettoman nimikortin, jonka olin hulluudessani antanut Blaggille todistukseksi siitä kuka olin. Nyt ymmärsin; tuo vanha konna oli kavaltanut minut ja kaksinkertaisen palkkion saadakseen opastanut oikean omistajan jäljilleni.
Päätin kutsua everstin heti ja yrittää paatumuksella pelastua pälkäästä hänen vilpittömän uskonsa avulla.
"Hei, mitä nyt, mistä pulaa?" kysäisi eversti hommakkaasti saapuen paikalle, toisten seuratessa yksi erältään.
Ranskalainen kohotti taas hattuaan. "Minun ei aikoa tehdä pulan", hän alotti, "mutta olla pientä erehdystä. Minun kunnian sana, minä nähdä omaa villakoiraa teidän puutarhalla. Koska minä pyytää tämä herra uudestaan antaa koira, hän sanoa koira kuulla teidän."