Jekaterinenburgin kaupunkia kehuu Nilsson hyvin rakennetuksi, ja kun siinä kaupungissa harjoitettavasta teollisuudesta kivityöt ovat huomattavat, niin hän osteli muistoksi malakiitista ja vuorikristallista tehtyjä pikkutavaroita.
Seuraavana päivänä matkamiehet jatkoivat matkaa eri ajopeleissä ja saapuivat syyskuun 8 p:nä Tuguriin, joka on tunnettu halpahintaisista rasvanahkaisista kenkätavaroistaan. Nilssonin saapuessa kaupunkiin oli siellä iso ihmistungos ja kysyttyään sen aihetta, sai hän tietää, että tungoksen aikaansai joukko talonpoikaista nuorta väkeä, joka oli määrätty lähtemään Turkin sotaan. Sotaanlähtevien ystävät olivat joukolla kertyneet heitä hyvästelemään. Ihmiskokous oli virstan matkan päässä kaupungin ulkopuolella, missä omaiset lausuivat viimeiset jäähyväiset. Tilaisuus oli sydäntäsärkevä ja Nilssonin paatunut kyytimieskin vuodatti kyyneleitä.
Permin kaupunkiin saapui herrasväki Nilsson syyskuun 10 p:nä. He menivät suoraan höyrylaivaan, joka myötävirtaa vei heitä edelleen ja 13:ntena he saapuivat Kasaniin. Tataarilaiset, jotka asuvat Kasanin ympäristössä, ovat ahkeria ja taitavia hedelmäinviljelijöitä, ja siellä sai ostaa monenlaisia ihania hedelmiä. Kasan on sitäpaitsi Venäjän suurimpia kaupunkeja ja on tullut hyvin tunnetuksi oivallisista ajopeleistään, joita myydään yli koko maan. Ovathan kasaanilaiset reet Suomessakin hyvin tunnettuja. Muuan englantilainen, joka samaan aikaan kuin Nilsson matkusti, (myöhemmin hän oli Wladivostokissa valtion konepajan työmestarina) kävi katselemassa Kasanin työpajoja, kehui Kasanissa olevaa työväkeä erinomaisiksi työntekijöiksi.
Nišnij-Novgorodiin saapui Nilsson perheinensä syysk. 15 p:nä. Sieltä he jatkoivat matkaansa junalla Moskovaan, johon saapuivat 16 p:nä. Katseltuaan kaupungin nähtävyyksiä, minkä verran niitä lyhyellä pysähdysajallaan ehtivät, he jatkoivat 18 p:nä junalla matkaansa Pietariin, johon saapuivat syysk. 19 p:nä myöhään illalla.
Hotelleja ja yksityisiä majataloja tarjottiin Pietarin asemalla niin paljon, että tarjousten tekijät suorastaan piirittivät matkustajia. Kaikki ojentelivat osoitekorttejansa ja tekivät meluten tarjouksiansa yhtaikaa.
Vielä Pietarissa kohtasi insinööri Nilsson Amurin retkikunnan jäsenen kapteeni Jakobsénin, joka oli suomalaisen höyrylaivan kapteenina. Yhdessä he menivät kapteenin kuljettamaan laivaan ja kertoilivat toisillensa vaiheitansa sen jälkeen, kuin he Wladivostokissa olivat eronneet.
Nilsson poikkesi Kronstadtiin tervehtimään insinöörikapteeni Hjalmar Höökiä, joka Wladivostokista poismatkustettuansa oli virassa Venäjän valtion konepajoissa. Useat suomalaisen siirtokunnan jäsenistä olivat heidän yhtiönsä hajotessa saaneet häntä kiittää monesta hyödyllisestä neuvosta ja annetusta avusta.
Rautateitse Nilsson matkusti sitten Pietarista Helsinkiin, jonne saapui syyskuun 21 p:n iltana, mutta siellä ei silloin ollut asemalla ketään asuinhuoneita tyrkyttelemässä. Halki koko Siperian ja Euroopan Venäjän oli herrasväki Nilsson matkustanut ja kaikista vähimmän tyydyttävän yösijan koko matkalla he saivat Suomen pääkaupungista.
Helsingistä insinööri N. matkusti vielä Turkuun toivoen tapaavansa vanhan äitinsä, mutta sitä iloa hänelle ei oltu sallittu, sillä äiti oli kuollut kuukautta aikaisemmin kuin lähtö Wladivostokista tapahtui. Siihen aikaan viipyi posti Suomesta Wladivostokiin noin 4 tai 5 kuukautta. Turussa hän kuitenkin sai iloisen vastaanoton sukulaisilta ja tuttavilta.
Runsaasti 3 kuukautta (kesäkuun 16:nnesta syyskuun 21:een) oli noin 12 000 virstaa pitkä matka Wladivostokista Helsinkiin kestänyt.