Toistaiseksi jäi Strelok uudisasukasten kodiksi, missä he säilyttivät omaisuuttansa, mutta naimattomat nuoret miehet lähtivät heti matkoille Nahodkaan ja Wladivostokiin tiedustelemaan mahdollisesti ilmestyviä ansiotyöpaikkoja.
Kapteeni Fridolf Höök otti hänelle tarjotun paikan vähäisen valaanpyyntikuunarin päällikkönä. Kuunarin omistajat, herrat Lindholm ja Törnqvist olivat suomalaisia ja asuivat San Fransiskossa. He harjoittivat kauppaa Wladivostokissa ja valaanpyyntiä Tyynen meren rannikoilla, lähettivät sinne keväällä tavaroita ja palasivat sitten syksyllä San Fransiskoon vieden sinne traaniöljyä.
Ensimmäinen perämies, kapteeni Jakobsén, sai työpaikan Nahodkassa erään wladivostokilaisen kauppahuoneen liikkeessä, joka siellä avasi haaraliikkeen. Myöhemmin hän samoin kuin useimmat toisetkin palasi takaisin Suomeen. Helsingissä kapteeni Jakobsén perusti laivatelakan Kaivopuiston ja kauppatorin välille ja harjoitti siellä kauan laivojen korjausliikettä.
Hjalmar Höök, joka luutnanttina palveli Venäjän meriväessä, oli saanut ainoastaan virkalomaa seurataksensa siirtolaisten mukana, ryhtyi jälleen palvelukseen Germak-nimisellä sotalaivalla, joka kuului Wladivostokiin sijoitettuun laivastoon. Myöhemmin hänkin palasi Suomeen ja Tammisaaressa hän kuoli keuhkotautiin.
Wladivostok 1870-vuoden vaiheilla.
Tynnyrintekijä Mickelson, joka valaanpyyntimiehenä oli tottunut harppuuninheittäjä, siirtyi Wladivostokiin, perusti siellä saunan, kun kaupunki oli kasvanut niin suureksi, että yleisen saunan pito kannatti. Wladivostokissa Mickelson myöhemmin kuoli.
Ylioppilas J. Söderhjelm siirtyi Wladivostokiin sähkölennätinlaitoksen palvelukseen, jossa hän palveli kuolemaansa saakka.
Ent. kauppa-apulainen Th. Rosenström, joka aikoinansa oli perustanut Helsingin kaivopuistoon kylpylaitoksen, kuoli Wladivostokissa.
Wilhelm König, saksalaissyntyinen entinen ravintolan viinuri, oli Itä-Aasiassa asuessaan uuttera tiikereitä hävittämään sekä kaivamalla niille pyydystyskuoppia että asettamalla strykniinillä myrkytettyjä syöttipaloja. Kyllästyneenä yksinäiseen elämään Wilhelm König viimein nai venäläisen nuoren naisen, joka monien törkeiden rikosten tähden oli karkoitettu Itä-Siperiaan asti. Tuo nainen oli kasvoiltaan hyvin kaunis, niin että König häneen mielistyi, varsinkin kun nainen osasi teeskennellä katumusta. Sillävälin kuin König pitemmän aikaa oli kotoa poissa jollakin työansiolla, hänen vaimonsa otti itselleen venäläisen sotamiehen rakastajakseen. Königin kotiintullessa vaimo tappoi sotamiehen peittääksensä uskottomuutensa, joka kuitenkin tuli miehen tietoon, samoin kuin sotamiehen murhakin. König ei tahtonut itse joutua epäluulon alaiseksi tuohon murhaan, vaan lähti asiaa ilmoittamaan viranomaisille saadaksensa rikoksen jotenkuten järjestetyksi. Miehen ollessa sillä matkalla hänen kaunis venäläinen rouvansa oli etsimällä miehensä kätköjä löytänyt tiikerien pyydystämiseen käytetyn strykniinikapselin, jolla hän tappoi itsensä välttääksensä virallista rangaistusta. Sellaisia kohtauksia voi tapahtua erämaan yksinäisyydessä.