Suomalaiset ehtivät pelastaa ystävänsä, ennenkuin hänet oli lopetettu. Pelastajien joukossa olivat Schoultz ja kapteeni Höök. Varsinkin viimeksimainittu oli hyvin tarkka pyssymies. Hän ajoi takaa kiinalaista rosvojen päällikköä ampuen häntä monta kertaa, mutta rosvo vain ei ottanut kaatuakseen. Kun Höök aivan läheltä oli ampunut rosvoon rinnan lävitse, niin tämä taskustansa sieppasi tukon kiinalaista pehmeätä paperia, pisti paperia haavan tukkeeksi sekä rinta- että selkäpuolella olevaan haavaan ja sanoi: »Puu paa!» (Ei tee mitään) ja lähti jälleen juoksemaan pakoon. Höök silloin lennätti luodin hänen kallonsa lävitse, jolloin kiinalainen viimein kaatui.
Kummastuen mongoolirodun sitkeähenkisyyttä epäili Höök, että hänen luotinsa eivät olleetkaan tuohon rosvoon sattuneet, vaikka hän luuli tarkkaan ampuneensa. Mutta kun rosvon ruumis riisuttiin, niin huomattiin, että vainajaa oli seitsemästä kohdasta ammuttu lävitse ja vasta viimeinen pään lävitse ammuttu luoti hänet kaatoi.
Kiinalaisten luonteeseen kuuluva säälimätön julmuus, jokapäiväisessä elämässä jotenkin säännöllinen epäsiisteys sekä pohjaton petollisuus kaupanteossa teki heidät epämiellyttäviksi naapureiksi suomalaisille, joiden kuitenkin täytyi tunnustaa heidän hyvätkin puolensa.
XVII. Kullankaivajia
Tapahtuipa sitten tärkeä, oikein käänteentekevä tapaus. Siitä erämaasta, jonka Venäjä oli luovuttanut Kiinalle Amurinjoen eteläpuolelta, löydettiin joen rantahiekassa kultaa. Ja sitä löydettiin runsaasti. Suomalaiset uudisasukkaat, jotka alussa olivat asettuneet Strelokiin ja myöhemmin siirtyneet Wladivostokiin, tunnettiin kokeneiksi, erämaan elämää tunteviksi sekä ennenkaikkea rehellisiksi miehiksi. Wladivostokissa olevista hallitusmiehistä monet olivat suomalaisia ja asettivat näitä maamiehiään johtamaan suuria retkikuntia, jotka lähetettiin erämaasta kultaa etsimään. Kun keväällä lumi oli sulanut ja jäät lähteneet, lähti kullankaivajia suuri retkikunta, monta kymmentä miestä kussakin parvessa, kultaa huuhtomaan. Johtajaksi nimitettiin joku kokenut ja rehellinen henkilö, ja hän sai ottaa mukaansa työmiehistä kenen tahtoi. Useimmiten olivat kullankaivajat karkoitettuja pahantekijöitä. Kaikki he olivat varustettuja aseilla ja ampumavaroilla erämaan petojen varalta; he saivat ruokatavaroita ja vaatteita, niin että tarpeet riittivät syksyyn asti. Työkaluina heillä oli rautapellistä tehty malja ja lapio sekä muita alkuperäisiä kullankaivajan kapineita.
Kullan etsijät.
Kuljettuansa monta sataa virstaa erämaahan ulkopuolelle asuttujen maan äärien, alkoivat he työskennellä. Joen rannalla nostettiin lapiollinen hiekkaa maljaan. Siihen pantiin vettä ja maljaa liikuteltiin kuin seulaa, läikyteltiin vettä ja hiekkaa maljan reunojen yli kunnes maljan pohjalle painuneet kultamuruset jäivät jäljelle. Yöt levättiin teltoissa, jotka oli tuotu mukana. Kultamuruset säilytettiin huolellisesti neulotuissa nahkaisissa pusseissa. Näin kullanetsijäin miesjoukko työskenteli vapaaehtoisesti koko kesäkauden, kunnes syksyn lopulla talven tulo heidät pakotti takaisin Wladivostokiin. Sinne vietiin kaikki kultahiekkapussit ja työkalut. Kesällinen yhteistyö oli tehnyt miehet tuttaviksi keskenänsä ja kasvattanut heissä luottamusta toisiinsa.
Se kultasaalis, joka kesän kuluessa oli koottu, vietiin hallituksen edustajille Wladivostokiin. Siellä se tarkoin punnittiin ja neljäs osa kullasta otettiin hallituksen omaksi korvauksena retkikunnan kustannuksista, hevosista, teltoista, ruoasta, vaatteista ja kaikista muista tarpeista, joita hallitus oli kustantanut. Loppuosa, kolme neljättä osaa koko saaliista punnittiin myös mitä huolellisimmin ja vaihdettiin myntättyyn rahaan, joka jaettiin tasan kullanetsijöille. Usein retkikunnan jokaisen jäsenen osaksi koko kesän työpalkkana tuli neljäkin tuhatta kultaruplaa. Se jo oli melkoisen hyvä palkka työmiehelle yhden kesän työstä.
Venäjän sotaväessä Siperiassa palvellut suomalainen mies, majuri Artur Granfelt, on kertonut minulle Siperiassa saadun kullan kuljettamisesta Euroopan Venäjälle, ennenkuin Siperian rautatietä vielä oli rakennettu. Saakoon tässä sijansa sekin kertomus, vaikkei se suorastaan olekaan yhteydessä suomalaisten uudisasukkaiden toiminnan kanssa.