ei hullu hyvää tunne,
sika ei suoloja ymmärrä.
Viinejä ei maistettu, vaan nautittiin paloviinaa ja konjakkia. Ja kun oli kylliksi monta naukkua otettu, niin että juhlatunnelma oli kohonnut ylimmillensä, ruvettiin urheilukilpailuun, joka oli laadultaan omituinen. Vuoron mukaan otti jokainen käteensä vesitangon ja sillä lyödä mäjäytti viinipulloista tehtyyn huoneen keskellä olevaan tapuliin. Sen verran kuin päihtymys salli miesten ajatusten työskennellä, koetettiin pitää lukua siitä, kuka yhdellä iskulla oli saanut useamman pullon rikotuksi. Hän oli urheilussa päässyt voitolle kilpailijoista. Hän oli oikein miesten mies. Raittiuden harrastuksesta tuo viinipullojen särkeminen ei tapahtunut, sitä osoitti miesten hillitön viinan ja konjakin juominen. Pikemmin voi selittää, että he tahtoivat kerran vapaasti ja omalla kustannuksellaan tyydyttää mielessään palavaa huligaanin hävityshalua.
Pullojen rikkomista jatkui niin kauan kuin yksikin niistä oli eheä niin, että sitä voitiin lyödä. Lattia lainehti sekaisin menneitä viinejä ja oli täynnä lasinsirpaleita. Juopottelua kesti niin kauan kuin vähänkään oli jäljellä viina- ja konjakkitynnyreissä. Juhlan musiikkiohjelman, joka esitettiin harmonikoilla ja ihmisäänellä, voi jokainen arvata, kellä vain on vähänkin mielikuvitusta. Ryssäläisten pahantekijäin juhlatunnelma oli saanut mielet hilpeiksi.
Juhlapuheiden sijasta saatiin kuulla jotakin muuta.
Samat miehet, jotka pari viikkoa aikaisemmin olivat palkkiona kesällisestä työstään saaneet tuhansia ruplia, tulivat »juhlan» jälkeen entisen johtomiehen luo pyytämään muutamaa kopeekkaa ostaaksensa ryypyn kohmelon parannukseksi. Joskus sattui, että jo ennen juhlaa joku heikkoutensa tunteva peljätessään, ettei kykenisi säästämään ansiotansa, tarjosi rahojansa retkikunnan johtajalle. Schoultz kertoi, että hänellekin tuollainen heikkoluonteinen mies tyrkytteli kahta tuhatta ruplaa, sanoen: »Karl Karlovitš, ota minulta nämä rahat! Sinä olet ollut hyvä johtaja; et ole riidellyt etkä rangaissut. Ota rahat omiksesi. En minä niitä kuitenkaan kykene säilyttämään.»
Hyvin arvaten, että mies piankin juopotteluhalun tullessa saapuisi kerjäämään rahojansa takaisin, ei Schoultz huolinut hänen rahoistaan.
XIX. Vainajien muistoksi
Ne henkilöt, jotka suomalaisessa Itä-Aasian retkikunnassa etupäässä olivat vaikuttavassa asemassa, olivat silloin parhaassa miehuutensa iässä, mutta nyt melkein jokainen heistä lepää Tuonelan tuvilla. Kun retkikunnan tärkeimmät vaiheet tässä kertomuksessa jo ovat kerrotut, lienee paikallansa lausua muutamia muistosanoja niistä henkilöistä, jotka ovat jälkeentuleville miespolville jättäneet tietoja tästä retkikunnasta.
Useimpien suomalaisten retkikuntaan kuuluvien jäsenten lopullisista elämänvaiheista on jo lyhyesti kerrottu. Laajempia tietoja ei tämän muistelmateoksen kokoonpanijalle ole kertynyt eikä tarkoitukseni ole ollutkaan ryhtyä perinpohjin tutkimaan heidän elämänkohtaloitaan. Olen vain tahtonut unhotuksiin jäämästä pelastaa kappaleen sivistystyötä ihmiskunnan kehityksessä kaukana Aasian itäisimmissä osissa, jossa työssä suomalaiset henkilöt ovat olleet ei ainoastaan osallisina, vaan suorastaan johtavassa asemassa.
Nykyjänsä suuri ja mahtava Wladivostok saa kiittää sitä seikkaa, että sen perustajien joukossa oli Venäjän laivastossa palvelevia suomalaisia ja heidän toimiansa kannattamassa sähkölennätinlaitoksen tanskalaiset ja ruotsalaiset virkailijat. Kaikki he harrastivat sivistyselämän kehittämistä kaukaisessa idässä ja pitivät tarkkaa huolta rehellisyydestä kaikilla aloilla. Ylempien upseerien keskuudessa ei sallittu mitään vilppiä eikä vääryyttä ja tällainen hyvä esimerkki vaikutti kaikkiin alempiin kohottavasti ja jalostavasti. Jotta huonot ajanviettotavat välttyisivät, perustettiin meriupseerien klubi, lauluseuroja ylläpidettiin ja järjestettiin seuranäytelmiä. Näin ylläpidettiin voimien mukaan eurooppalaista sivistyselämää tuolla kaukana Aasian äärimmäisillä rajoilla.