XX. Retkikunnan viimeisen jäsenen paluumatka Suomeen
Insinööri K. F. Nilsson
Niinkuin monelle muulle kotimaasta vieraille maille lähteneelle suomalaiselle kävi myös insinööri Fredrik Nilssonille, että koti-ikävä vastustamattomalla voimalla veti hänet takaisin köyhään esi-isien maahan Suomeen. Hän sanoutui irti toimestansa kesäkuussa 1877 ja lähti kotimatkalle. Monet suomalaiset ystävät Wladivostokissa tulivat herrasväki Nilssonia saattamaan, kun insinööri vaimonsa ja vuoden vanha tytär mukanansa nousi Amerika-nimiseen höyrylaivaan, joka oli tilattu kenraali Matšaloffia varten. Kenraali oli luvannut, että herrasväki Nilsson sai seurata hänen mukanansa. Suomalaiset lausuivat hellät jäähyväiset sekä lähettivät terveisiä ystäville rakkaassa kotimaassa. Jäähyväispäivälliset kenraalille ja hänen seurueellensa oli toimeenpantu laivalla. Torvisoittokunnan soittaessa ja samppanjapullojen korkkien paukkuessa tapahtui näin poislähtö Wladivostokista.
Kolmen tunnin kuluttua laiva laski ankkuriin Amurin lahden pohjoispäässä Suifun-joen suun edustalla Ritšnoi-nimisen postiaseman kohdalla. Siellä odotettiin, kunnes tuli vastaan pieni joki-höyrylaiva, joka vei matkustajat Rasdolniin (näkyy tähän kirjaan liitetyllä kartalla) ja sieltä alkoi maamatka. Farmaseutti Falcken, joka oli auttamassa herrasväki Nilssonia majanmuutossa Strelokista Wladivostokiin, oli asettunut Rasdolniin kauppiaaksi. Hänelle oli Nilsson sähkösanomalla ilmoittanut tulostansa ja pyytänyt häntä hankkimaan kyytihevosia. Mutta kun kenraali Matšaloff seurueineen tarvitsi kaikki postihevoset, oli Nilssonin herrasväen pakko jäädä yöksi Falckenin luo ja odottaa hevosten paluuta. Seuraavana päivänä he lähtivät vaunuilla, joiden eteen oli valjastettu 3 hevosta.
Niihin aikoihin, jolloin tämän kertomuksen vaiheet tapahtuivat, ei Siperiassa ollut rautateitä ollenkaan. Matkustajien täytyi tyytyä talvella kulkemaan reellä ja kesällä rattailla, venäläisellä tarantassilla sekä höyrylaivoilla jokia myöten. Päästäksensä Tyynen meren seuduilta Eurooppaan oli käytettävä Amurin joen sekä Jenisein ja Ob-joen lisäjokia, jotka tuhansia virstoja kulkevat idästä länteen, ja joita myöten jo silloin kulki venäläisiä höyrylaivoja. Wladivostokista Siperian kautta pohjois-Eurooppaan matkustavaisen täytyi ensin tehdä mutka pohjoiseen päin ennenkuin pääsi Amurin joen höyrylaivoja käyttämään.
Wladivostok 1890-luvulla.
Päivänmatkan päässä Rasdolnista pohjoiseen päin on iso Hankan-niminen järvi, josta vesi laskee pohjoiseen päin Amurin lisäjoen Ussurin kautta. Hankan-järven eteläpäässä olevalle Kamenniribalovin asemalle täytyi Nilssonin rientää ehtiäksensä samaan aikaan kuin kenraali Matšaloff, jota vastaanottamaan oli tilattu höyrylaiva.
Kesäkuun 18 p:nä hän perheinensä saapui matkasta hyvin rasittuneena laivalle, johon oli karttunut muitakin matkustajia niin paljon, ettei tilaa ollut enää muualla kuin laivan hinaaman rautaisen proomun tavararuumassa. Sellaisessa paikassa matkustaminen siperialaisten talonpoikain seurassa oli vastenmielistä rouva Nilssonista, jolla oli pikku lapsi hoidettavanaan, ja venäläiset upseerit järjestivätkin kohteliaasti hänelle mukavamman paikan laivan peräsalongissa. Venäläisissä laivoissa ovat ensiluokan paikat etusalongissa.