Stanleyn edeltäkäsin lähettämien matkueiden johtajat antoivat nyt kertomuksensa matkasta ja heidän tavaransa tarkastettiin. Ensimmäinen matkue oli joutunut sotaan Kirurumo nimisellä seudulla ja voittanut vastustajansa sekä tullut perille Unianjembeen kärsimättä mitään vahinkoa. Toinen oli matkan varressa ampunut rosvon kuoliaaksi; kolmas oli eräässä tiheässä viidakossa menettänyt kokonaisen vaatepakan ja sen kantaja oli saanut päähänsä ankaran nuijan iskun rosvolta, joita siellä tienoin oli paljon. Hyvillään siitä, ettei vastoinkäymiset olleet sen suuremmat, palkitsi Stanley joka johtajan erittäin lahjoittaen heille vaatekappaleita.

Sillä välin tuli Stanleyn luokse useita arapilaisten orjia kantaen hänelle heidän isäntiensä lähettämiä lahjoja: astioita täynnä riisiviljaa, höystettyjä kananpaisteja, tusinan suuria nisuleipiä, vadillinen lämpimiä pannukakkuja, toinen täynnä kranaatti-omenoita ja sitruunia. Sen lisäksi tuli vielä muutamia tuoden viisi lihavaa härkää, kahdeksan lammasta ja kymmenen vuohta sekä viimein yksi mies, joka toi tusinan kananpoikia, ja tiun tuoreita munia. Arapilaisten näin suuressa määrässä osoittama vierasvaraisuus sai väkisin Stanleyn kiitollisuuden kääntymään heidän puoleensa. Hänen palvelijansa, jotka nyt olivat vähentyneet 25:ksi, olivat yhtäläisesti ihastuksissaan tällaisesta runsaudesta ja Stanley antoi heille teurastaa yhden härän, joka jaettiin kunkin syödä.

Seuraavana päivänä sai hän vastaanottaa ylhäiset arapilaispäälliköt luoksensa. He olivat perustaneet Tabora nimisen uudisasuntolan, joka arapilaisista siirtokunnista on suurin sisämaassa. Siinä on liki 1,000 eri rakennusta ja asukasluku nousee noin 5,000:een.

Arapilaiset ovat kookasta ja komeaa kansaa. Muutamat olivat muuttaneet tänne sisä-Afrikaan Omanista, Arapian etelärannikolla, toiset olivat syntyneet Sawahili-rantamaalla. Kullakin oli mukanaan koko seurue ja käynti Stanleyn tykönä oli ainoastaan kohteliaisuuden osoitus, jota ei sopinut jättää tekemättä. Heidän siirtokuntansa, Tabora, on hedelmällisellä tasangolla, joka kuitenkin on puuton. Runsailla laitumilla he syöttävät suuria laumoja raavasta ja vuohia ja saavat karjastansa viljalta maitoa, kermaa ja voita. Vaimoillansa he viljelevät riisiä, imeliä perunoita, jamssia, durraa, maissia, sesamia, hirssiä ja herneitä, ja näitä viljalajeja saadaan siellä aina ostaa halvalla hinnalla. Asuntojensa ympärille he viljelevät omaa tarvetta varten myöskin nisua, ja ovat istuttaneet hedelmäpuita, jotka menestyvät erinomaisen hyvin. Vähintäkin kerran vuodessa he lähettävät orjiansa meren rantamaalle ostamaan talon tarpeeksi teetä, kahvia, sokuria, ryytejä, paloviinaa, hienoa kahvileipää, sardiineja, lohta, hienoja vaatteita ja muita tarpeita. Jokaisella varakkaalla arapilaisella on koko joukko persialaisia mattoja, erittäin kauniita sänkyvaatteita, täydelliset tee- ja kahvi-astiat sekä kauniisti tehtyjä vaski- ja messinki-astioita. Useimmilla on taskukellot kultaisilla vitjoilla. Muhammettilaisten tavan mukaan on heillä iso haaremi, sillä hekumallisuus on täälläkin yhtä suuri kuin Itämailla. Stanleyn luokse vieraaksi tulleet olivat samat, jotka edellisenä päivänä olivat lähettäneet hänelle lahjoja ja heidän pakinansa oli vaan joutavanpäiväistä. Kyseltiin ja puhuttiin Stanleyn terveydestä ja heidän rikkaudestaan, hänen kiitollisuudestaan ja heidän ystävyydestään häntä kohtaan, ja kun nämä laverrukset olivat lopussa tuli juhlalliset jäähyväiset ja Stanley kutsuttiin käymään heidän luonaan ottamaan osaa juhlapäivällisiin, jotka he antoivat panna toimeen hänen kunniaksensa.

Kolmen päivän kuluttua hän meni Taboraan ja kävi ensin tervehtimässä Sultan ben Ali nimistä vanhusta, joka ikänsä, rikkautensa ja Sansibarin ruhtinaan palveluksessa saavuttamansa everstin arvon vuoksi oli päässyt maamiestensä neuvonantajaksi ja riidanratkaisijaksi. Sittekun Stanley isäntänsä kanssa oli juonut kahvia, lähtivät he yhdessä Khamis ben Abdallah nimisen arapilaisen luo, joka odottaen Stanleyn tuloa oli varustanut juhla-aterian ja kutsunut luoksensa joukon ystäviä ja naapureita. Nämä olivat komeasti puettuina vastaanottamassa Stanleytä ja kutsuivat hänet sekä hänen tulkkinsa Selimin osalliseksi sotaneuvostoon, joka nyt oli pidettävä.

Oli näet läheisessä maakunnassa syntynyt riitoja arapilaisten ja erään Mirambo-nimisen päällikön välillä joka teki häiriötä heidän kaupallensa. Mirambo oli alkuansa ollut tavarankantaja arapilaisten palveluksessa, mutta kun Uyoweh nimisen paikkakunnan hallitsija oli kuollut, niin hän oli suuren rosvojoukon päällikkönä hyökännyt maahan ja teki itsensä väkivallalla hallitsijaksi. Hän vahvisti valtansa kun hän muutamilla onnistuneilla retkillä oli saanut runsaan saaliin, jonka hän jakoi seuralaisilleen. Päästyään täten hyvään alkuun teki hän uusia valloituksia ja ryösti useita ympärillä olevia seutuja, mutta joutui riitaan arapilaisten kanssa, kun he eivät tahtoneet auttaa häntä Mkasiwan ruhtinasta vastaan, joka oli heidän hyvä ystävänsä ja liittolaisensa. Kostoksi hän hyökkäsi erään arapilaisen kauppamatkueen kimppuun, joka oli matkalla Ujijiin, ja vaati siitä viisi nelikkoa kruutia, viisi kivääriä ja viisi pakkaa vaatetta, jotka hän sai sitte, kun arapilaiset olivat kokonaisen päivän riidelleet vastaan. Mutta sen lisäksi hän vielä käski heidät palajamaan samaa tietä kuin olivat tulleet, ja ilmoitti, etteivät he enää pääsisi tästälähin koskaan kulkemaan hänen maansa lävitse muutoin kuin hänen kuolleen ruumiinsa ylitse. Näin takaisin ajettu kauppamatkue tuli valittamaan onnettomuuttaan päällikölleen Sayd ben Salimille, ja tämä vanha mies, joka ei halunnut sotaa, koki pitkien neuvottelujen kautta taivuttaa Miramboa sovintoon, mutta Mirambo pysyi järkähtämättömänä päätöksessään ja uhkasi tulla arapilaisia vastaan sotimaan, jolleivät he auttaisi häntä sotien vanhaa Mkasivaa vastaan, joka oli Unianjembessä asuvien unyamvesilaisten sultaani.

Arapilaisten neuvottelussa pääsivät nuoremmat ja rohkeammat päälliköt, jotka esittivät sotaa Miramboa vastaan, voitolle ja sota päätettiin, vaikka vanha Salim koki hillitä toisten suurta intoa. Kun siis yleinen mielipide oli päättänyt, että Miramboa vastaan piti käydä sotaa, kunnes koko hänen maansa olisi hävitetty ja arapilaiset polkisivat hänen partansa jalkojensa alla, ja innostus oli synnyttänyt varman vakuutuksen, että tässä yrityksessä onnistuttaisiin, niin ryhdyttiin ilolla ja riemulla juhla-ateriaa syömään. Matka Mirambon pääkaupunkiin oli vain neljä päivänmatkaa ja innostuneena arapilaisten sotahalusta päätti Stanley yhtyä heihin väkensä kanssa tuota rosvopäällikköä kurittamaan.

Sillävälin kun varustuksia tehtiin tätä retkeä varten, sairastui Stanley kuumeesen ja oli aivan heikkona koko viikon. Hänen palvelijansa olivat saaneet tarkkoja neuvoja, miten hän olisi hoidettava, jos hän sairastuisi, ja lääkkeitä hänellä oli runsaasti. Toinen hänen europalaisista seuralaisistaan, Shaw, oli myöskin taudista heikontunut, ja niin erehtyivät he molemmat kokonaisen viikon ajanlaskussa, joka erehdys vasta sitte korjattiin, kun Stanley yhdessä tohtori Livingstonen kanssa oli vertaillut muistoonpanojansa. Päästyään terveeksi täytyi Stanleyn ruveta hoitamaan Shawia, joka vuorostaan sairastui, ja kun tämä parani, tuli tulkki Selim kipeäksi, maaten kuumeessa 4 päivää.

Kun kaikki olivat paranneet, tarkasteli Stanley 50 palvelukseensa pestattua miestä, joiden piti kulkea Ujijiin kantaen vaatteita, helmiä ja metallitankoa. Muutamat osoittivat röyhkeällä tavalla tyytymättömyytensä, kun heidän tuli jättää herkkupadat Unianjembessä sekä siellä valitsevat naisystävänsä, mutta niskoittelevaiset pian asettuivat järjestykseen, kun Stanleyn keppi oli tehnyt tuttavuutta pahimman juonittelijan selkänahan kanssa. Miehet läksivät järjestyksessä marssimaan ja etupäässä kannettiin Amerikan lippua, jonka he luulivat oikein hirveästi peljättävän viholliset. Lipun kantaja Ulimengo alkoi laulaa loilotella ja lauluun yhtyivät kaikki muut. Tilapäinen laulun sepustaja sai syntymään seuraavan laulun:

"Hoi hoi!
Hoi hoi!
Mihin mennään?
Sotaan käydään!
Ketä vastaan?
Miramboa vastaan.
Ken meitä johtaa?
Valkoinen mies.
Uh! uh!
Uh! uh!
Heijaa! heijaa!
Heijaa! heijaa!"