Tällaista loilotusta jaksoivat miehet kaiken päivää. Arapilaiset olivat miehineen menneet jo edeltäkäsin vihollista vastaan ja Stanley tapasi heidät kolmen päivän kuluttua.
Arapilaisten koko sotilasjoukko, Stanleyn miehet yhteen luettuna, nousi 2,255 mieheen, joista toinen puoti oli orjia.
Ainoastaan 1,500:lla oli pyssyt, toisilla oli aseina keihäät ja pitkät puukot, joilla vihollisten päät piti leikattaman poikki ja kuolleet ruumiit raadeltaman. Ampumavaroja oli runsaasti.
Stanley oli pannut tavaransa talteen Mfuto nimiseen kylään, voidakseen sieltä lähteä suorastaan jatkamaan matkaansa Ujijiin, jahka Mirambo ensin oli voitettu. Arapilaisten sotilaat voitelivat itsensä viisasten taikuriensa valmistamilla voiteilla, ettei vihollisten aseet heihin pystyisi, ja heidän rohkeuttaan koki eräs heidän joukostaan vahvistaa puhutellen tovereitaan seuraavaan tapaan:
"Sanoja, sanoja, sanoja! Kuulkaa te Mkasivan pojat, Uniamwesin lapset! Tie on edessämme, metsän rosvot odottavat. Niin, rosvoja he ovat; he hyökkäävät teidän kauppamatkueitanne vastaan, he varastavat norsunluunne, he tappavat vaimonne. Mutta katsokaa, arapilaiset ovat teidän mukananne! Eteenpäin, Mkasivan poika on mukananne! Tapelkaa, tappakaa, ottakaa orjia, ottakaa vaatetta, ottakaa karjaa, syökää ja juokaa! Eteenpäin!"
Tähän pöyhkeään puheesen vastasivat sotilaat hurjalla huudolla; kylän portit avattiin ja ulos syöksi tuo kirjava sotilaslauma ampuen rajusti, siten rohkaisten itseänsä ja muka pelottaakseen vihollista isolla metelillä. Viholliset olivat vetäytyneet Simbifo nimiseen kylään, joka oli lujasti suojattu paksuista puista tehdyllä pysty-aidalla. Kylä piiritettiin kolmelta puolelta ja heti kun arapilaiset olivat tulleet kylän näkyviin, alkoi sen väestö ampua ankarasti, joten tappelu oli aloitettu. Pystyaita kylän ympärillä oli erittäin hyvin suojannut sen väestöä, ja kun piirittäjät viimein tekivät yhteisen ryntäyksen kolmelta haaralta yhtaikaa, niin väestö, jota varustukset eivät voineet kylliksi suojella tällaista hyökkäystä vastaan, lähti neljännen portin kautta syöksemään pakoon. Ainoastaan parikymmentä kuollutta löysivät valloittajat kylässä saatuansa sen valtaansa, ja ryöstettyään mitä saivat, polttivat he sen täydellisesti poroksi.
Muutaman päivän kuluttua tehtiin uusi hyökkäys toista kylää vastaan, jossa sanottiin Mirambon itsensä olevan. Kylä valloitettiin pian, mutta kun arapilaiset, ryöstettyään sieltä suuren saaliin, olivat palausmatkalla, syöksi Mirambo yhtäkkiä heidän kimppuunsa koko väkensä kanssa, sillä hän oli vetäytynyt kylästä pakoon ja piilottanut väkensä kahden puolen sitä tietä, jota myöten arvasi arapilaisten palajavan. Tässä kahakassa tapettiin suurin osa arapilaisten päällikköjä ja sotilaita, ja ne, jotka jäivät eloon, palasivat pitkiä kiertoteitä omaistensa luo tuomaan tuota surusanomaa.
Sanomaton hämmästys ja kauhu syntyi tästä sanomasta. Vaimot parkuivat kaatuneita miehiään, haavoitettuja ja pakolaisia tuli ehtimiseen lisäten häiriötä ja pelkoa. Seuraavana päivänä lähti koko sotajoukko palajamaan ja eloon jääneet arapilaiset syyttelivät toinen toisiaan sodan aloittajiksi, ennenkun oli koetettukaan sovinnolla saada asiat selville. Neuvottelussa muutamat ehdottelivat palajamista oitis Unianjembeen, toiset taas pauhasivat ankarasti maamiehiänsä vastaan sellaisesta pelkurimaisuudesta. Kun Stanley oli saanut kuulla mitä oli tekeillä, lähetti hän sanan arapilaisille, etteivät he suinkaan lähtisi palausretkelle, sillä siten he houkuttelisivat viholliset jälkeensä. Hän oli itse sairas ja rupesi levolle, mutta sydänyön aikana hänen tulkkinsa Selim herätti hänet sanoen: "nouskaa herra, he juoksevat tiehensä kaikkityyni ja Khamis ben Abdallah myöskin!"
Selim auttoi häntä pukemaan päällensä ja heikkona kuumetaudistaan hoiperteli Stanley ulos, jossa kaikki on tulisessa kiiruussa lähteäksensä pakoon. "Kiiruusti, bana (herra) Mirambo tulee!" huusi hänelle arapilainen Thani ben Abdallah, ja yksin Shaw koki varustautua minkä ennätti, päästäkseen hänkin pakoretkelle. Viidestäkymmenestä miehestänsä oli Stanleyllä ainoastaan seitsemän jälellä, jotka hän sai seisattumaan uhatessaan ampua heidät, jos he yrittäisivät lähtemään liikkeelle. Pian olivat kaikki valmiit lähtöön ja pimeässä yössä kiiruhtivat he takaisin; miehet kurkistelivat alinomaa taaksensa peljäten siellä näkevänsä viholliset.
Stanley löysi kaikki miehensä Mfutossa, johon he olivat palanneet, urhoollisimmat kerskaajat ennen kaikkia, ja Shaw oli näyttänyt olevansa pahin petturi koko joukosta. Ainoastaan arapilaispoika Selim oli osoittanut rohkeutta ja kestäväisyyttä, ja kun Stanley kysyi, miksi ei hänkin ollut juossut matkaansa ja jättänyt isäntäänsä vihollisten tapettavaksi, vastasi tämä: "Voi, herra! minä pelkäsin saavani piiskalla selkääni".