5. Luku.
Matka Unianjembestä Ujijiin.
Arapilaisten tappion jälkeen ei ollut ajattelemistakaan jatkaa matkaa suorinta tietä länttä kohden Ujijiin, niinkuin Stanleyn aikomus oli ollut. Hänen liittolaisensa eivät pitäneet minäkään asiana, että he olivat jättäneet hänet sairaana ja omat sotilaansa haavoitettuina omaan huostaansa, pelastakoot henkensä tai ei. Tosin monet heistä vakaasti vakuuttivat, ettei heidän aikomuksensa ollut jättää häntä jälkeensä, vaan että joku oli huutanut, että valkoinen mies oli poissa, ja siitä seurasi yleinen hämmästys ja pako. Mutta Stanley oli tullut kylliksi tuntemaan heidän sodankäyntitapansa eikä pitänyt enää itseänsä velvoitettuna olla heidän liittolaisenaan. Hänen asemansa oli hyvin kiusallinen, sillä tavarankantajia hän ei saanut, koska asukkaat eivät sota-aikana lähde kantajiksi; muutamat hänen miehistään olivat taistelussa kaatuneet, joka seikka ei suinkaan yllyttänyt toisia yhtymään hänen matkueesensa. Hänellä oli täysi syy palata takaisin rantamaalle, mutta hänen omatuntonsa ei sitä sallinut, kun kerran niin paljon rahaa oli jo matkaa varten menetetty ja hänelle osoitettu niin suuri luottamus, että hän lähetettiin Livingstonea auttamaan. Hänen palkattu väkensä oli hänestä eronnut, koska he luulivat olevansa pestatut kulkemaan Mirambon maan kautta. Ainoastaan 13 miestä oli jäljellä. Eräs kauppamatkue, joka oli tullut jäljestäpäin, kertoi, että hänen seuralaisensa Farquhar, joka sairauden tähden jätettiin jälelle, oli kuollut, ja kun hänen holhojansa ei jaksanut kantaa ruumista haudattavaksi, oli se laahattu metsään ja jäi hautaamatta. Hänen toinen valkoinen seuralaisensa Shaw sairastui ja kun lääkkeitä ei ollut, lähetti Stanley kolme miestä Sansibariin lääkkeitä hakemaan luvaten heille viisikymmentä dollaria (250 markkaa), jos he kiiruhtaisivat.
Sillävälin arapilaiset varustivat itseään lähteäkseen uudestaan Miramboa vastaan sotimaan. Mutta ennenkuin he ennättivät lähteä, oli Mirambo jo tullut 2,000 miehellä heidän uudisasuntoansa Taboraa vastaan, jota paitse 1,000 miestä Ututan maakunnasta oli yhdessä heidän kanssaan tehnyt hyökkäyksen arapilaisia vastaan vastakkaiselta puolelta.
Kun pyssyjen pauke ilmoitti vihollisten lähestymisen, nousivat arapilaiset huoneittensa katoille ja näkivät koko lakeuden täynnä vihollisia, jolloin rohkein, Khamis ben Abdallah vastoin ystäviensä neuvoa syöksi miehineen vihollista vastaan, vaikka hänen huoneensa olisi hänelle suonut hyvän suojan; ja kavala Mirambo käski miestensä hitaasti vetäytyä takaperin. Tästä innostuivat arapilaiset kiivaasti hyökkäämään eteenpäin, jolloin Mirambon sotilaat yhtäkkiä kääntyivät takaisin. Silloin Khamisin orjat kääntyivät pakoon jättäen isäntänsä vihollisen käsiin ja taisteltuaan vimmatusti ylivoimaa vastaan kaatuivat kaikki tässä hyökkäyksessä olleet arapilaiset. Heidän ruumiinsa raadeltiin pahasti ja vihollisten noitamies oli heidän nahastaan ja lihastaan valmistanut taikajuomaa, jonka piti tekemän sotilaat haavoittumattomiksi.
Sadottain tuli pakolaisia Taborasta Kviharaan, jossa Stanley oli, ja suurin osa Taboran rakennuksista poltettiin poroksi. Mirambo oli uhannut tulla Kviharaankin, ja Stanley toivoi sitä, sillä hän oli vakuutettu ettei 10,000:kaan afrikalaista villiä voisi valloittaa hänen lujasti varustettua asuntoansa, jossa hänellä, pakolaiset Taborasta siihen luettuina, oli 150 kelvollisesti varustettua miestä. Mirambo ei kuitenkaan sitä uhkaustaan pannut täytäntöön, vaan vetäytyi takaisin menetettyään sata miestä hyökkäyksessä Taboraa vastaan. Myöhemmin saatiin tietää, että kun hän teki hyökkäyksen Mfuto-kylää vastaan, joutui hän tappiolle, kylän asukkaat hyökkäsivät ulos ja silloin hänen joukkonsa hajosivat ja hän itse läksi pakoon.
Viikkokausia oli Stanleyllä monellaisia vastuksia matkansa jatkamisessa ja viimein hän jo rupesi epäilemään pääsisikö hän koskaan edemmäksi. Kantajia hänen oli vaikea saada tuon Miramboa vastaan alkaneen sodan vuoksi ja entisetkin kantajat sairastelivat. Kun yksi heistä, nimeltä Baruti, kuoli, haudattiin hän puun juurelle. Ruumis käärittiin palttinaan ja kasvot asetettiin Mekkaan päin, sillä hän oli muhammettilainen. Sitte se peitettiin matoilla, ettei siihen päässyt multa koskemaan ja hauta täytettiin, jolloin vainajan eloon jääneet toverit nauroivat. Haudalle istutettiin pensas ja maahan pistettiin reikä, johon kaadettiin vettä, ettei muka Baruti janoisena menisi paratiisiin. Sen jälkeen koko haudan päällys kasteltiin vedellä ja vainajan juoma-astia lyötiin rikki. Hautajaismenot päättyivät siten, että arapilaiset lukivat rukouksensa "Fat-hah" ja sen koommin ei vainajata enää ajateltu.
Eräs arapilainen lahjoitti Stanleylle orjapojan, jota hän nimitti Ndugu M'hali (veljeni rikkaus). Stanley ei oikein pitänyt sellaisesta nimestä ja kutsui miehensä kokoon, antamaan pojalle uutta nimeä. Sellaisia esitettiin monellaisia. Yksi esitti pojan nimeksi Simba (leijona), toinen Ngombe (lehmä), kolmas Mirambo, josta syntyi suuri yleinen nauru; viimein lipun kantaja Ulimengo ehdotti nimeksi Kalulu, joka merkitsee erästä antilopi-lajia, ja kun tämä nimi näytti sopivan pojalle, joka oli vilkassilmäinen, soreavartaloinen ja sukkela liikkeissään, niin kaikki yksimielisesti sanoivat: "Kalulu olkoon hänen nimensä, niin bana, antakaa hänelle nimeksi Kalulu!"
Stanley käski tuoda vettä maljalla ja risti pojan Kaluluksi, jolloin tulkki Selim oli kummina.
Melkein kaksi kuukautta oli Stanley viipynyt Unianjembessä ja hänen matkaansa hidastuttivat taudit sekä tarpeellisten miesten puute. Saatuaan viimeinkin 50 miestä pestatuiksi palvelukseensa ja sen lisäksi 4 poikaa, lähti hän jatkamaan matkaansa länttä kohti etsimään Livingstonea. Mutta asianhaavat pakottivat hänet valitsemaan pitkän kiertotien etelämpänä olevien maakuntien kautta. Arapilaiset olivat kokeneet kaikin tavoin pidättää häntä vielä jonkun aikaa, mutta hän ei tahtonut enää viipyä.., Hänen miehensä, jotka pitkällisen, jotenkin huolettoman ja herkullisen joutilaisuuden kautta olivat veltostuneet, näyttivät myöskin vastahakoisuuttansa lähteä matkalle. Uppiniskaiset sai Stanley piiskalla taipumaan ja kun muutamat yrittivät jättää hänen matkueensa ja lähtivät karkuun, lähetti Stanley parikymmentä miestä heitä etsimään sekä samalla ostamaan arapilaisilta sellaiset vitjat, joissa orjia kuletetaan kahleissa. Saatuaan kaikki miehensä takaisin, piti Stanley heille nuhdesaarnan ja näytti orjanvitjoja, joita hän uhkasi käyttää, jos joku vielä lähtisi karkuun. Samalla hän vakuutti, ettei kuuliaisilla ollut mitään peljättävää, vaan että kahleet olivat ainoastaan niitä karkuria ja varkaita varten, jotka pötkivät tiehensä, vaikka he olivat saaneet palkkansa ja vielä lahjoja lisäksi. Tällä kertaa antoi hän vielä anteeksi karkureille, mutta jos joku tästälähin vielä lähtisi karkuun, niin marssia ei jatkettaisi, ennenkun karkuri oli saatu kiinni, jonka jälkeen hänen täytyisi marssia kahleissa. "Kuuletteko?" — "Kuulemme!" — "Ymmärrättekö?" "Ymmärrämme!"