Seuraavana aamuna huomattiin, että kaksi miestä oli yöllä karannut. Toinen heistä, Kingaru, karkasi nyt jo kolmannen kerran. Kaksi paremmin luotettavaa lähetettiin heitä hakemaan ja saivat käskyn, etteivät palajaisi ilman karkureita. Iltapäivällä nämä tuotiin ja saivat — uhkauksen mukaan — selkäänsä, jonka jälkeen heidän täytyi vitjoihin lukittuina marssia eteenpäin, että karkaamishalu toisistakin katoaisi. Kiinniottajat Bombay ja Baraka saivat kappaleen kaunista vaatetta palkinnoksi uskollisuudestaan.
Stanleyn palkatut tavarankantajat eivät kuitenkaan olleet ainoat, jotka hidastuttivat hänen matkaansa. Myöskin hänen valkoinen seuralaisensa, englantilainen Shaw, teeskenteli sairastavansa ja koetteli hänen kärsimystänsä viimeiseen saakka. Kun hänen piti kerran astua alas aasin selästä, sotkeutui hänen jalkansa niin että se luiskahti pois jalustimesta ja Shaw kaatua loislahti nenälleen maahan. Hän oli usein ennenkin tehnyt samallaisia temppuja ja tavarankantajat olivat tavallisesti auttaneet herran jaloilleen, mutta Stanley oli kyllästynyt häneen ja kielsi väkeänsä auttamasta Shawia. Tämä mieletön jäi silloin pitkäkseen auringon paahteesen koko tunnin ajaksi, ja kun Stanley viimein kysyi kylmäkiskoisesti, eikö siinä ollut epämukava olla, niin Shaw nousi istualle ja alkoi itkeä kuin lapsi.
"Tahdotteko palata takaisin, Shaw?"
"Tahdon, jos te sen suvaitsette. Minä en luule tätä kestäväni kauvemmin, ja jos tahdotte olla niin hyvä minua kohtaan, niin pyytäisin mieluimmin palata takaisin".
"Noh minä olen myöskin tullut siihen päätökseen, että teidän on paras palata. Te luulette olevanne sairas, ettekä millään muotoa luovu siitä uskostanne. Mutta pankaa mieleenne minun sanani: jos palajatte Unianjembeen, niin se on ihan sama kuin menisitte kuolemaan. Jos sairastutte Kviharassa, niin kuka teille antaa lääkkeitä? Jos joudutte juoppouden raivoon, niin kuka siellä tietää mitä te tarvitsette ja mikä on teille hyödyllistä? Minä sanon vielä kerran: jos palajatte takaisin, niin kuolette!"
"Voi herra Jumala, kun en olisi koskaan lähtenyt tälle matkalle! Minulla oli ihan toisellaiset ajatukset elämästä Afrikassa. Luulenpa kuitenkin palajavani, jos te sallitte sen".
Seuraavana päivänä varustettiin Shaw palausmatkalle Kviharaan. Lujat paarit tehtiin ja neljä miestä palkattiin häntä kantamaan. Leipää leivottiin ja hänelle paistettiin vuohenlihaa evääksi. Vaikka Stanley kertoo, että hän illalla sitä ennen oli tuntenut suurta ystävyyttä Shawia kohtaan ja tuli liikutetuksi tutuista kotimaisista sävelistä, joita tämä soitteli akordionilla, niin oli kuitenkin ikäänkuin raskas taakka vähentynyt hänen hartioiltaan, kun Shaw kannettiin takaisin päin ja hän itse pääsi jatkamaan matkaansa.
Tie kulki suurien metsien kautta, joita Stanley kehuu erittäin kauniiksi, sillä maa on hedelmällistä ja ilmanala omansa tuottamaan rehoittavinta kasvullisuutta. Varsin suurta tukaluutta vaikuttaa näillä seuduilla kuitenkin kuumetaudit, jotka harvoin jättävät matkustajan rauhaan sateiden aikana. Niinkuin eri vuodenajat meidän maassamme vaihettelevat säännöllisesti, niin on kuumassa ilmanalassa kuiva ja sade-aika. Kuivan aikana ei näillä seuduilla ole mitään suuresti peljättävää. Kuivettunut heinä tekee maan synkän näköiseksi, maanpinta on kovaksi kuivunut ja sadeajan lopulla siihen painuneet jäljet ovat vielä näkyvissä; metsissä on äärettömät joukot puita, jotka mädätessään levittävät myrkyllisiä höyryjä ilmaan, joiden vaikutus usein on hirmuinen.
Kuumetauti ilmestyy täällä tavallisesti siten, että vatsaa kivistää ankarasti, voimat heikkonevat, rupee nukuttamaan ja haukottamaan. Kieli tulee keltaiseksi, joskus mustankin näköiseksi, hampaat kellastuvat ja tulevat limaisiksi. Sairaan silmät palavat tuimasti ja alkavat vuotaa vettä. Sitte leviää kuume koko ruumiisen ja sairas väänteleksen kuin kuoleman tuskissa. Päätä pakottaa ankarasti, suonet tykyttävät ja hirmuinen jano ahdistaa. Aivoissa syntyy kaikellaisia kummia levottoman mielikuvituksen luomia kuvia; kipeä luulee olevansa tulisessa kuumuudessa ja on näkevinänsä kaikellaisia luotuja ja luomattomia hirmuisia petoja, jotka joka hetki muuttuvat yhä toisellaisiksi ja entistään kauhistuttavammiksi. Kun sairas avaa silmänsä ja näkee unelmansa tyhjiksi, vaipuu hän pian uudelleen samoihin hirmu-unelmiin, joista Stanley sanoo, että hurskas Jobkin olisi sellaisia kärsiessään tullut raivoisaksi ja hurjistunut mielettömäksi. Kun sitte sairas on parantunut, tuntee hän itsensä masennetuksi, muuttuu oikein naurettavan avosydämiseksi, puheliaaksi ja ihastuu kaikesta, mitä ikänä hän näkee. Näin kertoo Stanley omasta kokemuksesta afrikalaisen kuumetaudin vaikutukset.
1 p. Lokakuuta 1870 oli hänen matkueensa tullut äärettömän laajalle suolle, nimeltä Siwani, ja asettui 4 tunnin marssin jälkeen yöksi leiriin erään summattoman suuren puun juurelle, jossa oli jälkiä entisestä leiripaikasta. Tuo jättiläis-sykomori oli tyvestä ympärimitaten 19 kyynärää paksu ja oli suurin puu, jonka Stanley koskaan muisti nähneensä. Sen varjossa, joka oli läpimitaten 120 jalkaa, taisi vaikka koko rykmentti sotaväkeä saada suojaa auringolta. Stanley tunsi itsensä täydellisesti tyytyväiseksi ja tämä mieltymyksen tila saattoi hänet puhuttelemaan neekeripalvelijoitaan ystävällisimmällä tavalla, aivan kuin vertaisiansa, ja hän keskusteli heidän kanssaan tulevaisista yhteisistä toimista. Aurinko laski nopeasti kuvaten taivaan loistavimmilla sateenkaaren eri väreillä, jotka heijastuivat loppumattomien metsien yli. Koko luonnossa vallitsi tyyni hiljaisuus ja kun matkamiehet illalla istuivat tupakoiden, ei kuulunut leirin ulkopuolella muuta ääntä, kuin jonkun kanalinnun kaakatus, jolla se houkutteli luokseen puolisotaan, sammakkojen kuriseminen läheisessä lammikossa tai sirkkojen tirskutus, joka näytti tuudittavan päivää levolle. Leirin sisäpuolella ei kuulunut muuta kuin veden pulputus tupakkapiipuissa. Täällä näet poltetaan sellaisilla piipuilla, joissa savu menee veden lävitse, ennenkuin se tulee suuhun.