Opastaja Asmani oli jättiläisroteva mies, oiva metsästäjä, mutta hirveän taika-uskoinen. Leijonia hän pelkäsi hirveästi, eikä uskaltanut tulla sellaiselle paikalle, missä niitä oli lähellä, mutta kaikkia muita eläviä hän piti metsästäjän otuksina ja pyysi niitä uupumatta. Aina oli hänen huulillaan hymy, mutta se oli kamalaa ja ilkeää. Stanley arveli hänen voivan vaikka murhata ihmisiä naurussa suin.

Chowpereh, joka kooltaan oli pienenläntä sekä luonteeltaan aina iloinen ja leikkisä, sai aina koko seurueen nauramaan, kertoessaan jotakin omalla hullunkurisella tavallaan. Hänen kanssaan ei Stanley koskaan riitautunut, vaan tiesi aina ystävällisellä sanalla saavansa hänet kelpo tavalla toimittamaan tehtävänsä. Kaikista miehistään kehuu Stanley häntä väkevimmäksi, terveimmäksi, taipuisimmaksi ja uskollisimmaksi niin, että hän oli oikein kunnon palvelijan esikuva.

Muista palvelijoistaan kertoo Stanley, että Khamifi, noin parinkymmenen vuoden ikäinen nuorukainen, oli aina siisti ja puhdas, uuttera työssä, suurisuinen lavertelija ja pelkuri, milloin hyvänsä valmis lähtemään käpälämäkeen. Ambari, joka myöskin oli ollut Speken palveluksessa, on uskollinen mutta veltto ja laiska. Jumah, oikein akkamainen raukka, joka valitti pienintäkin vaivannäköä ja oli enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Ulimengo 30-vuotias väkevä junkkari, oli hulluin ja arin koko joukossa, mutta kuitenkin ahkera työssä. Erittäin nopeana juoksijana ja taitavana metsästäjänä oli hän usein lisännyt ruokavaroja metsästyssaaliillaan. Feraiji oli Stanleyn ruoanlaittaja ja oli sukkela ja toimellinen, mutta siisteydestä hänellä oli omat käsitteensä. Jollei sattunut pyyhinliinaa käsille, saattoi hän pyyhkiä ruokatalrikit esim. heinätukolla tai maahan varisseilla lehdillä. Jos Stanley muistutti, ettei lusikka ollut puhdas, saattoi Feraiji syläistä lusikkaan ja hieroa sitä esiliinaansa, arvellen ainakin nyt puhdistaneensa sen kelvolliseksi. Ei ollut sitä keittoa eikä paistia, jossa ei ollut ainakin joku hyppysellinen hiekkaa, ja Stanleyn uhkaus, että hän Sansibariin palattuansa jollakin taitavalla lääkärillä leikkuuttaa auki vatsansa ja vähentää sitte Feraijin palkasta yhden dollarin joka hiekanjyvästä, joka vatsasta löytyisi, — tämä uhkaus sai Feraiji-paran sydämestä monta levotonta huokausta nousemaan, sillä hänen omatuntonsa sanoi, että siellä mahtoi olla hyvin monta hiekanjyvää, joten siis hänen palkkaansakin tulisi iso vähennys lopullisessa tilinteossa. Ketterä ja joutuisa hän kuitenkin oli, ja kymmenen minuutin kuluttua sen jälteen kun oli tehty pysähdys marssissa, oli hän jo saanut valmiiksi kupin teetä tai pannukakkuja ja Stanley piti tätä ominaisuutta suuressa arvossa, sillä hänellä oli aina nälkä marssin jälkeen.

Maganga oli uskollinen palvelija ja oiva tavarankantaja sekä oli luonteeltaan moitteeton. Joka kerran kun lähdettiin marssiin, alkoi hän kantajain laulun, joka sai miehet reippaalle mielelle, olipa sitte kuinka helteinen päivä hyvänsä. Silloin laulaa loilotettiin kaikki täyttä kurkkua niin kovasti, että metsän elävät säikkyivät, ja kun matkue lähestyi jotakin kylää, jonka asukkaita epäiltiin vihamielisiksi, aloitettiin tavallisesti laulu, ja pian huomattiin kylän asukasten mieliala; sillä jos he pelkäsivät, niin suljettiin portit oitis, ja mustia naamoja oli tirkistelemässä matkamiehiä, jos taas ystävyys oli mielessä, tulivat kyläläiset ulos kulkijoita tervehtimään.

Lähinnä Stanleytä itseään oli tärkein henkilö koko seurueessa hänen tulkkinsa, nuori Selim, Jerusalemista kotoisin, piispa Gobatin kasvattama arapilaispoika, josta Stanley sanoo että Gobat ansaitsee erinomaista kiitosta jalosta toimestaan, jos kaikki arapilaispojat hänen koulussaan tulevat yhtäläisiksi kuin Selim. Ilman häntä olisi Stanley menettänyt henkensä sodassa Miramboa vastaan, eikä hän olisi voinut saavuttaa arapilaispäällikköjen suosiota, ei edes keskustellakaan heidän kanssaan. Selim oli tullut Stanleyn palvelukseen alussa vuotta 1870 ja oli sitte seurannut häntä Etelä-Venäjän, Kaukasian ja Persian kautta. Hän oli aina rehellinen ja uskollinen, silloinkin kun hänen oma henkensä on vaarassa, "peloton ja moitteeton". Antaessaan hänestä tämän arvostelun sanoo Stanley tuntevansa, ettei se kylliksi riitä ilmaisemaan hänen kiitollisuuttaan kaikista Selimin ansioista.

Nuorin Stanleyn palvelijoista oli Kalulu, jonka Stanley pian huomasi erittäin älykkääksi ja oppivaiseksi pojaksi ja korotti hänet sen vuoksi passaripojan arvoon ja kunniaan. Ei edes Selim voinut Kalulun kanssa kilpailla sukkeluudessa ja älyssä arvata mitä kaikkea Stanley tarvitsi istuessaan aterioimassa. Kalulun pienet vilkkaat silmät tähystelivät alinomaa ruoka-astioita, arvellen mikä nyt piti nostettaman pois, mitä tuotava sijaan.

* * * * *

Sittekun matkue oli lähtenyt eteenpäin Gombe-virran luota, jossa niin vähällä oli syttyä verenvuodatus, sai se kulkea asumattomien seutujen halki ja seuraavalla levähdyspaikalla ei saatu tippaakaan vettä, vaikka miehiä kiusasi polttava jano. Etsittyään vettä kauempaa palasivat muutamat kolmen tunnin kuluttua tuoden vettä suuremmissa ja pienemmissä astioissa. Näillä seuduilla oli Mirambo rosvojoukkoineen hävittänyt kaikki, mitä suinkin taisi; kolme tai neljä kukoistavaa kylää oli poltettu perin pohjin ja ne asukkaat, jotka olivat säilyttäneet henkensä, olivat muuttaneet pois.

Ukonongon metsissä on hunajalintu hyvin tavallinen ja tunnetaan heleä äänisestä vilkkaasta viserryksestään. Asukkaat seuraavat tämän linnun opastusta, sillä se näyttää heille tien metsä-mehiläisten pesille, jotka ovat suurien puiden onteloissa. Useampi päivä yhtyi Stanleyn joukkoon ukonongolaisia, ja he toivat tavallisesti oivallisinta sekä valkoista että punaista mettä, jota he olivat keränneet. Punaisessa medessä oli tavallisesti paljon kuolleita mehiläisiä, mutta niistä eivät Stanleyn ahnaat seuralaiset paljoa pitäneet lukua, vaan söivät hunajan ohessa suuhunsa sekä mehiläiset että osan vaksisista pesistäkin. Hunajalintu houkuttelee ihmisiä mukaansa mehiläispesille, hyppien oksalta oksalle, puusta puuhun, alituisesti tirskuen. Hun hunajan etsijä ei linnun mielestä seuraa kyllin nopeasti, lentää se takaisin, huutaen vielä kovemmin ja liikuttaen siipiänsä entistä nopeammin, ikäänkuin näyttäen miten sukkelaan tämän pitäisi tuleman, ja kun mesi-aarre on löydetty, ajetaan mehiläiset savustamalla ulos pesästä, jonka jälkeen se ryöstetään ja lintu silittelee höyheniänsä visertäen ikäänkuin ilmoittaaksensa voitonriemulla, ettei hänen kaksijalkainen siivetön seuraajansa olisi omin neuvoin hunaja-aarretta löytänyt. Tavallisesti jätetäänkin linnulle osa saaliista näyttämäpalkaksi.

Välttääksensä sotaa Miramboa vastaan oli Stanley kulkenut 14 päivänmatkaa eteläiseen suuntaan, mutta sai tietää, että silläkin suunnalla oli asukasten kesken sota parin päivänmatkan päässä ja senvuoksi hän kääntyi Marefu-nimisestä kylästä jatkamaan matkaansa luoteiseen suuntaan. Seudut, joiden kautta matka nyt kulki, olivat hyvin vaihettelevaiset, paikoin tiheästi asuttuja kyliä, joiden asukkaat kokivat kaikin tavoin nylkeä ja peijata matkalaisia, paikoin taas äärettömiä metsiä. Muutamissa oli lihava maanlaatu kasvattanut puut toista sataa jalkaa korkeiksi; niiden latvat olivat niin tiheät, ettei auringon paiste edes päässyt maahan, vaan puiden oksien alle muodostui puolipimeä holvi, jossa oli monellaisia eläviä, niiden seassa vaarallisia petojakin, niinkuin panttereja ja leopardeja, ja hyökkäsipä eräs semmoinen aasin kimppuun, kun sitä metsän lävitse vietiin juotettavaksi. Aasi kirkui hirveästi tuskissaan ja samaan ääneen yhtyivät toisetkin sekä rupesivat vimmatusti potkimaan tuota vihollista, niin että leopardi viimein jätti otuksensa pahasti raadeltuna, vaikkei sen hengelle vielä ollut vaaraa tullut.