Stanleyn täytyi ruveta kertomaan kuin sanomalehti, ja Livingstone sai kuulla, että Pacific-rautatie oli saatu valmiiksi koko Amerikan halki, Grant oli valittu Yhdysvaltain presidentiksi; europalaisia oppineita oli joukottain tullut tutkimuksia tekemään Egyptiin; kapina Kretassa oli tukahdutettu; kuningatar Isabella oli kapinan kautta ajettu pois Espanjan valta-istuimelta; kenraali Prim oli murhattu; mainio Castelar oli hämmästyttänyt koko Europan rohkeilla aatteillaan uskonnonvapaudesta; Preussi oli masentanut Tanskan ja anastanut Sleswigin ja Holsteinin ja nyt sen armeijat olivat Pariisia piirittämässä; Ranskan mahtava keisari Napoleon III oli sotavankina; hänen puolisonsa ja poikansa olivat pakolaisina ulkomailla, menetettyään ikipäiviksi hallituksen ohjat; koko Napoleonin suku oli masennettu Bismarkin ja von Moltken kautta ja Ranskan mahtava keisarikunta oli perinpohjin kukistettu, ja melkein koko maa vihollisten jaloissa poljettu.
Ihmetellen ja hämmästyen kuuli Livingstone kaikkia näitä uutisia, joita ei voinut kertoa liioittelemalla, ja joihin verraten Afrikan sisämaan tärkeimmätkin tapaukset jäivät mitättömiksi. Heidän pakinoidessaan olivat arapilaiset ystävällisesti lähettäneet Stanleyn tulijaisiksi vadillisen pannukakkuja, paistia ja muita herkkuruokia. Livingstone oli sitä ennen valittanut huonoa ruokahaluansa, mutta Stanleyn esimerkki vaikutti häneen nyt niin elähyttävästi, että hän söi kilvassa tämän kanssa ja vakuutti, että Stanley oli saanut hänet virkoamaan uuteen elämään. Stanley tuotti nyt aterian höysteeksi varastostaan pullon, jota hän oli kauan säilyttänyt tätä tilaisuutta varten. Saatuansa hopeapikarinsa täytti hän sampanjalla toisen, ojensi sen tohtorille ja kaasi toiseenkin vähän lausuen:
"Teidän maljanne, tohtori Livingstone!"
"Ja teidän!" vastasi tämä, jolloin kumpikin toivotteli onnea toiselleen.
Keskustelua jatkettiin kauvan, ja kaiken iltapäivää tuotiin heille tuon tuostakin lahjaksi ruokia, joita Stanley ja Livingstone söivät niin kauvan kuin jaksoivat. Livingstone kertoi ruokatoverilleen monista vastoinkäymisistään ja kuinka harmillista kiusaa hän oli saanut kärsiä, kun hän palattuansa Ujijiin sai tietää, että kaikki hänen tavaransa oli myyty ja hän itse siten joutunut ihan avuttomaan puutteeseen. Brittiläinen konsuli-virasto oli lähettänyt hänelle tavaroita Sherif-nimisen juopon neekeri-räätälin mukana, joka hävitti kaikki hänen huostaansa uskotut tavarat. Livingstonen palvelijat Susi ja Dshumah tulivat samana päivänä kuin hän palasi Ujijiin, katkerasti itkien kertomaan miten hävyttömästi Sherif oli menetellyt ja ostanut koko tavarajoukolla norsunluuta. Kun Livingstone vastaukseksi Sherifin tervehdykseen sanoi, ettei hän tahdo antaa kättä varkaalle, puolusteli tämä käytöstään sillä, että hän oli tutkinut koraania ja muka saanut siitä tietää, että tohtori oli kuollut. Nyt oli Livingstone ihan köyhyyteen joutunut ja pahassa pulassa, sillä hänellä ei ollut varoja kuin kuukauden päiviksi, jonka jälkeen hänen olisi täytynyt kerjätä arapilaisilta apua. Lukija voi arvata miten soveliaaseen aikaan Stanley tuli Ujijiin.
Kun yö oli kulunut ja Livingstone taas tavannut Stanleyn seuraavana aamuna, syntyi heidän kesken seuraava keskustelu:
"Luultavasti ihmettelette, tohtori, minkä vuoksi minä olen tullut tänne?"
"Niinpä kyllä; ensin luulin teitä Ranskan hallituksen lähettämäksi; minä sain kuulla, että teillä oli runsaasti väkeä palveluksessanne, ja että teillä oli tavaroita yltäkyllin. Mutta kun sain nähdä Amerikan lipun, olin hyvilläni, sillä ranskalaisen kanssa en olisi voinut keskustella, jollei hän olisi osannut Englannin kieltä. Eilen en kysynyt teiltä mitään, sillä eihän asia minuun kuulunut."
"Teidän tähtenne", vastasi Stanley, "minua ilahuttaa, että olen amerikalainen, enkä ranskalainen, sillä nyt tulemme toimeen keskenämme ilman tulkkia. Arapilaiset kyllä mahtanevat ihmetellä, että englantilainen ja amerikalainen ymmärtävät toistensa puheen. Me emme saa antaa heidän tietää, että kansojemme välillä on ollut riitaisuuksia ja sotia, ja että kotomaittemme välillä on ratkaisemattomia Alabama-kysymyksiä ja että Amerikassa on feniläisiksi nimitettyä väkeä, joita te vihaatte. Mutta leikkipuheet sikseen, tohtori, — älkäähän nyt hämmästykö, kun sanon, että olen tullut teitä etsimään."
"Minuako?"