"Ihan niin."
"Kuinka?"
"Olettehan kuullut puhuttavan sanomalehdestä New-York Herald?"
"No kukas ei sitä sanomalehteä tuntisi!"
"Isänsä tietämättä ja ilman hänen suostumustaan on nuorempi hra James Gordon Bennett, New-York Heraldin omistaja antanut minulle toimeksi etsiä teidät, hankkia kaikki ne tiedot, jotka tahdotte antaa löytömatkoistanne ja auttaa teitä jos voin."
"Nuori hra Bennett on käskenyt teidän etsiä minut ja auttaa minua!
Ilmankos te häntä niin kehuittekin eilen illalla."
"Minä tiedän hänestä, — ja sen voin ylpeilemättä vakuuttaa — että hän on toimelias, jalo, todellinen mies."
"Niinpä tosiaan! Minä olen suuressa kiitollisuuden velassa hänelle ja tunnen itseni ylpeäksi siitä, että amerikalaiset niin paljon minua ajattelevat. Te tulette juuri parhaasen aikaan, sillä minä rupesin arvelemaan, että olisin pakotettu kerjäämään arapilaisten apua. Heilläkin on puute vaatetavaroista ja helmiä ei täällä Ujijissa ole saatavana. Tuo konnamainen Sherif varasti kaiken omaisuuteni. Minä haluaisin sopivalla tavalla lausua kiitollisuuteni hra Bennettiä kohtaan, ja jollen osaa sitä oikein ilmituoda, niin olkaa siitä kuitenkin vakuutettu, että tunnen mielessäni suurinta kiitollisuutta."
Tämän keskustelun jälkeen rupesivat Livingstone ja Stanley ruoalle ja Livingstone kertoi paljon tutkimusmatkoistansa viimeisten vuosien kuluessa, mitä vaivoja hän oli saanut kärsiä ja miten kokea monenlaisia harmittavia kiusoja seuralaistensakin puolelta, jotka seikat pääpiirteissään ovat kerrotut loppu-osassa Kansanvalistus-seuran kustantamaa kirjaa: "Taavetti Livingstone", emmekä siis niitä rupea tässä toistamiseen kertomaan. Stanleyn tulo vaikutti häneen suuresti elähyttävällä tavalla. Moneen kertaan vakuutti Livingstone saaneensa Stanleyn seurassa uutta ruokahalua, intoa ja voimaa.
Stanley oleskeli Livingstonen seurassa 10 p:stä Marraskuuta 1871 14 p:ään Maaliskuuta 1872 ja mieltyi täydellisesti tähän jaloon vanhukseen, jonka luonnetta ja tapoja sekä vaatimatonta olentoa hän ei sanonut kylliksi voivansa kiittää. Livingstonen kadehtijat olivat levitelleet monellaista halventavia puheita hänestä, että hän muka oli äreä, lörpöttelijä ja vanhuuden höperö, ja että hän kirjoitteli sellaisia muistoonpanoja retkiltänsä, joita ainoastaan hän itse ymmärsi; olivatpa muutamat hävyttömät panettelijat vielä sanoneet hänen menneen naimiseen afrikalaisen ruhtinaan tyttären kanssa. — Stanley väittää jyrkästi nämä puheet perättömiksi valheiksi, sillä Livingstone oli yhä samallainen jalo henkilö kuin ennenkin; hiljainen harvapuheinen leikillisyys oli hänen seurustelutavassaan, jonka vuoksi hänen ystävänsä huvitti suuresti pitää kanssakäymistä hänen kanssaan. Ahkerasti oli hän tehnyt työtä päiväkirjansa täydentämiseen ja kaikki hänen tutkimuksensa olivat siihen merkityt selvästi ja huolellisesti, ja samoin osoittivat hänen piirtämänsä kartat suurinta huolta ja ahkeruutta niiden laatimisessa. Tuosta naimis-jutusta sanoo Stanley, että se on inhottava valhe, joka on häpeäksi sille, ken rohkenee mokomalla syytöksellä tahrata tohtori Livingstonen nimeä.